Tekninen lautakunta, kokous 20.8.2024

§ 120 Asemakaavan muutos 13.kaupunginosa virkistysalue, Ruuhiojantie

ROIDno-2020-3159

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Ella Joona, kaavasuunnittelija, ella.joona@rovaniemi.fi

Perustelut

Kaavoitus / maankäyttöasiantuntija EJ 12.10.2022

Rovaniemen kaupungin kaavoitus on esittänyt asemakaavan ja tonttijaon muutosta Ylikylän Ruuhiojantiellä sijaitsevalle virkistysalueelle. Kaavamuutoksella on tutkittu yhden tontin lisäämistä valmiin kunnallistekniikan ja katuverkoston alueelle. Suunnittelualue on kaupungin omistuksessa.

Asemakaavamuutos kuulutettiin vireille 17.10.2020 Lapin Kansassa sekä kirjeellä rajanaapureille. Asemakaavan muutoksesta on laadittu 12.8.2021 päivätty luonnos. Kaavaluonnos ja voimassa oleva asemakaava asetettiin valmisteluvaiheen osalta nähtäville 16.8.- 30.8.2021. Kaavaluonnokseen on voinut tutustua nähtävilläolon aikana kaavoituksessa, palvelupiste Osviitassa sekä kaupungin internet-sivuilla kaavatorilla. Vireilletulon ja valmisteluvaiheen aikana kaavaluonnoksesta jätettiin kolme mielipidettä, joihin on vastattu kaavaselostuksen liitteenä olevassa vuorovaikutuslomakkeessa. Valmisteluvaiheen kuulemisen jälkeen kaavaluonnosta on päivitetty lisäämällä kaavamääräyksiin ja -merkintöihin määräys katon harjasuunnasta. 

Kaavoitus esittää, että kaavaehdotuksen pohjaksi valitaan 31.5.2022 korjattu kaavaluonnos. Asemakaavan muutoksella virkistysalueesta muodostetaan kortteliin 223 AO-tontti kerrosluvulla ½ r II ja tehokkuudella e=0.20. Maaston muotojen vuoksi tontille on kaavamääräyksillä mahdollistettu rinnerakentaminen. 

Lisätietoja:
kaavoituspäällikkö Markku Pyhäjärvi
etunimi.sukunimi(at)rovaniemi.fi
puh. 040 578 9283

maankäyttöasiantuntija Ella Joona
etunimi.sukunimi(at)rovaniemi.fi
puh. 050 567 4096

Päätösehdotus

Esittelijä

Jukka Ylinampa, palvelualuepäällikkö, jukka.ylinampa@rovaniemi.fi

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päättää, että 13.kaupunginosan virkistysalueen asemakaavan muutos asetetaan ehdotusvaiheen kuulemista varten julkisesti nähtäville 12.8.2021 päivätyn ja 31.5.2022 korjatun kaavaluonnoksen mukaisesti. Asemakaavan muutoksen hyväksyy yhdyskuntasuunnittelun lautakunta.

Päätös

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta kuuli asiassa kaavoituspäällikkö Markku Pyhäjärveä.

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päätti yksimielisesti palvelualuepäällikön esityksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Laura Ilvesluoto, kaavasuunnittelija, laura.ilvesluoto@rovaniemi.fi

Perustelut

Kaavoitus / maankäyttöasiantuntija LI 30.7.2024

Asemakaavan muutos aineistoineen on pidetty ehdotusvaiheen kuulemista varten yleisesti nähtävillä 30.11 - 29.12.2022 palvelupiste Osviitassa sekä kaupungin internet-sivuilla kaavatorilla. Nähtävilläpidosta ilmoitettiin 29.11.2022 lehtikuulutuksella Lapin Kansassa ja kirjeellä rajanaapureille. Kuulemisen aikana ei saapunut muistutuksia. 

Asemakaavan muutoksella Ylikylän Ruuhiojantiellä sijaitsevasta virkistysalueesta muodostetaan kortteliin 223 AO-tontti kerrosluvulla ½ r II ja tehokkuudella e=0.20. Maaston muotojen vuoksi tontille on kaavamääräyksillä mahdollistettu rinnerakentaminen. 

Kaavoitus esittää tekniselle lautakunnalle, että se hyväksyy erillispientalotontin muodostamisen virkistysalueelle 12.8.2021 päivätyn ja 31.5.2022 korjatun kaavakartan mukaisesti. 

Lisätietoja:
kaavoituspäällikkö Markku Pyhäjärvi
etunimi.sukunimi(at)rovaniemi.fi
puh. 040 578 9283

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Pertti Onkalo, toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Tekninen lautakunta päättää, että se hyväksyy 13.kaupunginosan virkistysaluetta koskevan asemakaavan muutoksen 21.8.2021 päivätyn ja 31.5.2022 korjatun kaavakartan mukaisesti sekä 27.9.2022 laaditun tonttijaon.

Päätös

Tekninen lautakunta kuuli asiassa kaavoituspäällikkö Markku Pyhäjärveä.

Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Täytäntöönpano; Kaavoitus

Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUOHJEET YLEISKAAVAN JA ASEMAKAAVAN HYVÄKSYMISTÄ KOSKEVAAN PÄÄTÖKSEEN

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusoikeus

Valituksen saa tehdä

  • se, jota päätös koskee,

  • se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen.

Sen lisäksi alueellisella ympäristökeskuksella ja muulla viranomaisella on toimialaansa kuuluvissa asioissa oikeus valittaa kaavan hyväksymistä koskevasta  päätöksestä. Valitusoikeus on myös maakunnan liitolla ja kunnalla, joiden alueella kaavassa osoitetulla maankäytöllä on vaikutuksia. Rekisteröidyllä paikallisella tai alueellisella yhteisöllä on toimialaansa kuuluvissa asioissa toimialueellaan oikeus valittaa kaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä.

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,

  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai

  • päätös on muuten lainvastainen.

 

Valitusosoituksen sisältö, liitteet ja toimittaminen

Valituskirjelmässä on ilmoitettava

  • valittajan tai valituksen laatijan yhteystiedot (nimi, ammatti, asuinkunta, postiosoite, puhelinnumero ja mikäli mahdollista sähköpostiosoite)

  • päätös, johon haetaan muutosta

  • miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi

  • muutosvaatimuksen perusteet

Valituskirjelmä on valittajan tai laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjelmän, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite, puhelinnumero ja mikäli mahdollista, sähköpostiosoite.

Valituskirjelmään on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai (viran puolesta oikeaksi todistettuna) jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luettava.

Valituskirjelmä on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Valituksen voi toimittaa myös faksina tai sähköpostilla. Alkuperäinen valitus on kuitenkin lähetettävä, mikäli hallinto-oikeus sitä erikseen pyytää.

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet/#/.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015 https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=tuomioistuinmaksulaki) säädetään.

Hallinto-oikeudessa valituksen käsittelystä perittävä oikeudenkäyntimaksu on 250 euroa. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään, mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmä kohtainen.

Valitusviranomainen

Viranomainen, jolle kunnallisvalitus tehdään, on Pohjois-Suomen hallinto-oikeus                        

Postiosoite: PL 189, 90101 Oulu                                             

Käyntiosoite: Torikatu 34-40, Oulu                                                     

Sähköpostiosoite: pohjois-suomi.hao(at)oikeus.fi

Faksinumero: 029 5642 841

Puhelinnumero: 029 5642 800 (vaihde)

Asiakaspalvelu avoinna: ma - pe kello 8.00 – 16.15

 

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa

https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

 

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15.

Pöytäkirjan allekirjoitus- ja tarkastuspäivä sekä pöytäkirjan yleiseen tietoverkkoon nähtäväksi vientipäivämäärä on esitetty kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.