Tekninen lautakunta, kokous 17.9.2024

§ 132 Vastaus valtuustoaloitteeseen: Nopeusnäyttöjen sijoittaminen koulujen läheisyyteen

ROIDno-2021-4135

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Tuomas Koskiniemi ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:

"Varsinkin kyläkoulut ovat monesti ns. pääteiden varrella ja koululaiset tekevät ylityksiä yleensä koulun lähistöllä, vaikka kouluun johtaisikin pyörätie. Nämä ovat vaaranpaikkoja. Esimerkiksi Vanttauskosken kouluun menee pyörätie, joka antaa autoilijalle kuvan, että lapset pysyvät siellä, mutta ylityksiä tapahtuu kuitenkin leikkien lomassa.

Kannustava nopeusnäyttö on osoittautunut hyväksi nopeuden alentajaksi koulun välittömässä läheisyydessä. Lisäksi nopeus näyttö antaa dataa tuleviin liikenne hankkeisiin alueella. Ehdotankin, että jokaisen koulun läheisyyteen sijoitetaan nopeusnäyttö, tarvittaessa kaksi. Tuollaisen näytön hinta on 2300e-4000e + asennus."

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle toimenpiteitä varten.

Valmistelija

  • Janne Alkki, kaupungininsinööri, janne.alkki@rovaniemi.fi

Perustelut

Tuomas Koskiniemi ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:

"Varsinkin kyläkoulut ovat monesti ns. pääteiden varrella ja koululaiset tekevät ylityksiä yleensä koulun lähistöllä, vaikka kouluun johtaisikin pyörätie. Nämä ovat vaaranpaikkoja. Esimerkiksi Vanttauskosken kouluun menee pyörätie, joka antaa autoilijalle kuvan, että lapset pysyvät siellä, mutta ylityksiä tapahtuu kuitenkin leikkien lomassa. Kannustava nopeusnäyttö on osoittautunut hyväksi nopeuden alentajaksi koulun välittömässä läheisyydessä. Lisäksi nopeus näyttö antaa dataa tuleviin liikenne hankkeisiin alueella. Ehdotankin, että jokaisen koulun läheisyyteen sijoitetaan nopeusnäyttö, tarvittaessa kaksi. Tuollaisen näytön hinta on 2300e-4000e + asennus."

Vastaus aloitteeseen

Nopeusnäyttötauluilla voidaan todennetusti vaikuttaa ajonopeuksiin. Vaikuttavimmillaan näyttötaulu on heti asentamisen jälkeen ja vaikutus vähenee jonkin verran ajan kuluessa, kun tauluun totutaan. Tehdyssä seuranassa on huomattu, että vaikutusta on nimenomaan keskinopeuteen, sen sijaan yksittäiset huomattavaa ylinopeutta ajavat kuljettajat eivät niinkään reagoi tauluihin.

Rovaniemen kaupunki on hankkinut yhden nopeusnäyttötauluparin. Niitä on nyt muutaman vuoden ajan kierrätetty katualueilla eri koulujen kohdalla kouluilta tulleiden pyyntöjen perusteella. Tähän mennessä taulut ovat vierailleet Rantavitikan, Saaren ja Vaaralammen (väistötila Kairatiellä) koulujen kohdalla. Hankintahinnan lisäksi taulut vaativat säännöllistä ylläpitoa ja huoltoa.

Lapin ELY-keskus on juuri asentanut näyttötaulut Koskenkylän koulun kohdalle. Tavoitteena siellä lienee kiinteä asennus.

Kuten aloitteesta ja koulujen pyynnöistä ilmenee, pyyntöjä tulee eniten maanteiden varsille sijoittuvista kouluista. Useat niistä ovat Lapin ELY-keskuksen hallinnoimilla alueella, jossa kaupungin yhdyskuntatekniikan kunnossapidon työtekijät eivät operoi ja ylläpito kaupungin toimesta vaatisi varsin paljon jo vähäisiä ylläpitoresursseja. Kaikin puolin toivottavaa onkin, että Lapin ELY-keskus voisi laajentaa näyttötaulujen käyttöä myös Koskenkylän kokeilun jälkeen.

Yhdyskuntatekniikan yksikkö seuraa liikennekulttuurin kehittymistä vastuullaan olevien katujen varsilla muun muassa koulujen läheisyydessä. Toistaiseksi jatketaan nykyisen näyttötauluparin kierrättämistä näissä kohteissa. Mikäli kapasiteetin lisäämiselle ilmenee selkeää tarvetta, voidaan toisen kierrätettävän tauluparin hankkimista harkita. Lapin ELY-keskukselle välitetään myös toive näyttötaulujen lisäämisestä muille sen hallinnoimille tiealueille vastaaviin paikkoihin.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Markku Pyhäjärvi, kaavoituspäällikkö, markku.pyhajarvi@rovaniemi.fi

Tekninen lautakunta merkitsee tiedoksi saapuneen aloitteen ja yhdyskuntatekniikan vastauksen.

Päätös

Tekninen lautakunta kuuli asiassa kaupungininsinööri Janne Alkkia.

Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Aloitteen tekijät

Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.