Perustelut
Valtuuston on hyväksyttävä vuoden loppuun mennessä kaupungin talousarvio ja -suunnitelma, jossa on ensimmäisen (talousarvio)vuoden lisäksi kaksi tai useampi vuosi suunnitelmavuotta (suunnitelmakausi). Taloussuunnitelman tulee toteuttaa kuntastrategiaa ja turvata edellytykset kunnan lakisääteisten tehtävien hoitamiseen. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan. Taloussuunnitelmassa huomioidaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot ja osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Talousarviossa ja -suunnitelman sisältö on laadittu kuntalain 110 § lisäksi kuntaliiton kunnan ja kuntayhtymän talousarvio ja -suunnitelma- suosituksen pohjalta. (Kuntalaki 110 §.)
Sivistyslautakunta käsittelee talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman 2025-2027 kaupunginhallituksen hyväksymän talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman 2025-2027 laadintaohjeen (28.8.2023 § 276) mukaisesti. Sivistyslautakunta on huomioinut kaupunginhallituksen päättämän kaupunkistrategian mukaisen toimintaperiaatteen (28.8.2023 § 283) tavoitteiden asettelussa. Kunnan toiminnassa ja taloudessa noudatetaan talousarviota ja taloussuunnitelmaa (Kuntalaki 110 §). Toimielimen sitova taso määritellään talousarvion luvussa 4.2. talousarvion rakenne ja sitovuus.
Tässä pykälässä käsitellään Sivistyslautakunnan alaisen koulutuspalveluiden palvelualueen talousarvio 2024 ja taloussuunnitelma 2025-2027.
Käyttötalousosa
Koulutuspalveluiden palvelualueen toimintakate on muuttunut -3,5 miljoonaa euroa talousarvion 2023 toimintakatteeseen verraten, eli kustannukset pienentyvät 3,5 miljoonaa euroa. Vuoden 2023 toimintakate tulee kuitenkin muuttaa verrannolliseksi poistamalla sisäiset ruoka- ja puhtauspalvelut, jotka ovat siirtyneet omaksi palvelualueekseen ja pois sisäisen laskutuksen piiristä vuodesta 2024 lähtien, sekä talouspalvelut, jotka sisältyvät talous- ja rahoituspalveluiden toimintakatteeseen vuodesta 2024 lähtien. Kun nämä erät poistetaan, verrannolliseen raamiin nähden muutosta on +1,7 miljoonaa euroa, eli kulut kasvavat tämän verran kasvun ollessa 2,3% edellisen vuoden katteeseen verrattuna.
Muutokset verrannolliseen katteeseen TA2024 vs. TA2023
Olennaisimmat muutokset koulutuspalveluiden käyttötaloudessa ovat tuottojen osalta projektituottojen kasvu (+1,2 miljoonaa), joka johtuu budjetointiperiaatteen muutoksesta, eli budjetointi on tehty bruttoperiaatteella TA2024 eikä nettoperiaatteella.
Kulujen osalta suurimmat muutokset ovat henkilöstökuluissa kunta-alan palkankorotus 2,5% (1,2 miljoonaa euroa), erityisopetuksen tuntikehyksen noususta johtuvat lisäykset (+2,2 miljoonaa), sekä projektien budjetointi johtuen bruttoperiaatteesta (+1,3 miljoonaa). Vähennystä taas tulee suunnitelluista säästöistä erityisopetuksen ja koulunkäynnin ohjaamisen tehostamiseen (0,2 miljoonaa), tuntikehyksen säätämisestä jakotuntien ja valtakunnallisen tuntijaon mukaan (0,5 miljoonaa), lukiokurssien karsimisen (0,2 miljoonaa) sekä sijaiskulujen vähentämisen kautta (0,25 miljoonaa), joka saavutetaan sairaspoissaoloihin panostamalla. Kaikkinensa henkilöstökulut vuodesta vuoteen kasvavat 3,6 miljoonaa euroa.
Palveluiden osalta säästöä tulee 0,7 miljoonaa euroa. Tämä koostuu kotikuntakorvausten laskusta (-0,4 miljoonaa) sekä säästöistä koululaiskuljetuksissa (0,5 miljoonaa). Muut pienet muutokset aiheuttivat kustannuslisäystä (0,2 miljoonaa).
Vuokrien osalta kasvua oli 0,2 miljoonaa euroa.
Sivistyslautakunnan esitys koulutuspalveluiden palvelualueen talousarviovuoden 2024 toimintakatteeksi on yhteensä 75 637 537 euroa. Suunnittelukauden raamiksi on laskettu seuraava taso, jolla vuosittainen kasvu säilyy maltillisena ja kaupungin raami pysyy tasapainossa:
Toimintakate 2022 75 181 tEur
Toimintakate 2023 79 162 tEur
Toimintakate 2024 75 636 tEur
Toimintakate 2025 76 883 tEur
Toimintakate 2026 78 107 tEur
Toimintakate 2027 79 298 tEur
Tarkempi kehyslaskenta liitteenä.
Investointiosa
Sivistyslautakunnan koulutuspalveluiden palvelualueen investointimäärärahat ovat suunnittelukaudelle 4 161 000 euroa. Suurin osa eli 3 500 000 euroa kohdistuu Napsun ja Vaaranlammen koulujen ensikalustamiseen ja ajoittuu vuodelle 2025.
Sivistyslautakunnalla ei ole perittäviä, kaupungin itse määrittelemiä tuloeriä, joten talousarvion laadintaohjeen mukaista hinnastoa ei ole liitteenä.
Päätös
Heikki Lindroos esitti päätösehdotuksesta poikkeavan esityksen, ettei koulunkäynninohjaajien määrää vähennetä. Laura Tarvainen ja Vesa Puuronen, Riitta-Maija Hokkanen kannattivat esitystä.
Heikki Lindroos esitti päätösehdotuksesta poikkeavan esityksen, ettei opettajien määrää vähennetä. Laura Tarvainen ja Vesa Puuronen kannattivat esitystä.
Laura Tarvainen esitti päätösehdotuksesta poikkeavan esityksen, ettei jakotunteja vähennetä. Vesa Puuronen kannatti esitystä.
Laura Tarvainen esitti päätösehdotuksesta poikkeavan esityksen, ettei lukiokursseja vähennetä. Vesa Puuronen ja Kate Suopajärvi kannatti esitystä.
Laura Tarvainen esitti päätösehdotuksesta poikkeavan esityksen, ettei sijaiskuluista leikata. Vesa Puuronen kannatti esitystä.
Laura Tarvainen, esitti päätösehdotuksesta poikkeavan esityksen, ettei Rovala -sopimusta alenneta. Kate Suopajärvi ja Vesa Puuronen kannattivat esitystä.
Vesa Puuronen esitti päätösehdotuksesta poikkeavan esityksen, ettei aineista, tarvikkeista eikä tavaroista vähennetä. Laura Tarvainen kannatti esitystä.
Vesa Puuronen, esitti päätösehdotuksesta poikkeavan esityksen, ettei Rovala -opiston Ylikylän Ylläriä lakkauteta. Esitys raukesi kannattamattomana.
Pirita Nenonen esitti päätösehdotuksesta poikkeavan esityksen, ettei IP/AP toiminnasta leikata. Riitta-Maija Hokkanen ja Laura Tarvainen kannattivat esitystä.
Sivistyslautakunta piti tauon 16.31-16.45. Merkitään Jere Ollonen poistui kokouksesta klo 16.31. Minna Haurinen poistui kokouksesta klo 16.20-17.00 väliseksi ajaksi.
Mari Jolanki esitti päätösehdotuksesta poikkeavan esityksen, että Napapiirin ja Vaaranlammen koulujen investoinneista poistetaan prosenttitaide. Markku Kallinen ja Heikki Lindroos kannattivat.
Koska on tehty päätösehdotuksesta poikkeavia kannatettuja esityksiä, puheenjohtaja totesi, että asioista on äänestettävä.
Äänestysten tulokset:
Jaa: Pohjaesitys, 1 ääni, Ei: Heikki Lindroos; ettei koulunkäynninohjaajien määrää vähennetä, 10 ääntä.
Sivistyslautakunnan päätökseksi tuli ettei koulunkäynninohjaajien määrää vähennetä.
Jaa: Pohjaesitys, 4 ääntä, Ei: Heikki Lindroos; ettei opettajien määrää vähennetä, 7 ääntä.
Sivistyslautakunnan päätökseksi tuli ettei opettajien määrää vähennetä.
Jaa: Pohjaesitys, 4 ääntä, Ei: Laura Tarvainen; tuntikehyksen säätö, ettei jakotunteja vähennetä, 7 ääntä
Sivistyslautakunnan päätökseksi tuli ettei tuntikehystä tarkisteta eikä jakotunteja vähennetä.
Jaa: Pohjaesitys, 5 ääntä, Ei: Laura Tarvainen; ettei lukiokursseja vähennetä, 6 ääntä.
Sivistyslautakunnan päätökseksi tuli ettei lukiokursseja vähennetä.
Jaa: Pohjaesitys, 9 ääntä, Ei: Laura Tarvainen; ettei sijaiskuluista vähennetä, 2 ääntä.
Sivistyslautakunnan päätökseksi tuli että sijaiskuluista vähennetään pohjaesityksen mukaisesti.
Jaa: Pohjaesitys, 2 ääntä, Ei: Laura Tarvainen; ettei Rovala -sopimusta alenneta 9 ääntä
Sivistyslautakunnan päätökseksi tuli ettei Rovala –sopimusta alenneta.
Jaa: Pohjaesitys, 5 ääntä, Ei: Vesa Puuronen; ettei aineista, tarvikkeista eikä tavaroista vähennetä, 6 ääntä.
Sivistyslautakunnan päätökseksi tuli ettei aineista, tarvikkeista eikä tavaroista vähennetä.
Jaa: Pohjaesitys, 5 ääntä, Ei: Pirita Nenonen; ettei IP/AP toiminnasta leikata, 6 ääntä.
Sivistyslautakunnan päätökseksi tuli ettei IP toimintaa tehosteta.
Jaa: Pohjaesitys, 4 ääntä, Ei: Mari Jolanki, Napapiirin ja Vaaranlammen koulujen investoinneista poistetaan prosenttitaide, 7 ääntä.
Sivistyslautakunnan päätökseksi tuli että Napapiirin ja Vaaranlammen koulujen investoinneista poistetaan taidehankinnat.
Muilta osin sivistyslautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.