Perustelut
Lapin ELY-keskus on pyytänyt lausuntoa Vt 4 parantaminen välillä Hirvas-Alakorkalo, Rovaniemi. Valtatien 4 osuuden Hirvas-Alakorkalo ongelmia ovat liikenteen ruuhkautuminen aamuisin ja iltapäivisin työmatkaliikenteen vuoksi sekä liikenneturvallisuuden heikko taso. Isoaavantien ja Teollisuustien/Alakorkalontien tasoliittymien välityskyky alkaa loppua. Edellisten liittymien lisäksi Imarintien, Niskanperäntien sekä Koskenniskantien liittymät aiheuttavat häiriöitä valtatien liikennevirtaan mm. vasemmalle kääntymisten vuoksi. Hirvaan ja Häkinvaaran alueella on nykyisin runsaasti maankäyttöä ja yksityistieliittymiä. Niskanperän kohdalla on valtatien läheisyydessä asutuksen lisäksi koulu. Tavoitteita alhaisempi 60 km/h nopeusrajoitus on Hirvaan koulun, Niskanperän sekä Isoaavantien liittymän kohdilla. Hirvaan koulun kohdan 60 km/h nopeusrajoituksen laajentamiseen on ollut painetta jo pidempään. Melualueelle (päiväaikainen keskiäänitaso yli 55 dB) sijoittuu nykyisin 131 asuinrakennusta. Suunnitteluosuuden ennustettu liikennemäärän kasvu pahentaa ongelmia nykyisestään. Liikennemäärien kasvaminen johtaa sekä vilkkaimpien liittymien kapasiteetin että väyläkapasiteetin loppumiseen, mikä johtaa palvelutason laskuun suunnittelualueella, ja meluhaitat lisääntyvät.
Valtatie 4 parannetaan Hirvasojan eteläpuolella nykyisellä paikallaan. Hirvaan ja Alakorkalon välillä valtatie 4 rakennetaan noin 12 kilometrin matkalta uuteen maastokäytävään pääosin kaksikaistaisena. Uuden tielinjauksen kohdalle toteutetaan keskikaiteellinen ohituskaistapari (2+2 kaistaa) Tuomiojan eteläpuolelle. Kuolajoen eritasoliittymän ja nykyisen Oijustien eritasoliittymän välillä valtatie parannetaan nykyisellä paikallaan nelikaistaiseksi keskikaiteelliseksi maantieksi. Teollisuustien kohdalle toteutetaan Kuolajoen eritasoliittymä ja Isoaavantien kohdalle Alakorkalon eritasoliittymä. Valtatien nopeustaso on keskeisiltä osin 100 km/h. Syrjään jäävä nykyinen valtatie 4 muuttuu seututieksi tai yhdystieksi ja jää palvelemaan paikallista liikennettä. Valtatielle jää Hirvaalla kuusi kanavoitua tasoliittymää. Jalankulun ja pyöräilyn yhteyksiä parannetaan rakentamalla turvalliset yhteydet pysäkeille ilman valtatien tasoylityksiä. Meluesteitä ehdotetaan rakennettavaksi yhteensä 1,5 kilometriä. Nylanderin rautatien tasoristeys poistetaan ja yleiskaavassa osoitettavalle moottorikelkkailureitille järjestetään uusi reitti valtatien poikki.
Hankkeen kustannusarvio on 95,3 miljoonaa euroa (MAKU-indeksi 145; 2020=100), josta lunastus- ja korvauskustannusten osuus on noin 0,1 miljoonaa euroa. Hanke ei laskennan perusteella ole yhteiskuntataloudellisesti kannattava toteuttaa, sillä hyöty-kustannussuhde on 0,56.
Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on laatinut yleissuunnitelman Vt4 parantaminen välillä Hirvas-Alakorkalo, Rovaniemi. Suunnitelmaan liittyvät valtion väylien lisäksi Rovaniemen kaupungin yhdistetty jalankulku- ja pyöräilyväylä Teollisuustiellä (Kuolajoen ja Isoaavantien välillä) ja S11 alittava jalankulku- ja pyöräilyväylä. Lisäksi kaupungin osalta tiesuunnitelmavaiheessa suunnitellaan Alakorkalontien ja K2 liittymä. Kyseiseen liittymään on tarkoitus suunnitella kiertoliittymä, joka yhdenmukaistaa uuden eritasoliittymän liittymistä katuverkolle. Eritasoliittymän pohjoispuolella, Isoaavantiellä, on nykytilanteessa kiertoliittymä.
Hankkeen jatkosuunnittelun mahdollistavassa yleissuunnitelman hyväksymispäätöksessä päätetään valtatien 4 parantamisen liikenteelliset ja tekniset periaateratkaisut. Niistä ei voi olennaisesti poiketa tiesuunnitelmaa laadittaessa. Hyväksymispäätös edellyttää, että yleissuunnitelma on yhdenmukainen alueen oikeusvaikutteisten maakunta- ja yleiskaavojen kanssa.
Rovaniemen kaupungin lausunnon keskeisimmät asiat:
Rovaniemen kaupunki toteaa, että yleissuunnitelmaselostusta tulee päivittää siten, että siihen sisällytetään ajantasainen selonteko valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta vuosille 2026–2037. Lisäksi selostuksessa tulee huomioida Lapin liikennejärjestelmäsuunnitelman 2040 jälkeen hyväksytty Lapin liikennestrategia 2050, jonka Lapin liiton maakuntahallitus on hyväksynyt 2.12.2024. Muuten Rovaniemen kaupunki näkee, että yleissuunnitelma tukee hyvin valtakunnallisen ja alueellisen liikennejärjestelmäsuunnitelmien tavoitteita Rovaniemen kaupungin alueella.
Laadittu yleissuunnitelma sijoittuu osittain kaupunginvaltuuston 16.5.2011 hyväksymän Hirvaan osayleiskaavan alueelle ja osittain kaupunginvaltuuston 24.1.2011 hyväksymän Alakorkalon osayleiskaavan alueelle. Yleissuunnitelma sijoittuu Alakorkalossa kaupunginvaltuuston 18.12.2006, 22.8.2011 ja 24.3.2014 hyväksymien asemakaavojen alueelle. Voimassa oleva asemakaava ei ole täysin yhdenmukainen yleissuunnitelman kanssa. Niiltä osin, kuin asemakaava ei ole yhdenmukainen yleissuunnitelman kanssa, kaupunki puoltaa yleissuunnitelman hyväksymistä.
Rovaniemen kaupunki huomauttaa, että Alakorkalon eritasoliittymästä, E2, lähtevän K2:sen liittyminen katuverkon liittymään olisi ollut hyvä esittää yleissuunnitelmassa tarkemmalla tasolla ottaen kantaa, tapahtuuko liittyminen nykyiseen katutilaan vai tarvitaanko liittymään muutoksia sujuvan, yhtenäisen ja turvallisen liikenteen näkökulmasta. Jotta liittymästä saadaan yhtenäinen olemassa olevan katuverkon kanssa sekä sujuva ja turvallinen, kaupunki suunnitteluttaa tiesuunnitelmavaiheessa Alakorkalontien ja K2 liittymään kiertoliittymän. Tiesuunnitelman ja kiertoliittymän yhteensovittaminen nähdään tärkeäksi muun muassa mahdollisten korkoerojen vuoksi.
Valtion ja kuntien välinen kustannusvastuu määräytyy kunnan ja valtion sopimien yleisperiaatteiden mukaan. Lähtökohtaisesti valtatien 4 parantamisen kustannuksista vastaa valtio. Kustannusjako arvioidaan tarkemmin tiesuunnitelmavaiheessa. Rovaniemen kaupunki vastaa kustannusjaon mukaisista kaupungille kohdistuvista hankkeen kustannuksista, mikäli kaupunginvaltuusto myöntää talousarvioon hankkeelle tarvittavat määrärahat.
Lapin elinvoimakeskus on pyytänyt 13.1.2026 päivätyllä kirjeellä täydentämään aikaisemmin tullutta lausuntopyyntöä (LAP/315/2026). Lausuntopyyntö on saapunut Rovaniemen kaupungille 14.1.2026. Täydennyspyynnössä Lapin elinvoimakeskus on pyytänyt Rovaniemen kaupunkia toteamaan saatujen muistutusten määrän sekä antamaan lausunnossaan perustellun vastineen saatuihin muistutuksiin. Rovaniemen kaupungin liitteenä olevaan lausuntoluonnokseen lisätään alla oleva teksti:
Rovaniemen kaupunki toteaa, että yleissuunnitelmasta on jätetty yhteensä 19 muistutusta. Rovaniemen kaupunki antaa oman lausuntonsa valtatie 4:n parantamista koskevasta yleissuunnitelmasta (liitteenä oleva lausuntoluonnos) välillä Hirvas–Alakorkalo ja ottaa lausunnossaan kantaa niihin kysymyksiin, jotka kuuluvat kaupungin toimivaltaan. Lapin elinvoimakeskus ja Väylävirasto antavat yleissuunnitelmaa koskeviin muistutuksiin perustellut vastineet omissa menettelyissään.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Antti Määttä, henkilöstö- ja hallintojohtaja, antti.maatta@rovaniemi.fi
Kaupunginhallitus antaa liitteenä olevan lausunnon Rovaniemen kaupungin lausuntona Lapin ELY-keskukselle tiesuunnitelmasta Vt 4 parantaminen välillä Hirvas-Alakorkalo, Rovaniemi. Kaupunginhallitus valtuuttaa vt. kaupungininsinöörin tekemään teknisluonteisia korjauksia lausuntoon.