Kylien kehittämisjaosto, kokous 23.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 13 Osallistuvan budjetoinnin toimintamallin toteuttaminen kyläalueilla

ROIDno-2023-877

Valmistelija

  • Anne Puroaho, alueellisten palvelujen päällikkö, anne.puroaho@rovaniemi.fi

Perustelut

Kuntalain 5 luvun 22 §:n mukaan kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Osallistumista ja vaikuttamista voidaan edistää muun muassa järjestämällä mahdollisuuksia osallistua kunnan talouden suunnitteluun. Osana osallisuuden edistämistä Rovaniemellä on valmisteltu osallistuvan budjetoinnin toimintamallia, jota on kokeiltu vuonna 2022 kohdennettuna Korkalovaaran alueen kehittämiseen sekä lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin edistämiseen. Kokeilun tavoitteena on ollut, että osallistuvasta budjetoinnista tulee osa kaupungin jatkuvaa osallisuustyötä. Osallistuvaa budjetointia halutaan kaupunkistrategian mukaisesti käyttää laajemmin tulevina vuosina sekä seurata siihen osallistuneiden kuntalaisten, eurojen ja toteutusten määrää. Vuonna 2023 osallistuvan budjetoinnin toimintamallia kokeillaan myös kyläalueille suunnattuna osana kaupunkistrategian toteuttamista. Osallistuvan budjetoinnin toteutusta valmistellaan ja tehdään yhdessä Rovaniemen kaupungin viestintä-, markkinointi- ja osallisuuspalvelujen kanssa.

Tavoitteet
Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on lisätä kaupunkilaisten ja muiden sidosryhmien vaikutusmahdollisuuksia omaan elinympäristöönsä ja arkeensa. Lisäksi edistetään kaupungin ja sen sidosryhmien välistä vuoropuhelua ja parannetaan asukkaiden hyvinvointia. Osallistuva budjetointi tuottaa konkreettisen lopputuloksen, joka on nähtävissä lyhyellä aikavälillä. Näin vahvistetaan osallisuuden vaikuttavuutta ja edesautetaan ihmisten sitoutumista kaupungin kehittämiseen. 
Rovaniemellä osallistuvan budjetoinnin erityisiä tavoitteita ovat olleet:
- yhteisöllisyyden edistäminen
- kaupungin strategian, hyvinvointisuunnitelman ja kaupunkibrändin toimeenpano
- eri sidosryhmien välisen yhteistyön lisääminen ja omaehtoisen osallisuuden vahvistaminen

Toimintamallin kuvaus
Osallistuva budjetointi esitetään toteutettavaksi neljässä vaiheessa: 1) ideointi, 2) yhteiskehittäminen, 3) äänestäminen ja 4) toteutus. Samanlainen vaiheistus on käytössä useimmissa osallistuvaa budjetointia hyödyntävissä kunnissa ja kaupungeissa. Jotta toimintamallin avulla voidaan saavuttaa aitoa yhteisöllisyyden kasvua, on prosessin vaiheet syytä jakaa kahdelle vuodelle. Ensimmäisenä vuotena toteutettaisiin vaiheet ideoinnista äänestämiseen, toisena vuotena olisi valittujen tekojen toimeenpanon vaihe. Ideointivaihe toteutettaisiin toukokuussa, yhteiskehittäminen elokuussa ja äänestys syyskuussa samassa aikataulussa ja yhteistyössä kaupunginhallituksen alaisen toteutuksen kanssa.
Toimeenpanon kannalta tärkeimpänä vaiheena voidaan pitää yhteiskehittämistä. Suunnitelman mukaan ideointivaiheen kautta saadut ehdotukset jatkojalostettaisiin kaupungin edustajien ja eri sidosryhmien muodostamissa kehittämistyöryhmissä konkreettisiksi teoiksi, joista lopulta äänestetään toteutukseen valittavat teot. Yhteiskehittämisen vaiheessa teoille määriteltäisiin myös alustava kustannusarvio.

Määrärahat
Osallistuvaan budjetointiin on varattu kyläalueille vuoden 2023 talousarvioon yhteensä 50 000 euroa, joka on mahdollista käyttää ehdotuksista riippuen joka tiensuunnalle kohdennettuina 10 000 euroa / tiensuunta tai 50 000 euroa yhteisesti soveltuvaan teemaan. Valmisteluun on kuitenkin syytä varata riittävästi aikaa, jotta yhteiskehittäminen eri sidosryhmien edustajien kanssa toteutuu tarkoituksenmukaisella tavalla. Myös käytännön toimenpiteiden toteuttamiseen on syytä varata vähintään yksi kalenterivuosi. Varattuja määrärahoja ei ehditä välttämättä käyttämään vuoden 2023 aikana, koska toimintamallin mukainen valmisteluprosessi kestää syyskuun loppuun asti.
 

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Anne Puroaho, alueellisten palvelujen päällikkö, anne.puroaho@rovaniemi.fi

Kylien kehittämisjaosto hyväksyy osallistuvan budjetoinnin toimintamallin kyläalueille toteutettavaksi esitetyn aikataulun mukaisesti.

Päätös

Kylien kehittämisjaosto päätti yksimielisesti alueellisten palvelujen päällikön esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Kylien yhdistykset ja osallisuuden ja vaikuttamisen erityisasiantuntija 

Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.