Ympäristölautakunta, kokous 28.6.2023

§ 78 Ympäristölautakunnan lausunto jätteenkuljetusjärjestelmäselvityksestä 2023

ROIDno-2017-1635

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Lotta Eriksson, kiertotalousasiantuntija, lotta.eriksson@rovaniemi.fi

Perustelut

Rovaniemen kaupungin tekniset ja yhdyskuntatekniikan palvelut teetti selvityksen, jossa arvioitiin ja vertailtiin eri kuljetusjärjestelmien vaikutuksia polttokelpoisen jätteen jätteenkuljetuksiin Rovaniemen kaupungissa sekä Pellon kunnan alueella.

Jätteenkuljetuksesta huolehtiminen on julkinen välttämättömyyspalvelu, jonka on toimittava kaikissa oloissa, kaikkina aikoina ja kaikilla alueilla. Jätteenkuljetus tulee järjestää ensisijaisesti kunnan järjestämänä jätteenkuljetuksena. Kuitenkin jätelain 35 § ja 37 §:n mukaan kiinteistönhaltijan järjestämä jätteenkuljetus voidaan järjestää, jos lain mukaiset ehdot täyttyvät.

Selvityksen yhtenä lähtökohtana toimii Pohjois-Suomen Hallinto-oikeuden päätöksessä (20/0784/2) esiin nostetut aiempien selvitysten puutteet, joita nyt pyrittiin tarkentamaan. Pohjois-Suomen Hallinto-oikeuden päätöksen (20/0784/2) mukaan nykyinen järjestelmä Rovaniemellä ja Pellossa ei ole lainmukainen. Selvityksessä tarkastellaan, täyttyvätkö jätelain 35 §:n ja 37 §:n mukaiset ehdot Rovaniemen ja Pellon jätelautakunnan alueella. Lisäksi selvityksessä vertaillaan mahdollisuuksien mukaan kahta vaihtoehtoista kuntavastuullisen polttokelpoisenjätteen kuljetusjärjestelmää; kiinteistön haltijan järjestämä tai kunnan järjestämänä jätteiden kuljetusjärjestelmä.

Selvityksessä analysoidaan nykyistä kiinteistön haltijan kuljetusjärjestelmää jätelain 37 § ehtojen mukaisesti seuraavasti:

- Kuljetuspalveluiden kattavuus

- Kuljetuspalveluiden luotettavuus

- Jätehuoltomääräysten noudattaminen

- Kuljetuspalveluiden kohtuullisuus ja syrjimättömyys

- Kunnallisen toimivuuden edistäminen alueen kehittäminen

- Ympäristö- ja terveysvaikutukset

- Kokonaismyönteisyys

Jätelain uudistumisen vaikutus Jätteenkuljetusjärjestelmään

Jätelain laaja uudistus tuli voimaan 19.7.2021 ja sitä täydentävät asetusmuutokset tulivat voimaan 1.12.2021. Jatkossa kunta kilpailuttaa ja järjestää erilliskerättävien jätteiden kuljetuksen kiinteistöiltä kaikkialla Suomessa. Asuinkiinteistöjen erilliskeräysvelvoitteet on jäteasetuksessa (978/2021) rajattu taajamiin. Taajamalla tarkoitetaan kaikkia vähintään 200 asukkaan rakennusryhmiä, joissa rakennusten välinen etäisyys ei yleensä ole 200 metriä suurempi. Jätelainsäädännön uudistuksen myötä Napapiirin Residuum Oy:n toimialueen taajamien kiinteistöjen biojätteen ja pakkausjätteiden kuljetukset siirtyvät siis osaksi kunnan järjestämää kuljetusta. Rovaniemellä ja Pellossa on siirryttävä kunnan järjestämään biojätteen kuljetukseen aikaisintaan 19.7.2023 ja viimeistään 19.7.2024. Pakkausjätteiden kuljetukset kunnat järjestävät 1.7.2023 alkaen.

Selvityksen ohjausryhmä

Selvityksen tueksi muodostettiin ohjausryhmä, joka osallistui selvitystyön ohjaamiseen. Ohjausryhmässä oli mukana viranomaisia Rovaniemen ja Pellon kunnista sekä Napapiirin Residuum Oy:n edustajia. Ohjausryhmä kokoontui neljä kertaa vuoden 2022 aikana. Ohjausryhmän tehtävänä oli selvityksen laadinnan ohjaaminen ja koordinoiminen. Ohjausryhmä antoi palautetta sekä kirjallisesti että suullisesti ohjausryhmän kokoontuessa. Rambollin tuottama selvitys myöhästyi aikataulusta ja ohjausryhmä ei ollut tyytyväinen selvityksen laatuun, jonka takia Rambollille annettiin kolme viikkoa lisäaikaa selvityksen viimeistelyssä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Aku Raappana, suunnittelupäällikkö, aku.raappana@rovaniemi.fi

Jätehuoltojaosto päättää pyytää lausuntoja Jätteenkuljetusjärjestelmien arviointi Rovaniemellä ja Pellossa-selvityksestä selvitykseen tehtävien täydennyksien valmistuttua.

Lausuntoja pyydetään selvityksen sisällöstä ja kattavuudesta. Lausujia pyydetään esittämään näkemyksensä siitä miten jätteenkuljetus tulisi järjestää Rovaniemellä ja Pellossa. Lausuntoja pyydetään kuntalaisilta, Rovaniemen kaupunginhallitukselta ja Pellon kunnanhallitukselta, Rovaniemen ympäristölautakunnalta, Lapin Ely-keskukselta sekä niiltä jätteenkuljetusyrityksiltä, jotka toimittavat tietoja jätteenkuljetuksesta Rovaniemen jätehuoltojaostolle.

Päätös

Jätehuoltojaosto päätti yksimielisesti suunnittelupäällikön esityksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Erkki Lehtoniemi, palvelualuepäällikkö, erkki.lehtoniemi@rovaniemi.fi

Perustelut

Rovaniemen kaupungin jätehuoltoviranomainen (jätehuoltojaosto) on pyytänyt Rovaniemen kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen lausuntoa kuljetusjärjestelmäselvityksestä, joka on valmistunut keväällä 2023. Lausuntoa pyydetään selvityksen sisällöstä ja kattavuudesta. Lisäksi lausujia pyydetään esittämään näkemyksensä siitä miten jätteenkuljetus tulisi järjestää Rovaniemellä ja Pellossa. 

Ympäristönsuojeluyksikkö ehdottaa, että jätehuoltojaostolle annetaan seuraava ympäristönsuojeluviranomaisen lausunto:

Rovaniemen kaupungin ympäristönsuojelulla ei ole huomautettavaa tehdystä selvityksestä. Selvitys antaa riittävät tiedot ja perusteet jätehuoltojaostolle päättää kuljetusjärjestelmästä.

Rovaniemellä on käytössä kiinteistönhaltijan järjestämä jätteenkuljetus muualla paitsi 22 erillisellä erityisen harvaanasutulla reuna-alueella, missä kunta on järjestänyt jätteenkuljetuksen.

Nyt tehdyn selvityksen mukaan Rovaniemen kaupungin alueen kiinteistöistä 16 % ei kuulu järjestetyn jätehuollon piiriin. Pellon kunnassa vastaava luku on 41%. Näillä kiinteistöillä jätelain ja jätehuoltomääräysten velvoitteet eivät täyty. Olemassa olevassa tilanteessa ympäristönsuojeluviranomaiselle tulee jonkin verran ilmoituksia liittyen puuttuviin jätehuoltosopimuksiin. Tapaukset liittyvät useimmiten ilmoitettuihin hajuhaittoihin, epäsiisteyteen, jätekasoihin maastossa, jätteenpolttoon sekä jäteastian liian pitkään tyhjennysväliin tai kokonaan puuttuvaan jäteastiaan. Sekä jätehuolto- että ympäristönsuojeluviranomaisen mahdollisuudet huolehtia jätelain ja jätehuoltomääräysten velvoitteiden täyttymisestä olisivat kunnan järjestämässä jätteenkulkujetuksessa nykyjärjestelmään verrattuna selkeämmät ja helpommin järjestettävissä.

Ympäristönsuojeluviranomainen katsoo, että jätelain sekä jätehuoltomääräysten velvoitteiden täyttymiseksi, kiertotalouden edistämiseksi ja kansallisten kierrätystavoitteiden saavuttamiseksi, kansalaisten tasapuolisen kohtelun toteutumiseksi sekä roskaantumisen ja laittoman jätteenpolton ehkäisemiseksi kunnan järjestämään jätehuoltoon siirtyminen koko kunnan alueella on perusteltua.

Kunnan järjestämä jätehuolto noudattaa myös Rovaniemen kaupungin ilmasto-ohjelman ja kiertotalouden tiekartan tavoitteita kun kuljetuslogistiikalla voidaan mm.vähentää jätteenkeräyksen ilmastovaikutuksia. Erityistä huolta ympäristönsuojeluviranomainen kiinnittää jätehuoltopalveluiden tasapuoliseen saatavuuteen koko laajan kaupungin/kunnan alueella.Siten jätteenkuljetusjärjestelmän muuttaminen kunnalliseksi, erityisesti haja-asutusalueella ympäristönsuojeluviranomaisen näkemyksen mukaan perusteltua.

Kaiken kaikkiaan ympäristönsuojeluviranomaisen näkemyksen mukaan kunnan järjestämä jätteenkuljetus koko kunnan alueella olisi kokonaistaloudellisempi, toimivampi ja kattavampi ratkaisu nykytilanteeseen verrattuna.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Erkki Lehtoniemi, palvelualuepäällikkö, erkki.lehtoniemi@rovaniemi.fi

Ympäristölautakunta päättää antaa jätteenkuljetusjärjestelmää koskevan lausunnon ympäristönsuojeluyksikön esityksen mukaisesti 

Päätös

Ympäristölautakunta päätti yksimielisesti palvelualuepäällikön esityksen mukaisesti.

Lisäksi ympäristölautakunta toteaa, että:

- kilpailutus tulee toteuttaa riittävän pienillä osa-alueina niin, että paikalliset yritykset voivat osallistua

(kuten biojätteen erilliskeräyksessä on jo tehty)

- jätehuoltopalvelujen järjestämisessä huomioidaan kimppa-astioiden käytön edistäminen

- kunnallisen jäteyhtiön hallintokulujen läpinäkyväisyys siten, että palveluita järjestettäessä ei synny ylimääräisiä hallintokuluja

Tiedoksi

Jätehuoltojaosto

Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.