Keskusvaalilautakunta, kokous 2.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 5 Vaalipäivän äänestyksen toimittaminen

ROIDno-2022-3615

Valmistelija

  • Henna Penttilä, asiakaspalveluvastaava, henna.penttila@rovaniemi.fi

Perustelut

Vaalilain 67 §:n mukaan vaalipäivän äänestys toimitetaan yhtäaikaisesti jokaisessa kunnassa äänestysalueittain, ja että äänestyksen järjestämisestä kullakin äänestysalueella huolehtii vaalilautakunta. Vaalilain 16 §:n mukaan vaalilautakunta on päätösvaltainen kolmijäsenisinä.

Rovaniemen kaupungissa on ollut tapana, että vaalipäivän äänestyksen äänestysalueilla toimittaa viisijäseninen vaalilautakunta.

Edellisissä vaaleissa vaalilautakuntien järjestäytymiskokoukset on suositeltu pidettäväksi vaalipäivänä viimeistään 0,5 tuntia ennen äänestyksen alkamista.

 

Sähköinen vaalipöytäkirja

Vaalien varsinaisena vaalipäivänä vaalilautakunnat pitävät äänestysaluekohtaista vaalipöytäkirjaa vaalipäivän kulusta. Vaalipöytäkirjaan merkitään muun muassa vaalilautakunnan jäsenten saapuvilla olot, poikkeustilanteet vaalipäivän aikana sekä äänestäneiden ja äänien määrät. Kuntavaaleihin 2021 Oikeusministeriö kehitti vaalitietojärjestelmää (VAT) niin, että vaalilautakunnat voivat jatkossa pitää vaalipöytäkirjaa sähköisesti vaalitietojärjestelmässä joko paperisen vaalipöytäkirjan sijasta tai sen rinnalla. Rovaniemellä sähköistä vaalipöytäkirjaa ei ole vielä kokeiltu sen tultua mahdolliseksi. 

Vaalikeskus on tutustunut sähköinen vaalipöytäkirjan toimintaan ja pohtinut sen käytön pilotointia eduskuntavaaleissa 2023 tietyillä ennakolta sovituilla vaalipäivän äänestyspaikoilla. Pilotoinnilla pyritään keräämään tietoa siitä, miten sähköisen vaalipöytäkirjan käyttö sopii Rovaniemen vaalilautakuntien toimintatapoihin.

Sähköisen vaalipöytäkirjan toiminta ja käytön edellytykset esitellään keskusvaalilautakunnalle kokouksessa. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Henna Penttilä, asiakaspalveluvastaava, henna.penttila@rovaniemi.fi

Esitän, että:

  1. vaalipäivän äänestyksen äänestysalueella toimittaa viisijäseninen vaalilautakunta;
  2. vaalipäivän äänestyksen toimittavat ensisijaisesti vaalilautakunnan varsinaiset jäsenet;
  3. varajäseniä kutsutaan toimeen siinä tapauksessa, että tehtävään asetettu varsinainen jäsen (tai hänen sijaansa määrätty) on estynyt suorittamasta vaalilautakunnan jäsenen tehtävää;
  4. ja, että vaalilautakuntien järjestäytymiskokoukset pidetään lähtökohtaisesti vaalipäivänä viimeistään 0,5 tuntia ennen äänestyksen alkamista.

 

Keskusvaalilautakunta toteaa, että se kouluttaa lautakuntien käyttöön tarvittavan määrän avustavaa henkilöstöä äänioikeusjärjestelmän teknistä käyttämistä varten.

Lisäksi esitän, että keskusvaalilautakunta päättää pilotoida sähköisen vaalipöytäkirjan käyttöä tietyillä äänestysalueilla ja ohjeistaa vaalikeskusta valmistelemaan sähköisen vaalipöytäkirjan pilotointiin liittyviä käytännön järjestelyjä ja edellytyksiä. 

Päätös

Keskusvaalilautakunta päätti yksimielisesti keskusvaalilautakunnan sihteerin esityksen mukaisesti. Sähköisen vaalipöytäkirjan pilotointia lähdetään suunnittelemaan kahdella eri mallilla.

Tiedoksi

vaalikeskus