Kaupunginhallitus, kokous 19.1.2026

§ 11 LapIT Oy:n osakkeiden lunastusoikeuden käyttö 2026

ROIDno-2026-32

Valmistelija

  • Hannu Pessa, konsernitalouspäällikkö , hannu.pessa@rovaniemi.fi

Perustelut

LapIT Oy:n kevään 2025 yhtiökokouksessa osakkeenomistajat esittivät toiveen, että yhtiö käynnistää keskustelut yhtiön omistuksesta sellaisten osakkeenomistajien kanssa, jotka eivät hyödynnä yhtiön palveluita.

Kaksi LapIT Oy:n omistajista on nyt ilmoittanut päätöksestään luopua LapIT Oy:n osakkeesta. Kyseiset osakkeenomistajat omistavat 1 osakkeen kumpikin.

LapIT Oy yhtiöjärjestyksen mukaisesti yhtiö käynnistää lunastuslausekkeen mukaisen kuulemismenettelyn. Yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön osakkeenomistajalla ja yhtiöllä on oikeus lunastaa muulta omistajalta kuin yhtiöltä toiselle siirtyvä osake. Ensisijainen lunastusoikeus on osakkeenomistajalla. Lunastushinta määräytyy yhtiön edellisessä suunnatussa osakeannissa tai vastaavassa omistusjärjestelyssä osakkeesta maksetun hinnan perusteella. Muilta osin lunastukseen sovelletaan osakeyhtiölain säännöksiä.

Osakeyhtiölain mukaisesti yhtiön osakkeenomistajilla on kaksi (2) kuukautta tämän viestin vastaanottamisesta aikaa ilmoittaa kiinnostuksensa lunastaa kyseinen LapIT Oy:n osake. Lunastushinta on osakekaupassa 9 375,00 euroa osakkeelta. Mikäli osakkeenomistajat eivät ilmoita kiinnostustaan lunastaa osaketta määräajan kuluessa, katsotaan lunastusmenettely päättyneeksi.

Rovaniemen kaupunki omistaa LapIT Oy:sta 31 prosenttia (49 osaketta).

Hankintalakiin mahdollisesti tuleva in house -sääntely vaikuttaa LapIT Oy:n asemaan kuntien sidosyksikkönä jos 10 prosentin omistusvaade tulee lainsäädäntöön. Rovaniemen kaupungilla ei ole tarvetta hankkia lisäomistuksia LapIT Oy:stä, vaan nyt myytäväksi tuleva Numera Palvelut Oy:n osake on syytä joko ostaa LapIT Oy:n omaan haltuun tai jonkun toisen kunnan omistukseen.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Antti Määttä, henkilöstö- ja hallintojohtaja, antti.maatta@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää, että vuoden 2026 aikana kaupunki ei osta uusia LapIT Oy:n osakkeita, jos niitä lunastettavaksi tarjotaan.

Päätös

Kaupunginhallitus kuuli asiassa konsernitalouspäällikkö Hannu Pessaa.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan sijaisen päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Konsernitalouspäällikkö

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätöksen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa kuntalain 137 §:n mukaan tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Rovaniemen kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Rovaniemen kaupunginhallitus

Kirjaamon yhteystiedot:

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15

 

Paperisten asiakirjojen on oltava toimitettuna Osviitta asiointipisteeseen viimeistään määräajan viimeisenä päivänä kello 15:een mennessä.

Osviitta asiointipiste: ma - to kello 9.00 - 16.30, pe kello 9.00 - 15.30

Osviitan kesäaukiolo (kesä-heinäkuu): ma - to 9.00 - 16.00; pe 9.00 - 15.00

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua

  • miten päätös halutaan oikaistavaksi 

  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimuksen maksu

Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirjan allekirjoitus- ja tarkastuspäivä sekä pöytäkirjan yleiseen tietoverkkoon nähtäväksi vientipäivämäärä on esitetty kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.