Tarkastuslautakunta, kokous 9.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 53 Tarkastuslautakunnan kokousaikataulu kevät 2023

Valmistelija

  • Juuso Kataja, tarkastuspäällikkö, juuso.kataja@rovaniemi.fi

Perustelut

Rovaniemen kaupunginvaltuuston hyväksymän hallintosäännön nojalla toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, jos puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. 

Tarkastuslautakunta päätti kevätkauden 2023 kokousaikataulustaan 13.12.2022 § 146. Tällöin lautakunta päätti varata kokouspäivän mahdolliselle ylimääräiselle kokoukselle 30.5.2023 klo 16:00 alkaen. 

Ylimääräisen kokouksen pitäminen on tarpeellista tilintarkastuskertomuksen käsittelemiseksi. Kuntalain mukaan tilintarkastajan on toukokuun loppuun mennessä tarkastettava edellisen kunnan tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös. Tilintarkastajan on annettava tarkastuksensa pohjalta valtuustolle tilikaudelta tilintarkastuskertomus. Kertomuksessa tilintarkastaja esittää, voidaanko tilinpäätös hyväksyä ja voidaanko tilivelvollisille myöntää vastuuvapaus tilikaudelta. 

Tilintarkastaja on ilmoittanut, että tilintarkastuskertomus ei ole vielä käsiteltävissä 9.5.2023 pidettävässä kokouksessa. Koska tarkastuslautakunnan tehtävänä on valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat, on lautakunnan sovittava ylimääräisen kokouksen järjestämisestä toukokuun lopulle. Vaihtoehtona on lautakunnan aiemmin varaama kokouspäivä 30.5., mutta lautakunta voi päättää pitää kokouksensa myös jonain muuna päivänä. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juuso Kataja, tarkastuspäällikkö, juuso.kataja@rovaniemi.fi

Tarkastuslautakunta päättää kevätkauden ylimääräisen kokouksen päivämäärästä. Päätösehdotus annetaan kokouksessa käytävän keskustelun jälkeen.

Päätös

Tarkastuslautakunta kävi keskustelun toukokuun ylimääräisen kokouksen ajankohdasta. 

Kokouksessa annettu päätösehdotus:
Tarkastuslautakunta päättää, että lautakunta kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen maanantaina 22.5.2023 kello 16.00. 

Tarkastuslautakunta päätti kokouksessa annetun päätösehdotuksen mukaisesti. 


Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.