Kylien kehittämisjaosto, kokous 8.2.2024

§ 8 Sopimus kylätilojen käyttämisestä ja vuokratuesta / Lohinivan kyläyhdistys ry

ROIDno-2021-929

Valmistelija

  • Anne Puroaho, elinkeinopäällikkö, anne.puroaho@rovaniemi.fi

Perustelut

Rovaniemen kaupunki tukee vuosittain kylätilojen toimintaa kaupungin määrärahoista maksettavien kylätila-avustusten muodossa. Yhteensä tuettavia kylätiloja on 28 ja avustussumma kokonaisuudessaan on tällä hetkellä 138 000 euroa.  Avustuksen tarkoituksena on kattaa tasapuolisesti kyläläisten käytyössä olevien tilojen käyttökustannuksia sekä mahdollistaa asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuutta oman elinympäristönsä kehittämiseen. Avustusta voi hakea rekisteröity kyläyhdistys tai kylätilan omistaja kylien alueilla.

Lohinivan Kyläyhdistys on päättänyt anoa Kylien kehittämisjaostolta kylätila-avustusta (vuokratukea). Lohinivan kyläyhdistys on irtisanonut kylätilansa Mettisvaarantie 7 B 3, 97420 Lohiniva osoitteessa päättyväksi 14.3.2024. Lohinivan kyläyhdistys on allekirjoittanut uuden kylätilan vuokrasopimuksen osoitteeseen Mettisvaarantie 7 B 5, 97420 Lohiniva 15.3.2024 alkaen. Lohinivan kyläyhdistyksen vuokratukihakemus ja pöytäkirja 12.1.2024 ovat oheismateriaalina.

Kylätila mahdollistaa ympärivuotisen toiminnan Lohinivassa. Uusi tila on samankokoinen kuin aiempi, mutta paremmassa kunnossa ja omistussuhteeltaan varmempi. Vuokra pysyy samana, mutta muut kulut ovat hieman nousseet, jolloin haettu avustussumma on aiempaa isompi. Alueen palvelutarjonta on erittäin vähäistä ilman kyläläisten aktiivista omaehtoista toimintaa, johon kylätila antaa mahdollisuuden. Kyläyhdistyksen toimittaman raportin mukaan kylätilaa käytetään aktiivisesti ympäri vuoden ja on muodostunut tärkeäksi kyläläisten kohtaamispaikaksi. Lohinivaan on matkaa Rovaniemen keskustasta 93 km. 

Sopimuksessa osapuolina ovat toimitilan omistaja, kyläyhdistykset/käyttäjät ja Rovaniemen kaupunki / Elinkeino- ja alueelliset palvelut.

Vuoden 2024 kylätila-avustus on maksettu tammikuussa 1.1. ja 14.3.2024 väliseltä ajalta kyläyhdistykselle. Uusi kylätila-avustus maksetaan sopimuksen mukaisesti takautuvasti 15.3.2024 alkaen. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Anne Puroaho, elinkeinopäällikkö, anne.puroaho@rovaniemi.fi

Kylien kehittämisjaosto päättää hyväksyä sopimuksen Lohinivan Kyläyhdistys ry:n kanssa kylätilan käyttämisesta ja kylätila-avustuksesta.

Päätös

Kylien kehittämisjaosto päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Lohinivan kyläyhdistys, alueekoordinaattori

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätöksen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa kuntalain 137 §:n mukaan tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Rovaniemen kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kylien kehittämisjaosto

Kirjaamon yhteystiedot:

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15

 

Paperisten asiakirjojen on oltava toimitettuna Osviitta asiointipisteeseen viimeistään määräajan viimeisenä päivänä kello 15:een mennessä.

Osviitta asiointipiste: ma - to kello 9.00 - 16.30, pe kello 9.00 - 15.30

Osviitan kesäaukiolo (kesä-heinäkuu): ma - to 9.00 - 16.00; pe 9.00 - 15.00

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua

  • miten päätös halutaan oikaistavaksi 

  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimuksen maksu

Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirjan allekirjoitus- ja tarkastuspäivä sekä pöytäkirjan yleiseen tietoverkkoon nähtäväksi vientipäivämäärä on esitetty kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.