Sivistyslautakunta, kokous 25.5.2023

§ 53 Hakemus palvelusetelituottajaksi Jokisara Oy

ROIDno-2023-1668

Valmistelija

  • Tarja Kuoksa, palvelualuepäällikkö, tarja.kuoksa@rovaniemi.fi

Perustelut

Koulutuslautakunta on kokouksessaan 19.6.2012 (§40) päättänyt ottaa Rovaniemen kaupungissa käyttöön päivähoidon palvelusetelin 1.8.2014 lukien. Palvelusetelillä tarkoitetaan varhaiskasvatuspalvelun järjestämisvastuussa olevan kunnan varhaiskasvatuspalveluiden saajalle myöntämää sitoumusta korvata palvelujen tuottajan antaman palvelun kustannukset kunnan ennalta määräämään arvoon asti. Palvelusetelillä tarkoitetaan toisin sanoen kunnan sitoumusta suorittaa tietty sen ennalta määräämä rahamäärä palvelujentuottajalle niiden kustannusten korvaamiseksi, joita palvelujentuottajalle on aiheutunut asiakkaalle tuotetusta palvelusta.

Palvelujen tuottaja sitoutuu palvelusetelimallissa täyttämään palvelusetelilain mukaiset ehdot sekä varhaiskasvatuslain ja asetuksen edellytykset. Palvelujen tuottajan palvelutason tulee olla vähintään yhtä hyvä kuin kaupungin omana palvelunaan tuottaman palvelun taso. Kaupunki on velvollinen valvomaan hyväksymiensä palvelujen tuottajien palvelujen laatua hyväksymismenettelyn lisäksi myös palvelujen tuottamisen yhteydessä.

Sääntökirja luo palvelusetelijärjestelmän eri osapuolille reunaehdot. Sääntökirja on asiakirja, jossa määritellään palvelun tuottajien hyväksymiskriteerit. Palvelun tuottajan tulee täyttää kunnan asettamat hyväksymisehdot, jotta palvelun tuottajat pääsevät palvelusetelijärjestelmän piiriin. Palvelukohtaisissa sääntökirjoissa konkretisoituvat kunnan asettamat hyväksymisehdot palvelun tuottajille. Hyväksymisehdoissa määritellään muun muassa kunnan ja palvelun tuottajan tehtävät, oikeudet, velvollisuudet ja vastuut.

Koulutuslautakunta on hyväksynyt päivähoidon palvelusetelinsääntökirjan ensimmäisen kerran 19.12.2012 (§95) sekä sivistyslautakunta viimeisimmän päivitetyn version 15.12.2022 (§ 182). Sääntökirjan mukaisesti kaikkien palveluseteliyrittäjiksi haluavien on tehtävä hakemus sivistyslautakunnalle, joka sääntökirjassa mainittujen kriteerin perusteella hyväksyy yrittäjät.

Jokisara Oy on jättänyt koulutuslautakunnalle hakemuksensa palveluseteliyrittäjäksi Päiväkoti Pikkusuutarin osalta. Päiväkoti  Pikkusuutari on toiminut Rovaniemellä palvelusetelipäiväkotina 1.8.2015 lähtien. Tämä hakemus koskee yrityskauppaa, jossa Riikka Sarajärvi ja Jenni Jokiniemi ovat ostamassa Päiväkoti Pikkusuutarin omistamansa yhtiön Jokisara Oy:n nimiin.  Yrityskauppa tehdään, koska nykyiset yrittäjät ovat jäämässä eläkkeelle 1.8.2023 alkaen. Yrityskaupan ja yksikön toiminnan suunniteltu aloituspäivämäärä tulee olemaan 1.8.2023. Päiväkoti Pikkusuutari sijaitsee osoitteessa Pannunkorva 21 A, 96900 Saarenkylä.

Yksikössä ilmoitetaan olevan yksi lapsiryhmä. Henkilöstön määrä suhteessa lasten määrään sekä henkilöstön kelpoisuus määräytyvät varhaiskasvatuslain- ja asetuksen mukaisesti. Yrityksen toimintaa ohjaavat varhaiskasvastuslaki ja –asetus sekä Rovaniemen kaupungin ja Päiväkoti Pikkusuutarin varhaiskasvatussuunnitelmat.

Jokisara Oy on hakenut Lapin aluehallintovirastolta lupaa päiväkotitoiminnan aloittamisesta sekä ilmoituksen johtajasta. Lapin aluehallintovirasto on tehnyt asiasta päätöksen 11.5.2023. Rovaniemen kaupungin varhaiskasvatuksen johtava viranhaltija on tehnyt hakemukseen ja ilmoitukseen liittyvät lausunnot. Sivistyslautakunta voi hyväksyä Jokisara Oy:n hakemuksen palvelusetelituottajaksi Rovaniemen kaupunkiin.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Antti Lassila, toimialajohtaja, antti.lassila@rovaniemi.fi

Sivistyslautakunta hyväksyy Jokisara Oy:n hakemuksen palveluseteliyrittäjäksi Rovaniemen kaupunkiin 1.8.2023 alkaen.
 

Päätös

Sivistyslautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen.

Tiedoksi

Riikka Sarajärvi ja Jenni Jokiniemi, varhaiskasvatuspalvelut

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätöksen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa kuntalain 137 §:n mukaan tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Rovaniemen kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Sivistyslautakunta

Kirjaamon yhteystiedot:

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15

 

Paperisten asiakirjojen on oltava toimitettuna Osviitta asiointipisteeseen viimeistään määräajan viimeisenä päivänä kello 15:een mennessä.

Osviitta asiointipiste: ma - to kello 9.00 - 16.30, pe kello 9.00 - 15.30

Osviitan kesäaukiolo (kesä-heinäkuu): ma - to 9.00 - 16.00; pe 9.00 - 15.00

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua

  • miten päätös halutaan oikaistavaksi 

  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimuksen maksu

Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirjan allekirjoitus- ja tarkastuspäivä sekä pöytäkirjan yleiseen tietoverkkoon nähtäväksi vientipäivämäärä on esitetty kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.