Sivistyslautakunta, kokous 27.5.2026

Esityslista on tarkastettu

§ 60 Varhaiskasvatuksen palvelusetelin indeksitarkistus 1.8.2026

ROIDno-2024-1013

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tarja Kuoksa, kasvun ja oppimisen palvelualueen johtaja, tarja.kuoksa@rovaniemi.fi
Hannu Pessa, konsernitalouspäällikkö , hannu.pessa@rovaniemi.fi

Perustelut

Varhaiskasvatuksen palvelusetelituottajien toimintaedellytykset säilyvät, kun palvelusetelin arvoon tehdään vuosittain indeksitarkistuksen mukainen korotus. Kaupungin kustannukset tulevat kasvamaan tältä osin joka vuosi, mutta muutos on palvelusetelitoimijoiden kannalta positiivinen, koska jatkossa seteli huomioi paremmin henkilöstökulujen nousun ja muiden hankintojen kustannusnousun.

Palvelusetelien sitominen indekseihin tulee jatkossa korottamaan vuosittain palveluseteleiden arvoa, jonka vuoksi jatkossa tulee talousarvion laadinnassa arvioida indeksien vaikutus kustannuksiin. Elokuussa 2024 voimaan tullut 4 prosentin korotus on sama kuin mitä indeksien perusteella korotukseksi olisi tullut. Vuoden 2025 talousarviossa on varauduttu noin 3,3 prosentin kustannusnousuun palvelusetelien osalta verraten talousarvioon 2024. Määrärahavarauksen riittävyys nähdään vasta myöhemmin kun eri indeksit valmistuvat ensi keväänä. Talousarvion kannalta indekseihin sidonta voi aiheuttaa tilanteen, jossa kesken vuotta on haettava säästöjä muusta lautakunnan toiminnasta tai haettava valtuustolta lisämäärärahoja, jos palveluseteleihin varattu määräraha ylittyy arvioitua korkeamman indeksin vuoksi. 

Palvelusetelin arvoa tarkistetaan indeksin mukaan aina vuosittain keväällä 31.5. mennessä. Ohjeellisena tarkistusperiaatteena käytetään sosiaalipalveluiden ansiotasoindeksin ja elinkustannusindeksin yhdistettyä indeksiä. Indeksi muodostuu siten, että sosiaalipalveluiden ansiotason vaikutus on 70 % ja elinkustannusindeksin vaikutus 30 %. Laskennassa käytetään viimeisimpiä käytössä olevia Tilastokeskuksen indeksejä. Uusi indeksillä tarkistettu setelin hinta otetaan käyttöön uuden toimintakauden alusta elokuun 1. päivä.

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirjaan lukuun 7.1 Palvelusetelin enimmäisarvot lisätään yllä oleva indeksitarkistusta koskeva teksti.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Antti Lassila, toimialajohtaja, antti.lassila@rovaniemi.fi

Sivistyslautakunta päättää, että palvelusetelin arvoa tarkistetaan indeksin mukaan aina vuosittain keväällä 31.5. mennessä. Yhdistetty indeksi muodostuu siten, että sosiaalipalveluiden ansiotason vaikutus on 70 % ja elinkustannusindeksin vaikutus 30 %. Laskennassa käytetään viimeisimpiä käytössä olevia Tilastokeskuksen indeksejä. Uusi indeksillä tarkistettu setelin hinta otetaan käyttöön uuden toimintakauden alusta elokuun 1. päivä.

Päätös

Sivistyslautakunta päätti toimialajohtajan päätösehdotuksen mukaisesti.

Talouspäällikkö Hannu Pessa poistui klo 15.37.

Valmistelija

Minna Haurinen, talouspäällikkö sivistys- ja hyvinvointipalvelut, minna.haurinen@rovaniemi.fi
Tarja Kuoksa, kasvun ja oppimisen palvelualueen johtaja, tarja.kuoksa@rovaniemi.fi

Perustelut

Rovaniemen varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirjassa määritellään palvelusetelin enimmäisarvon tarkistamisen periaatteet. Varhaiskasvatuksen palvelusetelin laskennalliset arvot hyväksytään Rovaniemen kaupungin sivistyslautakunnassa. Palvelusetelin arvon tarkistusperiaatteena käytetään sosiaalipalveluiden ansiotasoindeksin (palkansaajien ansiotasoindeksi, sosiaalipalvelut) ja elinkustannusindeksin yhdistettyä indeksiä, kuten palvelusetelin sääntökirjassa määrätään. Laskennassa käytetään viimeisimpiä käytössä olevia virallisia tilastokeskuksen indeksejä. Tarkistus tehdään vuosittain 31.5. mennessä.

Palvelusetelin laskennallisen arvon tarkistusprosentti on 5,49. (Liite 1 Varhaiskasvatuksen palvelusetelin indeksitarkistus 1.8.2025 lähtien)

Päiväkotitoiminnan palvelusetelin uudeksi perushinnaksi tulee 988,98€. Perushinnasta johdetaan kertoimien mukaiset muut hinnat. Uudet tarkistetut arvot otetaan käyttöön uuden toimikauden alusta 1.8.2025.

Indeksitarkistuksen myötä palvelusetelimenot kasvavat arviolta 65 000 €/kk edellyttäen, että yksityisessä varhaiskasvatuksessa olevien lasten määrä säilyy samalla tasolla kuin maaliskuussa 2025. Arvio sisältää esiopetuksen kustannuksen nousun, joka johdetaan myös palvelusetelin arvosta. Lisätalousarviota vuodelle 2025 ei tarvita, sillä hinnankorotus on huomioitu talousarviopohjassa. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Antti Lassila, toimialajohtaja, antti.lassila@rovaniemi.fi

Sivistyslautakunta hyväksyy palvelusetelin arvon korotuksen varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirjan mukaisesti 1.8.2025 lähtien. 

Päätös

Sivistyslautakunta hyväksyi toimialajohtajan päätösehdotuksen.

Valmistelija

  • Minna Haurinen, talouspäällikkö sivistys- ja hyvinvointipalvelut, minna.haurinen@rovaniemi.fi

Perustelut

Rovaniemen varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirjassa määritellään palvelusetelin enimmäisarvon tarkistamisen periaatteet. Varhaiskasvatuksen palvelusetelin laskennalliset arvot hyväksytään Rovaniemen kaupungin sivistyslautakunnassa. Palvelusetelin arvon tarkistusperiaatteena käytetään sosiaalipalveluiden ansiotasoindeksin (palkansaajien ansiotasoindeksi, sosiaalipalvelut) ja elinkustannusindeksin yhdistettyä indeksiä, kuten palvelusetelin sääntökirjassa määrätään. Laskennassa käytetään viimeisimpiä käytössä olevia virallisia tilastokeskuksen indeksejä. Tarkistus tehdään vuosittain 31.5. mennessä.

Palvelusetelin laskennallisen arvon tarkistusprosentti on 3,67%. (Liite 1 Varhaiskasvatuksen palvelusetelin indeksitarkistus 1.8.2026 lähtien)

Päiväkotitoiminnan palvelusetelin uudeksi perushinnaksi tulee 1.025,30€. Perushinnasta johdetaan kertoimien mukaiset muut hinnat. Uudet tarkistetut arvot otetaan käyttöön uuden toimikauden alusta 1.8.2026.

Indeksitarkistuksen myötä palvelusetelimenot kasvavat arviolta 20 000 €/kk edellyttäen, että yksityisessä varhaiskasvatuksessa olevien lasten määrä säilyy samalla tasolla kuin maaliskuussa 2026. Arvio sisältää esiopetuksen kustannuksen nousun, joka johdetaan myös palvelusetelin arvosta. Lisätalousarviota vuodelle 2026 ei tarvita, sillä hinnankorotus on huomioitu talousarviopohjassa. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Antti Lassila, toimialajohtaja, antti.lassila@rovaniemi.fi

Sivistyslautakunta hyväksyy palvelusetelin arvon korotuksen varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirjan mukaisesti 1.8.2026 lähtien.