Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta, kokous 24.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 3 Yhdyskuntasuunnittelun lautakunnan läsnäolo-oikeuksien päivittäminen

ROIDno-2022-536

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Rovaniemen kaupungin hallintosäännön luku 15 sisältää mm. seuraavia määräyksiä toimielinten koollekutsumisesta:

140 § Kokousaika ja -paikka

Toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

141 § Kokouskutsu

Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsussa on mainittava, mitä toimielimen päätöksentekotapaa noudatetaan kunkin asian kohdalla. Jos asia käsitellään sähköisessä päätöksentekomenettelyssä, tulee kutsussa ilmaista, mihin mennessä asia on käsiteltävä sähköisesti. Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivat erityiset syyt ole esteenä. Jos esityslistalla, liitteissä tai oheismateriaalissa on salassa pidettäviä tietoja, asiakirjaan tehdään merkintä salassapidosta. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.

142 § Sähköinen kokouskutsu 

Kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali voidaan lähettää sähköisesti ja saattaa sähköisesti saataville. Tällöin kaupunginhallitus tai sen nimeämä viranhaltija vastaa siitä, että tähän tarvittavat tekniset laitteet, järjestelmät ja tietoliikenneyhteydet ovat käytettävissä. Salassa pidettäviä tietoja voidaan lähettää vain suojatulla yhteydellä

145 § Varajäsenen kutsuminen

Toimielimen jäsenen on kutsuttava varajäsen sijaansa, mikäli hän ei pääse kokoukseen. Kun jäsen on esteellinen jossakin kokousasiassa tai esteen vuoksi ei voi osallistua jonkin asian käsittelyyn, hän voi kutsua varajäsenen yksittäisen asian käsittelyyn. Myös puheenjohtaja, esittelijä tai toimielimen sihteeri voivat toimittaa kutsun varajäsenelle.

Läsnäolo kokouksessa

Hallintosäännön 146 §:n mukaisesti toimielimen jäsenten ja esittelijän lisäksi yhdyskuntasuunnittelun lautakunnan kokouksessa on läsnäolo- ja puheoikeus kaupunginhallituksen puheenjohtajalla ja kaupunginjohtajalla. Toimielin päättää muiden henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta. Toimielin voi päättää asiantuntijan kuulemisesta yksittäisessä asiassa. Asiantuntija voi olla läsnä kokouksessa asiasta käytävän keskustelun päättymiseen asti.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Jaakko Rantsi, toimialajohtaja, jaakko.rantsi@rovaniemi.fi

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päättää, että kevään 2022 lautakunnan kokoukset pidetään pääsääntöisesti tiistaisin jäljempänä määrättyinä päivinä klo 14:00 alkaen elinvoimatoimialan kokoustiloissa Mäntyvaarantiellä.

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunnan kokouspäivät keväällä 2022 ovat

Tiistai 22.3.2022 klo 14.00
Tiistai 19.4.2022 klo 14.00
Tiistai 24.5.2022 klo 14.00
Tiistai 14.6.2022 klo 14.00

Lisäksi yhdyskuntasuunnittelun lautakunta hallintosäännön 146 §:n mukaisesti oikeuttaa osallistumaan lautakunnan kokouksiin tekniset palvelut palvelualuepäällikön, hallintopäällikön, kaavoituspäällikön, kaupungingeodeetin ja talouspäällikkön.

 

Päätös

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päätti yksimielisesti toimialajohtajan esityksen mukaisesti.

Perustelut

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunnan kokouspäivät syyskaudella 2022

Tiistai 23.8.2022 klo 14.00
Tiistai 20.9.2022 klo 14.00
Tiistai 25.10.2022 klo 14.00
Tiistai 22.11.2022 klo 14.00
Tiistai 13.12.2022 klo 14.00

Kokouspaikka elinvoimatoimialan kokoustila Hilla, Mäntyvaarantie.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jaakko Rantsi, toimialajohtaja, jaakko.rantsi@rovaniemi.fi

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päättää, että syyskauden 2022 lautakunnan kokoukset pidetään alla olevan mukaisesti klo 14:00 alkaen elinvoimatoimialan kokoustilassa Hilla.

Tiistai 23.8.2022 klo 14.00
Tiistai 20.9.2022 klo 14.00
Tiistai 25.10.2022 klo 14.00
Tiistai 22.11.2022 klo 14.00
Tiistai 13.12.2022 klo 14.00

 

Päätös

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päätti yksimielisesti toimialajohtajan esityksen mukaisesti.

Perustelut

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunnan kokouspäivät kevätkaudella 2023

Tiistai 24.1.2023 klo 14.00
Tiistai 21.2.2023 klo 14.00
Tiistai 21.3.2023 klo 14.00
Tiistai 18.4.2023 klo 14.00
Tiistai 23.5.2023 klo 14.00

Kokouspaikka elinvoimatoimialan kokoustila Hilla, Mäntyvaarantie.

 

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Jukka Ylinampa, palvelualuepäällikkö, jukka.ylinampa@rovaniemi.fi

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päättää, että kevätkauden 2023 lautakunnan kokoukset pidetään alla olevan mukaisesti klo 14:00 alkaen elinvoimatoimialan kokoustilassa Hilla.

Tiistai 24.1.2023 klo 14.00
Tiistai 21.2.2023 klo 14.00
Tiistai 21.3.2023 klo 14.00
Tiistai 18.4.2023 klo 14.00
Tiistai 23.5.2023 klo 14.00

Päätös

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta kuuli asiassa palvelualuepäällikkö Jukka Ylinampaa.

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päätti yksimielisesti palvelualuepäällikön esityksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Samppa Määttä, hallintopäällikkö, samppa.maatta@rovaniemi.fi
  • Airi Mattanen, hallintosihteeri, airi.mattanen@rovaniemi.fi

Perustelut

Läsnäolo kokouksissa

Hallintosäännön 142 §:n  mukaisesti toimielimen jäsenten ja esittelijän lisäksi yhdyskuntasuunnittelun lautakunnan kokouksessa on läsnäolo- ja puheoikeus kaupunginhallituksen puheenjohtajalla ja kaupunginjohtajalla. Toimielin päättää muiden henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta. Toimielin voi päättää asiantuntijan kuulemisesta yksittäisessä asiassa. Asiantuntija voi olla läsnä kokouksessa asiasta käytävän keskustelun päättymiseen asti. 

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunnan esittelijä kaupungininsinööri Jukka Ylinampa on irtisanoutunut teknisten palvelujen palvelualuepäällikön virasta (vakanssinro 17633001) siten, että virkasuhde on päättynyt 12.12.2022. Kaupunginhallitus on nimennyt 19.12.2022 alkaen yhdyskuntasuunnittelun lautakunnan esittelijäksi kaupungingeodeetti Pertti Onkalon ja varaesittelijäksi toimialajohtaja Jaakko Rantsin. Esittelijän ollessa poissa tai esteellinen hänen sijaisekseen määrätty toimii esittelijänä. (KH 19.12.2022, § 452) Muutosten vuoksi lautakunnan on tarkoituksenmukaista päättää uudelleen viranhaltijoiden osallistumisoikeudesta kokouksiin.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Pertti Onkalo, kaupungingeodeetti, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta oikeuttaa hallintosäännön 142 §:n mukaisesti osallistumaan lautakunnan kokouksiin elinvoimapalvelujen toimialan toimialajohtajan, hallintopäällikön, kaavoituspäällikön, kaupungininsinöörin ja talouspäällikkön.

Päätös

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.

Vt. kaupungininsinööri Janne Alkki saapui kokoukseen asian päätöksenteon jälkeen klo 14.08.

Tiedoksi

elinvoimapalvelujen toimialan toimialajohtaja, hallintopäällikkö, kaavoituspäällikkö ja kaavoituspäällikön sijainen, kaupungininsinööri ja talouspäällikkö

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätöksen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa kuntalain 137 §:n mukaan tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Rovaniemen kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta

Kirjaamon yhteystiedot:

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15

 

Paperisten asiakirjojen on oltava toimitettuna Osviitta asiointipisteeseen viimeistään määräajan viimeisenä päivänä kello 15:een mennessä.

Osviitta asiointipiste: ma - to kello 9.00 - 16.30, pe kello 9.00 - 15.30

Osviitan kesäaukiolo (kesä-heinäkuu): ma - to 9.00 - 16.00; pe 9.00 - 15.00

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua

  • miten päätös halutaan oikaistavaksi 

  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimuksen maksu

Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirjan allekirjoitus- ja tarkastuspäivä sekä pöytäkirjan yleiseen tietoverkkoon nähtäväksi vientipäivämäärä on esitetty kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.