Tarkastuslautakunta, kokous 16.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 8 Vuoden 2023 arviointikertomuksen rakenne

ROIDno-2024-58

Valmistelija

  • Maiju Pyörälä, kaupunkitarkastaja, maiju.pyorala@rovaniemi.fi

Perustelut

Arvioinnin vaatimukset kuntalaissa

Kunnanvaltuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten. Arvioinnin lähtökohtana on valtuuston talousarviokirjassa asettamat talousarviovuoden tavoitteet. Arvioinnin piirissä on kunta ja koko kuntakonserni.

Keskeinen arvioinnin kohde on toimintaa, hallintoa ja taloutta johtava kunnanhallitus, Rovaniemellä kaupunginhallitus. Kunnanhallitukseen arviointi painottuu myös siksi, että osana konsonsernijohtoa se vastaa omistajaohjauksen ja konsernivalvonnan järjestämisestä.

Tarkastuslautakunnan arvioinnin sisältövaatimukset on kuntalain 121§:ssä. Lautakunnan on arvioitava 1) toiminnan tavoitteiden toteutumista ja 2) talouden tavoitteiden toteutumista. Lautakunnan on arvioitava myös 3) toiminnan tuloksellisuutta ja 4) toiminnan tarkoituksenmukaisuutta. Arvioinnista lautakunnan tulee laatia arviointikertomus, jonka valtuusto käsittelee tilinpäätöksen yhteydessä. Arvointikertomuksen muoto ja laajuus on lautakunnan vapaassa harkinnassa.

Lähtökohtia arviontikertomuksen laadintaan

Tavoitteiden toteutumista arvioidessa lautakunta katsoo menneeseen, eli laadittava arviointikertomus käsittelee vuotta 2023. Virkavalmistelussa on hahmoteltu seuraavia lähtökohtia arviointikertomukselle, jotka perustuvat lautakunnan 19.9.2023 § 96 hyväksymään arvioinnin työohjelmaan:

1) toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumista arvioitaisiin olennaisuuskriteereillä yksittäisten havaintojen huomioimisen sijaan. Määrällisten ja taloudellisten yksittäisten toteutumien osalta voidaan viitata tilinpäätöskirjan informaatioon. Arvioinnissa huomioidaan se, mitä havaintoja tarkastuslautakunta on saanut toimielinseurannan kautta.

2) tuloksellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta arvioitaisiin lautakunnan nostamia teemoja painottaen 1) kilpailutus sekä sopimustoiminta, 2) henkilöstöasiat sekä 3) sektoreiden välinen yhteistyö kuntalaisten näkökulmasta. Lisäksi tarkastuslautakunta huomioi talousarviossa asettamansa arviointokohteet.

3) konserniyhteisöjä arvioitaisiin juridisen muotonsa mukaan; jaotteluna olisi konserniin kuuluvat osakeyhtiöt (yhtiöt konsernitalouden näkökulmasta), konserniin luettavat kuntayhtymät (merkitys kaupungin strategisen tahdon toteuttamiseksi) sekä säätiöt ja yhdistykset (omistajaohjauksen ja konsernivalvonnan toimivuus).

4) Lautakunta noistaisi kertomuksessa esiin keskeisimmät arvioinnin havainnot, jotka se saattaisi valtuuston harkintaan; esitys olisi että valtuusto pyytää kaupunginhallitukselta lausunnon, miten se aikoo edetä arviointikertomuksen havaintojen pohjalta. Lisäksi arviointikertomuksessa otettaisiin kantaa siihen, kuinka viime vuoden arviointikertomuksen havainnoissa ja kehittämisehdotuksissa ollaan edetty kuluneen vuoden aikana.

Tarkastuslautakunnan kokouksessa käytävä keskustelu antaa suuntaviivat arviointikertomuksen jatkovalmistelulle.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juuso Kataja, tarkastuspäällikkö, juuso.kataja@rovaniemi.fi

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua ja keskustelee annettavan kertomuksen rakenteesta. Viranhaltijavalmistelua jatketaan lautakunnan antaman palautteen pohjalta.

Päätös

Tarkastuslautakunta kävi keskustelun vuoden 2023 arviointikertomuksen rakenteesta. Viranhaltijavalmistelua jatketaan lautakunnan antaman palautteen pohjalta.


Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.