Sivistyslautakunta, kokous 15.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 188 Uimaopettajan vakanssin perustaminen

ROIDno-2022-4639

Valmistelija

  • Pekka Hämäläinen, liikuntajohtaja, pekka.o.hamalainen@rovaniemi.fi

Perustelut

Liikuntapalveluihin on tarpeen perustaa yksi uimaopettajan vakanssi. Uimaopettaja osallistuu uinninvalvojan, uimaopettajan ja vesijumppaohjaajan tehtäviin. Uimaopettajan vakansseja on ollut tähän asti seitsemän, ja lisäksi 0,5 henkilötyövuotta on toteutettu määräaikaisilla työntekijöillä. Toimintaympäristön muuttuminen ja palvelutarpeen selkeä kasvu ovat osoittaneet jo useamman vuoden ajan, että minimivaatimus palvelujen ylläpitämiseksi on kahdeksan uimaopettajaa. Yhden uimaopettajan työpanos on hoidettu ilman vakanssia, mutta tarve on jatkuva, joten perustetta tehtävän määräaikaisuudelle ei ole olemassa.

Uimaopettajat ja uimahallin esimies ovat osoittaneet työpanosta myös liikuntapalveluiden muihin tehtäviin mm. vuoropalveluissa sekä senioreiden ja soveltavan liikunnan ohjatussa liikunnassa. Tämän lisäksi uimaopettajat ovat osallistuneet Liikuntapalvelujen yleiseen kehittämistyöhön.

Uimaopettajan vakanssi on huomioitu henkilöstösuunnitelmassa ja vuoden 2023 talousarviossa. Palkka määräytyy Kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Antti Lassila, toimialajohtaja, antti.lassila@rovaniemi.fi

Sivistyslautakunta perustaa liikuntapalveluille uimaopettajan vakanssin 1.1.2023 alkaen.

Päätös

Sivistyslautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen.

Tiedoksi

Liikuntajohtaja; Uimahallin esimies

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätöksen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa kuntalain 137 §:n mukaan tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Rovaniemen kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Sivistyslautakunta

Kirjaamon yhteystiedot:

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15

 

Paperisten asiakirjojen on oltava toimitettuna Osviitta asiointipisteeseen viimeistään määräajan viimeisenä päivänä kello 15:een mennessä.

Osviitta asiointipiste: ma - to kello 9.00 - 16.30, pe kello 9.00 - 15.30

Osviitan kesäaukiolo (kesä-heinäkuu): ma - to 9.00 - 16.00; pe 9.00 - 15.00

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua

  • miten päätös halutaan oikaistavaksi 

  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimuksen maksu

Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirjan allekirjoitus- ja tarkastuspäivä sekä pöytäkirjan yleiseen tietoverkkoon nähtäväksi vientipäivämäärä on esitetty kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.