Hyvinvointilautakunta, kokous 19.6.2024

§ 60 Oikaisuvaatimus koskien liikuntatoiminta-avustuksia vuodelle 2024

ROIDno-2024-280

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Pekka Hämäläinen, liikuntajohtaja, pekka.o.hamalainen@rovaniemi.fi

Perustelut

Rovaniemen kaupunki tukee rovaniemeläisiä liikuntajärjestöjä niiden toiminnan tulosten perusteella. Rovaniemen kaupungin hyvinvointilautakunnan liikuntatoiminta-avustukset vuodelle 2024 olivat haettavana 29.2.2024 klo 15.00 mennessä. Liikuntatoiminta-avustuksiin budjetoitu määräraha on 180 000 euroa.

Avustusprosessi perustuu avustusohjeeseen, joka on käsitelty ja päivitetty hyvinvointilautakunnassa 19.12.2023 § 132. Tällöin vapaa-ajan palvelujen avustusohje päivitettiin kaupungin avustusperiaatteiden mukaisiksi. Liikuntapalvelujen avustusohjeita muokattiin siten, että ne huomioivat entistä paremmin lapsille ja nuorille kohdistetun toiminnan laajuuden. Samalla avustusmuotojen kriteeristöjä selkeytettiin.

Liikuntatoiminta-avustus on tarkoitettu Rovaniemelle rekisteröidyille urheilu- ja liikuntayhdistyksille sekä muille liikuntatoimintaa harjoittaville rekisteröidyille yhdistyksille, joiden säännöissä on kirjattuna toimintamuotona liikunta ja joiden jäsenmäärä on yli 20 ja joka on toiminut rekisteröitynä yhdistyksenä vähintään kahden vuoden ajan ja jolla on opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymän valtionapukelpoisen järjestön jäsenyys. Avustusta eivät voi hakea lajiliitot tai vastaavat alueelliset järjestöt. Liikuntatoiminta-avustuksen hakeminen perustuu edellisenä vuonna toteutettuun toimintaan.

Avustusta myönnetään paikallisen urheilu- ja liikuntatoiminnan tukemiseen. Avustuksen määrää harkittaessa otetaan huomioon liikuntaa edistävän järjestön toiminnan laatu ja laajuus, yhteiskunnallinen vaikuttavuus, miten järjestö toteuttaa liikuntalain tavoitteita sekä liikunnan ja urheilun eettisiä periaatteita ja miten järjestö edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa.

Liikuntatoiminta-avustusta hakevia yhdistyksiä on yhteensä 67. Avustusesityksessä hakukriteereitä on painotettu seuraavasti: alle 18-vuotiaiden jäsenmäärä 31 %, yli 18-vuotiaiden jäsenmäärä 8 %, alle 18-vuotiaiden ryhmien kokoontumisten määrä 47 %, yli 18-vuotiaiden ryhmien kokoontumisten määrä 7 % ja yhdistyksen vimeisimmän tilinpäätöksen menot 7 %.

Päätösehdotus

Esittelijä

Merja Tervo, palvelualuepäällikkö, merja.tervo@rovaniemi.fi

Hyvinvointilautakunta hyväksyy liikuntatoiminta-avustukset jaettavaksi liitteen mukaisesti. Myönnetty avustus voidaan maksaa saajan ilmoittamalle pankkitilille sen jälkeen, kun tarvittavat hakemusliitteet on tarkastettu ja avustuspäätös on saanut lainvoiman. Myönnetty avustus voidaan jättää maksamatta, mikäli hakija ei ole hoitanut velvoitteitaan kaupungille. Myönnetty avustus voidaan jättää maksamatta tai periä takaisin, mikäli avustus on haettu väärin perustein tai käytetty väärään tarkoitukseen.

Päätös

Jäsen Minna Muukkonen ja puheeenjohtaja Kimmo Niukkanen poistuivat esteellisinä (HallintoL 28.1 §, kohta 5)  tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Tämän asian aikana puheenjohtajana toimi 1.varapuheenjohtaja Ella Keski-Panula. 

Liikuntajohtaja teki teknisen korjauksen esitykseen.

Hyvinvointilautakunta päätti palvelualuepäällikön päätösehdotuksen mukaisesti.

Hyvinvointilautakunta piti tauon tämän asian päätöksenteon jälkeen klo 14:38-14:46. 

 

Esteellisyys

Kimmo Niukkanen, Minna Muukkonen

Valmistelija

  • Pekka Hämäläinen, liikuntajohtaja, pekka.o.hamalainen@rovaniemi.fi

Perustelut

Hyvinvointilautakunta päätti kokouksessaan 25.4.2024 (§ 38) urheiluseurojen ja liikuntayhdistysten liikuntatoiminta-avustuksista vuodelle 2024.

Ounasvaaran Atleetti Klubi ry on tehnyt 20.5.2024 hyvinvointilautakunnan päätöksestä oikaisuvaatimuksen. Yhdistys pyytää hyvinvointilautakuntaa muuttamaan hakemuksessaan ilmoittamaa lukua (koskien alle 18-vuotiaiden harraste- ja kilpailuryhmien kokoontumisten määrää viikossa). Hakemuksessaan yhdistys on vastannut, että kyseisen ikäryhmän ohjattuja kokoontumisia on viikottain seitsemän. Saman luvun yhdistys on ilmoittanut aikaisempina vuosinakin. Yhdistys on laskenut saamansa avustuspäätöksen jälkeen alle 18-vuotiaiden viikottaisten kokoontumisten määrän uudestaan ja on päätynyt lukuun 24. Pyydettäessä tarkennuksia kokoontumisten määrittelyyn (yksilölajin ollessa kyseessä), kokoontumisten määräksi ilmoitettiinkin 33.

Hyvinvointilautakunnan avustusohjeessa todetaan ryhmien kokoontumisten määrittelyn ohjeeksi seuraavaa: Alle 18-vuotiaiden ohjattujen harraste- ja kilpailuryhmien kokoontumisten määrä viikossa, vähintään 30 toimintaviikkoa (1 ryhmä = 1 – 1,5h /vko min. 10 henkilöä). Yksilölajeissa voi laskennallisesti yhdistää ryhmiä, kun vaadittu 10 henkilön ryhmä tulee täyteen.

Ounavaaran Atleetti Klubi ry ehdottaa myös hyvinvointilautakunnan avustusohjeen täydentämistä siten, että käytettävissä oleva avustusmääräraha jaettaisiin kolmelle ryhmälle (korkeaa yksiövalmennusta ja erityisolosuhteita vaativat lajit, muut yksilölajit ja joukkue/massalajit). Tällä esityksellä ei ole vaikutusta myönnettyihin avustuksiin. Ehdotus voidaan arvioida vasta siinä vaiheessa, kun avustusohjetta seuraavan kerran päivitetään.

Oikaisuvaatimuksen voi tehdä sekä laillisuus- että tarkoituksenmukaisuusperusteella. Ounasvaaran Atleetti Klubi ry ei ole osoittanut, että päätöksenteossa olisi tehty virheitä tai että päätös olisi laiton. Yhdistys on oman kertomansa mukaan itse antanut hakemusvaiheessa virheellistä tietoa, koska on ymmärtänyt avustusohjeen ja hakemuksen kriteerin väärin.

Avustuspäätöksen valmistelu ja päätöksenteko perustuu siihen, että avustuksen hakija esittää tarvittavat tiedot hakuajan päättymiseen mennessä. Hakijoiden tasapuolisen kohtelun näkökulmasta oikaisuvaatimusta ei voida hyväksyä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Antti Lassila, toimialajohtaja, antti.lassila@rovaniemi.fi

Hyvinvointilautakunta hylkää oikaisuvaatimuksen.

Päätös

Nella Sepänheimo poistui klo 14.28.

Hyvinvointilautakunta päätti toimialajohtajan päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Oikaisuvaatimuksen tekijä; Liikuntapalvelut