Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta, kokous 24.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 12 Maankäyttösopimuksen mukainen maksu, Joulutontuntie

ROIDno-2021-193

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Markku Pyhäjärvi, kaavoituspäällikkö, markku.pyhajarvi@rovaniemi.fi
Pertti Onkalo, kaupungingeodeetti, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Perustelut

Napapiirillä kiinteistöjen 698-409-88-0-M501 ja 798-409-88-0-M503 on käynnistetty asemakaavan laatiminen maanomistajan aloitteesta. Asemakaavaehdotus on ollut nähtävillä 14.4 - 13.5.2022 välisenä aikana ja maanomistajien kanssa on sen jälkeen neuvoteltu oheisen liitteen mukainen maankäyttösopimus. 

Asemakaavamuutoksessa on maa- ja metsätalousalueesta muodostettu asuinrivitalojen korttelialue, jolla on rakennusoikeutta 2.218 kem2. Lisäksi alueelle muodostuu lähivirkistysaluetta 765 m2. Kaupunginhallituksen 12.2.2018  § 46 hyväksymän maapoliittisen ohjelman mukaisesti maankäyttösopimus tulee laatia silloin, kun maanomistajalle osoitetaan asemakaavalla vähintään 500 kem2 uutta rakennusoikeutta. Maanomistajan kanssa sovitaan kaupungille suoritettavasta maankäyttökorvauksesta, jolla maanomistaja osallistuu yhdyskuntatekniikan rakentamisesta kaupungille aiheutuviin kustannuksiin. Korvaus määritetään alueen hintatason ja maanomistajan saaman hyödyn ja arvonnousun perusteella. Käytetyn korvausperiaatteen mukaisesti maankäyttösopimuksella sovitaan 50 % korvaus maanarvon noususta, joka käytetään yhdyskuntatekniikan rakentamiseen alueella.

Maanomistajat tai perustettava yhtiö maksaa kaupungille maankäyttösopimuskorvauksena yhteensä 76.400 euroa. Mikäli asemakaavamuutos nro 698-2021-7 ei saa lainvoimaa tai tulee voimaan sisällöltään olennaisesti toisenlaisena, sopijapuolet neuvottelevat sopimuksen päättämisestä tai muutoksista.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan maankäyttösopimuksen kiinteistöjen 698-409-88-0-M500 ja 698-409-88-0-M503 omistajien kanssa.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Pertti Onkalo, kaupungingeodeetti, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Perustelut

Rovaniemen kaupunki ja kiinteistöjen 698-409-88-0-M501 ja 798-409-88-0-M503 omistajat ovat allekirjoittaneet 1.6.2022 maankäyttösopimuksen, jossa on sovittu maankäyttösopimuskorvauksen suuruudesta sekä maksuaikataulusta.

Sopimuksen mukainen ensimmäinen maksuerä tulee sopimuksen mukaisesti maksaa 3 kuukauden kuluessa asemakaavan lainvoimaisuudesta. Asemakaava on saanut lainvoiman 24.8.2022 ja maaomistajia on laskutettu maankäyttösopimuksen mukaisesti 22.290 euroa. Laskun eräpäivät ovat olleet joulukuussa 2022. 

Maanomistajien edustajana Henri Upola on 13.12.2022 esittänyt, että maankäyttösopimuskorvauksen ensimmäisen maksuerän eräpäivää jatkettaisiin 30.6.2023 saakka. Perusteluina muuttunut kustannus- ja kysyntätilanne rakentamisessa sekä suunnitellun rakentamisen aikataulun muuttuminen. Rakentaminen joudutaan siirtämään kesälle 2023.  

1.2.2022 voimaan tulleen halllintosäännön 36 §:n mukaisesti Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päättää kiinteistön osto- tai myyntiajan sekä maankäyttösopimuskorvauksen maksuajan pidentämisestä enintään 6 kuukaudella. Paikkatieto- ja tonttipalvelut esittää, että maankäyttösopimuskorvauksen ensimmäisen erän maksuaikaa voidaan siirtää 31.5.2023 saakka. Muutoin sopimuksen ehdot ovat voimassa 1.6.2022 allekirjoitetun sopimuksen mukaisesti. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Pertti Onkalo, kaupungingeodeetti, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päättää hyväksyä kiinteistöjä 698-409-88-0-M501 ja 798-409-88-0-M503 koskevan maankäyttösopimuskorvauksen ensimmäisen erän maksuajan pidentämisen 31.5.2023 asti.   

Päätös

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Henri  Upola, Paikkatieto- ja tonttipalvelut/Onkalo, Björkbacka

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätöksen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa kuntalain 137 §:n mukaan tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Rovaniemen kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta

Kirjaamon yhteystiedot:

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15

 

Paperisten asiakirjojen on oltava toimitettuna Osviitta asiointipisteeseen viimeistään määräajan viimeisenä päivänä kello 15:een mennessä.

Osviitta asiointipiste: ma - to kello 9.00 - 16.30, pe kello 9.00 - 15.30

Osviitan kesäaukiolo (kesä-heinäkuu): ma - to 9.00 - 16.00; pe 9.00 - 15.00

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua

  • miten päätös halutaan oikaistavaksi 

  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimuksen maksu

Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirjan allekirjoitus- ja tarkastuspäivä sekä pöytäkirjan yleiseen tietoverkkoon nähtäväksi vientipäivämäärä on esitetty kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.