Perustelut
Vetyalfa Oy suunnittelee Rovaniemen Meltaukseen/Toloseen uusiutuvan energian hanketta, jossa tuotetaan vetyä uusiutuvalla energialla vesielektrolyysiprosessissa.
Hankekokonaisuus sisältää kolme tuulivoimalaa (kokonaisteho 18-30 MW), aurinkovoimalan (noin 40 MW), vedyn tuotantolaitoksen (50 MW elektrolyyseri) sekä sähköaseman. Hankkeen yhteydessä selvitetään myös energiavarastoinnin mahdollisuuksia (yhteensä 40 MW/80 80MWh). Hankkeen toteuttaminen edellyttää tarvittavan infrastruktuurin rakentamista, kuten tiestöä, sähkönsiirtorakenteita sekä kemikaalien varastointia, purkua ja lastausta.
Osayleiskaavan tavoitteena on mahdollistaa uusiutuvan energian ja vedyn tuotannon hybridihankkeen toteuttaminen Rovaniemen Meltaukseen/Toloseen.
Osayleiskaava laaditaan alueidenkäyttölain sisältövaatimusten (AKL 39§) mukaisesti ja valmistelun yhteydessä arvioidaan hankkeen merkittävät vaikutukset alueidenkäyttölain (9§) edellyttämällä tavalla. Osayleiskaava laaditaan alueidenkäyttölain 44 §:n mukaisesti siten, että sitä voidaan käyttää suoraan rakentamisluvan perusteena. Lisäksi tuulivoimaloiden rakentamista suunnitellaan alueidenkäyttölain 77 §:n mukaisesti, jolloin osayleiskaavaa voidaan käyttää myös tuulivoiman rakentamisluvan perusteena. Osayleiskaavakartalla osoitetaan muun muassa tuulivoima, aurinkovoimalan ja vedyn tuotantolaitoksen maankäyttö, sähkasema- ja sahkövarastoalueet sekä putki- ja tielinjaukset.
Tavoittena on laatia oikeusvaikutteinen 0sayleiskaava, jolla mahdollistetaan uusiutuvan energian hankkeen toteuttaminen Meltaukseen/Toloseen Ranta-Kuoringin ja Taka-Hanhipalon väliselle alueelle.
Kaupunginhallitus on päättänyt käynnistää osayleiskaavan laatimisen 27.5.2024 §139. Kaavahanke on kuulutettu vireille 28.5.2025 ja osallistumis- jarviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 29.5.-30.6.2025. Hankkeen esitteytilaisuus järjestettiin Meltauksessa 11.6.2025. Kuulemisen aikana hankkeesta jätettiin 18 mielipidettä ja 5 viranomaisten lausuntoa (oheismateriaali). Alueen asukkaat, maanomistajat ja muut toimijat toivat mielipiteissään esille huolen hankkeen vaikutuksista. Kielteisinä vaikutuksina nähtiin luonnonläheisyyden ja koskemattoman luonnonympäristön sekä rauhallisuuden ja hiljaisuuden heikentyminen. Kielteisiä vaikutuksia nähtiin erityisesti porotalouteen ja matkailuun ja niiden kehittämiseen sekä lähialueen asumisviihtyisyyteen, virkistyskäyttöön, metsästysmahdollisuuksiin, alueen liikenneturvallisuuteen ja maisemaan sekä kasvaviin hulevesivirtaamiin.
Kaavahankkeen ensimmäinen viranomaisneuvottelu pidettiin 24.9.2025.
Meltauksen suunnittelualue sijaitsee noin 50 kilometriä Rovaniemen taajaman pohjoispuolella ja noin 70 kilometriä Sodankylän taajaman lounaispuolella. Meltauksen kylä sijaitsee noin kuuden (6) kilometrin etäisyydellä suunnittelualueen eteläpuolella. Suunnittelualue sijaitsee Kittiläntien itäpuolella Taka-Hanhipalon, Lahtilammen ja Ranta-Kuoringin rajaamalla alueella. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 470 hehtaaria.
Meltauksen uusiutuvan energian hankkeessa tuotetaan vetyä aurinko- ja tuulivoimalla tuotetulla uusiutuvalla energialla. Vety luokitellaan vihreäksi, kun sen vaatima energia tuotetaan uusiutuvilla energialähteillä, kuten tuuli- ja aurinkovoimalla. Vedyn tuotannossa tarvitaan vettä. Puhdistetun veden tarve on noin 200 m³ päivässä ja raakaveden tarve on noin 1,5-2-kertainen eli maksimissaan 400 m³ päivässä. Vedyn tuotantoprosessissa syntyy poistoveden lisäksi sivutuotteena happea ja lämpöä. Hankekokonaisuus käsittää kolme (3) tuulivoimalaa, aurinkovoimalan sekä vedyn tuotantolaitoksen ja sähköaseman. Sisäinen sähkönsiirto toteutetaan maakaapeleilla. Lisäksi hankkeeseen sisältyy suunniteltu sähkövarasto.
Suunnitellut tuulivoimalat ovat yksikköteholtaan 6-10 MW. Yksittäisen voimalan kokonaiskorkeus (torni+lapa) on enintään 230 metriä. Käytettävä voimalamalli tarkentuu suunnittelun edetessä. Tuulivoimaloiden sijainnit ovat puolustusvoimien hyväksymät.
Aurinkovoimalaitoksen pinta-ala on korkeintaan 50 hehtaaria ja teho noin 40 MW. Aurinkovoimala koostuu paneelirivistöistä, joissa aurinkopaneelit asennetaan telineisiin riveihin. Paneelirivistöjen välit ovat tyypillisesti 8-12 metriä. Aurinkovoimalan sähkönsiirto toteutetaan lähtökohtaisesti maakaapeleilla.
Tuuli- ja aurinkovoimalla tuotettu sähkö johdetaan vedyntuotantolaitokselle ja/tai sähköverkkoon.
Kaavan laatijana hankkeessa toimii AFRY Finland Oy.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi
Kaupunginhallitus päättää, että Meltauksen uusiutuvan energian hankkeen osayleiskaavan valmisteluaineisto asetetaan yleisesti nähtäville ja siitä pyydetään tarvittavien viranomaisten lausunnot.