Perustelut
Valtuuston on hyväksyttävä vuoden loppuun mennessä kaupungin talousarvio ja -suunnitelma, jossa on ensimmäisen (talousarvio)vuoden lisäksi kaksi tai useampi vuosi suunnitelmavuotta (suunnitelmakausi). Taloussuunnitelman tulee toteuttaa kuntastrategiaa ja turvata edellytykset kunnan lakisääteisten tehtävien hoitamiseen. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan. Taloussuunnitelmassa huomioidaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot ja osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Talousarviossa ja -suunnitelman sisältö on laadittu kuntalain 110 § lisäksi kuntaliiton kunnan ja kuntayhtymän talousarvio ja -suunnitelma- suosituksen pohjalta. (Kuntalaki 110 §.)
Sivistyslautakunta käsittelee talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman 2025-2027 kaupunginhallituksen hyväksymän talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman 2025-2027 laadintaohjeen (28.8.2023 § 276) mukaisesti. Sivistyslautakunta on huomioinut kaupunginhallituksen päättämän kaupunkistrategian mukaisen toimintaperiaatteen (28.8.2023 § 283) tavoitteiden asettelussa. Kunnan toiminnassa ja taloudessa noudatetaan talousarviota ja taloussuunnitelmaa (Kuntalaki 110 §). Toimielimen sitova taso määritellään talousarvion luvussa 4.2. talousarvion rakenne ja sitovuus.
Tässä pykälässä käsitellään Sivistyslautakunnan alaisen ruoka- ja puhtauspalveluiden palvelualueen talousarvio 2024 ja taloussuunnitelma 2025-2027.
Käyttötalousosa
Ruoka- ja puhtauspalvelut on siirtynyt elinvoiman toimialalta sivistys- ja hyvinvointitoimialalle sivistyslautakunnan alaisuuteen hallintosäännön muutoksella 1.9.2023 lähtien. Tämän lisäksi ruoka- ja puhtauspalveluista tulee 1.1.2024 lähtien palvelualue, joten sisäistä laskutusta ei enää tehdä kuten tehtiin aiemmin nettobudjetointiyksikön rakenteella. Verrannollisuuden saavuttamiseksi vertaillaan toimintakatteen sijaan (nettobudjetointi vuonna 2023 = toimintakate 0 euroa) toimintakuluja vuosina 2023 ja 2024.
Muutokset kustannuksiin TA2024 vs. TA2023
Ruoka- ja puhtauspalveluiden palvelualueen toimintakulut ovat pienentyneet 0,1 miljoonaa euroa talousarvion 2023 kuluihin verraten. Kulut olisivat kasvaneet palveluiden osalta 0,4 miljoonaa euroa ja aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden osalta 0,3 miljoonaa euroa, mutta säästötoimenpiteillä kustannusten kasvu on saatu taitettua (siivouspalvelut -0,4 miljoonaa euroa ja ruokapalvelut -0,3 miljoonaa euroa. Tuottoja on myös saatu jonkin verran nostettua, joka parantaa tulosta (0,1 miljoonaa).
Sivistyslautakunnan esitys ruoka- ja puhtauspalveluiden palvelualueen talousarviovuoden 2024 toimintakatteeksi on yhteensä 7 768 326 euroa. Suunnittelukauden raamiksi on laskettu seuraava taso, jolla vuosittainen kasvu säilyy maltillisena ja kaupungin raami pysyy tasapainossa:
Toimintakate 2022 0 tEur
Toimintakate 2023 0 tEur
Toimintakate 2024 7 768 tEur
Toimintakate 2025 7 894 tEur
Toimintakate 2026 8 053 tEur
Toimintakate 2027 8 226 tEur
Investointiosa
Sivistyslautakunnan ruoka- ja puhtauspalveluiden palvelualueen investointimäärärahat ovat suunnittelukaudelle 400 000 euroa. Investoinnit ovat vuosi-investointeja ruokapalveluiden koneisiin (0,1 miljoonaa euroa vuodessa).
Sivistyslautakunnalla ei ole perittäviä, kaupungin itse määrittelemiä tuloeriä, joten talousarvion laadintaohjeen mukaista hinnastoa ei ole liitteenä.
Päätös
Merkitään Jussi Kainulainen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 17.34 ja Kai Väistö klo 17.37.
Laura Tarvainen esitti päätösehdotuksesta poikkeavan esityksen, ettei kasvisruokaa oteta pois. Vesa Puuronen ja Kate Suopajärvi kannattivat esitystä.
Koska on tehty päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, puheenjohtaja totesi, että asiasta on äänestettävä.
Äänestyksen tulos:
Jaa: Pohjaesitys, 7 ääntä, Ei: Laura Tarvaisen esitys, ettei kasvisruokaa oteta pois, 4 ääntä.
Sivistyslautakunnan päätökseksi tuli että kasvisruoka ja vegaaniruokavalio on yhä tarjolla erityisruokavalioina ja kasvisruokapäivä säilyy pohjaesityksen mukaisesti.
Muilta osin sivistyslautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.