Tarkastuslautakunta, kokous 19.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 31 Kaupunkitarkastajan virantoimitusvelvollisuuden muuttaminen

ROIDno-2024-873

Valmistelija

  • Juuso Kataja, tarkastuspäällikkö, juuso.kataja@rovaniemi.fi

Perustelut

Hallintosäännön 52.1 §:n perusteella tarkastuslautakunta valitsee alaisensa viranhaltijat ja päättää alaistensa virkojen perustamisesta tai lakkauttamisesta. Hallintossäännön 57.4 §:n mukaan lautakunnat valitsevat perustamiensa virkojen osalta ne viranhaltijat, joista ne ovat päättäneet erikseen. Tarkastuslautakunta on tehnyt päätöksen kaupunkitarkastajan virkavaalin vahvistamisesta 14.11.2023 § 114. Lisäksi tarkastuslautakunnan tehtävänä tehdä hallintosäännön 85.1 §:n 3. kohdan mukaan tehdä aloitteita ja esityksiä tarkastuslautakunnan, tilintarkastajan ja sisäisen tarkastuksen tehtävien yhteensovittamisesta mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla.

Hallintosäännön 57 §:n 3 momentin mukaan kaupunginjohtaja ja toimialajohtaja valitsevat muut alaisensa viranhaltijat. Kaupunginjohtaja ja toimialajohtaja päättävät näiden virkojen osalta virkasuhteen keston. Kaupunginjohtaja ja toimialajohtaja voivat siirtää toimivaltaansa muille viranhaltijoille.

Rovaniemen kaupungin tarkastustoimen muodostavat ulkoisen ja sisäisen tarkastuksen yksikkö. Ulkoinen tarkastus toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa ja siihen kuuluu kaksi viranhaltijaa. Sisäisen tarkastuksen yksikkö puolestaan toimii kaupungin johdon alaisuudessa. Yksikköön kuuluu yksi sisäisen tarkastajan virka. Sisäinen tarkastaja on ilmoittanut irtisanoutuvansa virastaan kesän 2024 aikana. Näin ollen sisäisen tarkastajan viran ja sisäisen tarkastuksen toiminnon järjestämisestä päättäminen on tullut ajankohtaiseksi.

Kaupunginvaltuuston hyväksymään talousarvioon vuodelle 2024 ja taloussuunnitelmaan vuosille 2025-2027 on kirjattu yli 20 miljoonaa euroa kohdentamattomia säästötoimenpiteitä ja valtuusto edellytti, että kaupunginhallitus valmistelee kevään aikana esityksen säästöistä. Tarkastuslautakunnan määrärahoista 80 %:a kohdistuu henkilöstökuluihin ja taloudellisesti vaikuttavin säästöpotentiaali on juuri henkilöstökuluissa.

Kustannussäästöjen toteuttamiseksi tarkastuslautakunnalle on valmisteltu esitys kaupunkitarkastajan virantoimitusvelollisuuden muuttamisesta siten, että jatkossa kaupunkitarkastaja vastaisi 50 %:n työajalla tarkastuslautakunnan asiantuntija- ja sihteeritehtävistä sekä 50 %:n työajalla kaupungin sisäisen tarkastajan tehtävistä. Kaupunkitarkastajan viran tehtävänkuvaus päivitettäisiin vastaamaan esitettyä muutosta.

Yhdistämällä sisäisen tarkastajan ja kaupunkitarkastajan tehtävät yhden viran alle koko kaupungin tarkastustoimen yhteensovittaminen helpottuisi. Muutos ei vaikuttaisi oleellisesti tarkastuslautakunnan itseelliseen asemaan kuntaorganisaatiossa, koska tarkastuslautakunnan esittelijänä toimiva tarkastuspäällikön virka pysyisi edelleen kokonaan tarkastuslautakunnan alaisuudessa.

Taloudelliset vaikutukset muutokselle olisivat tarkastuslautakunnan osalta noin 38 000 euroa, joka olisi noin 17 % prosenttia tarkastuslautakunnan vuoden 2024 määrärahoista. Ilmeisimmät toiminnalliset vaikutukset tarkastuslautakunnan työlle olisivat tarkastuslautakunnan lakisääteiseen arviointityöhön käytettävän asiantuntijaresurssin vähentyminen. Resurssin vähentyminen olisi otettava huomioon tulevien arviointien suunnittelussa joko siten, että arviointikohteiden lukumäärää on vähennettävä tai siten, että arviointeja ei suunnitella yhtä laajasti toteutettavaksi kuin tällä hetkellä.

Viranhaltijavalmistelun esityksenä on, että kaupunkitarkastajan lähiesihenkilyys pysyisi tarkastuspäällikön alla. Kaupunginjohtajan päätösvalta koskisi suoritettavia sisäisen tarkastuksen toimeksiantoja. Alustavasti suunnitellun tueksi laaditun ulkoisen ja sisäisen tarkastuksen vuosikellon mukaan sisäisen takastuksen tarkastustoimeksiannot sijoittuisivat syyskaudelle ja puolestaan tarkastuslautakunnan alaisen arvioinnin valmistelutehtävät kevätkaudelle. 

Viranhaltijalain 23 §:n mukaan toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen ottamisesta päättävä kunnan tai hyvinvointialueen viranomainen voi varattuaan viranhaltijalle tilaisuuden tulla kuulluksi päättää, että viranhaltijan virantoimitusvelvollisuutta muutetaan, jos toiminnan uudelleen järjestely tai muu perusteltu syy sitä edellyttää. Kaupunkitarkastaja Maiju Pyörälä on lausunut esitettävästä muutoksesta kirjallisesti 11.3.2024. Lausunto toimitetaan tarkastuslautakunnan jäsenille ennen kokousta. 

Jos lautakunta päättää päätösehdotuksen mukaisesti, tulee asiasta tehdä vielä hallintosäännön 57 §:n nojalla kaupunginjohtajan viranhaltijapäätös.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juuso Kataja, tarkastuspäällikkö, juuso.kataja@rovaniemi.fi

Tarkastuslautakunta päättää muuttaa osaltaan kaupunkitarkastajan virantoimitusvelvollisuutta siten, että jatkossa kaupunkitarkastaja hoitaa tarkastuslautakunnan alaisia asiantuntija- ja sihteeritehtäviä 50 %:n työajalla sekä sisäisen tarkastajan tehtäviä 50 %:n työajalla. Lisäksi tarkastuslautakunta oikeuttaa tarkastuspäällikön päivittämään kaupunkitarkastajan tehtävänkuvaa siten, että virantoimitusvelvollisuuden muutos on otettu tehtävänkuvassa huomioon tarkastuslautakunnan alaisten tehtävien osalta.

Päätös

Merkittiin pöytäkirjaan, että kaupunkitarkastaja Maiju Pyörälä poistui esteellisenä kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (hallintolaki § 28.1 kohta 1). Lisäksi merkittiin, että tarkastuspäällikkö Juuso Kataja toimi kokouksen pöytäkirjanpitäjänä tämän asian käsittelyn ajan

Tarkastuslautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.

Esteellisyys

  • Maiju Pyörälä

Tiedoksi

Maiju Pyörälä, kaupunginjohtaja, henkilöstö- ja hallintojohtaja

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätöksen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa kuntalain 137 §:n mukaan tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Rovaniemen kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Tarkastuslautakunta

Kirjaamon yhteystiedot:

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15

 

Paperisten asiakirjojen on oltava toimitettuna Osviitta asiointipisteeseen viimeistään määräajan viimeisenä päivänä kello 15:een mennessä.

Osviitta asiointipiste: ma - to kello 9.00 - 16.30, pe kello 9.00 - 15.30

Osviitan kesäaukiolo (kesä-heinäkuu): ma - to 9.00 - 16.00; pe 9.00 - 15.00

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua

  • miten päätös halutaan oikaistavaksi 

  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimuksen maksu

Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirjan allekirjoitus- ja tarkastuspäivä sekä pöytäkirjan yleiseen tietoverkkoon nähtäväksi vientipäivämäärä on esitetty kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.