Kylien kehittämisjaosto, kokous 23.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 12 Rovaniemi kylässä kehittämishanke

ROIDno-2022-794

Valmistelija

  • Anne Puroaho, alueellisten palvelujen päällikkö, anne.puroaho@rovaniemi.fi

Perustelut

Kylien viihtyvyyden ja asukkaiden hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen kehittämishanketta Rovaniemi kylässä toteutetaan kahden vuoden aikana 2022-2023. 
Tavoitteena on hankkeeseen mukaan lähteneiden kahdeksan pilottikylän kanssa kehittää palveluita ja avoimia yhteisöllisiä tiloja sekä kyläbrändäystä ja -markkinointia.
Hanketta rahoittaa Peräpohjolan Leader. Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston tukeman hankkeen hyväksytty kokonaisrahoitus on 100.000 euroa, josta EU-osuus 33.600 euroa, valtio 30.400 euroa, kuntaraha toimintaryhmältä 16.000 euroa sekä vastikkeettomman työn osuus 20.000 euroa.

Hanke on edennyt suunnitelman mukaisesti ja osana toteutusta järjestettiin rahoituspajailta 1.3.23. Kaikille kylille suunnattiin avoin infotilaisuus, jossa keskeiset maaseutualueiden rahoittajatahot Lapin ELY-keskus, Peräpohjolan Leader ry ja Rovaniemen kylien kehittämissäätiö esittelivät ajankohtaisia rahoitusmahdollisuuksia osallistujille. Rahoituspajan toisessa osiossa hankkeen pilottikylät saivat kyläkohtaista hankesparrausta kylien kehittämistarpeiden mukaisesti. 

Hankkeen ohjausryhmä kokoontui 2.3.23 käsittelemään väliraporttia vuoden 2022 osalta sekä kuulemaan hankkeen ajankohtaisia asioita. Ohjausryhmä piti toteutusta erinomaisena ja evästi jatkamaan hanketta samalla tavalla eteenpäin sekä tekemään yhteistyötä avoimesti eri toimijoiden kanssa. Ohjausryhmän käsittelyn jälkeen Rovaniemen kaupunki / Alueelliset palvelut tekee maksatushakemuksen viime vuoden kustanuksista suunnitelman mukaisesti.

Arctic Factory Oy:n edustaja esittelee hankkeen ajankohtaisia asioita.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Anne Puroaho, alueellisten palvelujen päällikkö, anne.puroaho@rovaniemi.fi

Kylien kehittämisjaosto merkitsee hankkeen tilanteen tiedoksi.

Päätös

Samuel Ahola, palvelumuotoilija Arctic Factory Oy:stä osallistui etäyhteydellä kokoukseen esittelyn ajan klo 15.47-15.59.

Kylien kehittämisjaosto päätti yksimielisesti merkitä asian tiedoksi.


Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.