Hyvinvointilautakunta, kokous 28.11.2024

§ 107 Nuorisopalvelujen turvallisemman tilan periaatteet

ROIDno-2024-4361

Valmistelija

  • Nella Sepänheimo, nuorisopalvelujen johtaja, nella.sepanheimo@rovaniemi.fi

Perustelut

Nuorisopalvelujen turvallisemman tilan periaatteet

Pidämme ammattitaidollamme huolta siitä, että nuorisopalveluiden tilat ovat mukavia ja turvallisia kaikille. Periaatteiden mukaisesti toimien takaamme sekä asiakkaiden että henkilökunnan turvallisuuden. Neuvomme, ohjaamme ja mahdollistamme.

Yhdenvertaisuus
Jokainen on tervetullut sellaisena kuin on. Vältetään oletuksia ja yleistyksiä. Jokaisella on oikeus osallistua yhdenvertaisesti.

Puuttuminen
Puututaan epäasialliseen käyttäytymiseen, kiusaamiseen ja syrjimiseen. Puhutaan toisesta mukavasti ja häntä kunnioittaen.

Kunnioitus
Kunnioitetaan toisen koskemattomuutta ja henkilökohtaista tilaa.

Kuuntelu
Kunnioitetaan toisen mielipiteitä ja annetaan puheenvuoroa.

Oppiminen
Virheitä sattuu. Kysytään, kuunnellaan, vastataan rakentavasti ja reilusti sekä otetaan opiksi.

Vastuu
Pyydetään anteeksi. jos on tahallaan tai tahattomasti loukannut toista.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Merja Tervo, palvelualuepäällikkö, merja.tervo@rovaniemi.fi

Hyvinvointilautakunta hyväksyy nuorisopalvelujen turvallisemman tilan periaatteet.

Päätös

Hyvinvointilautakunta päätti palvelualuepäällikön päätösehdotuksen mukaisesti.