Kaupunginhallitus, kokous 6.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 128 Vaalilautakuntien ja -toimikuntien asettaminen

ROIDno-2023-2174

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Henna Penttilä, vs. hallintopäällikkö, henna.penttila@rovaniemi.fi

Perustelut

Oikeusministeriö on lähestynyt kuntia vuoden 2024 presidentinvaalia ja europarlamenttivaaleja koskevalla kirjeellä äänestyspaikkojen määräämisestä ja ilmoittamisesta, vaalitietojärjestelmän käytöstä, vaalikoulutuksesta ja ym. Oikeusministeriö pyytää kaupunginhallitusta saattamaan kirjeen keskusvaalilautakunnan tietoon. Keskusvaalilautakunta on merkinnyt kirjeen tiedoksi kokouksessaan 13.9.2023.

Suomessa toimitetaan presidentinvaali 28.1.2024 ja mahdollisen toisen kierroksen vaali 11.2.2024. Lisäksi europarlamenttivaalit toimitetaan 9.6.2024.

Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

1) kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä

2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten tulee edustaa kunnassa edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

Vaalitoimikuntiin voidaan valita jäseniksi ja varajäseniksi myös vaalilautakuntaan valittavia henkilöitä.

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle.

Presidentinvaalissa vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan sekä jäsenten että varajäsenten on mahdollisuuksien mukaan edustettava edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Niin kauan kuin yksikin huomioon otettava äänestäjäryhmä on vailla edustusta, ei muusta ryhmästä saa valita kahta edustajaa. Jos vaalilautakuntia ja vaalitoimikuntia on useita, tulisi pyrkiä siihen, että kaikki huomioon otettavat äänestäjäryhmät saisivat ainakin yhden edustajan vaaliviranomaisiin. Oikeusministeriö kiinnittää kuntien huomiota siihen, että vaalilain 15 §:n 2 momentin sanamuotoa ”mahdollisuuksien mukaan” voidaan soveltaa myös siten, että jos puolueet eivät niille tehdystä pyynnöstä huolimatta nimeä riittävästi ehdokkaita vaalilautakuntiin, jäseniksi voidaan nimetä myös muita kunnan luottamustoimeen vaalikelpoisia henkilöitä.

Vaalilautakuntien jäsenten ja varajäsenten poliittista edustavuutta tarkastellaan erikseen. Näin tehdään myös tasa-arvolain soveltamisessa. Sekä varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä on siis oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.

Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä.

Rovaniemellä on äänestysalueita 19 kpl.

Aikaisemmissa vaaleissa kuhunkin lautakuntaan on nimetty viisi (5) varsinaista ja viisi (5) varajäsentä. Toimikuntien määräksi on vakiintunut kolmissa edellissä vaaleissa viisi (5). Vaalilautakuntien ja -toimikuntien jäsenten nimeämistä varten on aikaisemmin asetettu kaupunginhallituksen nimeämä toimikunta, joka on valmistellut esityksen kaupunginhallitukselle.

Esitän, että kaupunginhallitus ryhtyisi toimenpiteisiin vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettamiseksi 28.1.2023 toimitettavaa presidentinvaalia sekä 9.6.2023 toimitettavia europarlamenttivaaleja varten nimeämällä toimikunnan tehtävää varten.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus merkitsee oikeusministeriön kirjeen tiedoksi ja toteaa, että keskusvaalilautakunta on käsitellyt kirjeen omassa kokouksessaan 13.9.2023.

Kaupunginhallitus asettaa toimikunnan valmistelemaan vaalilautakuntien ja -toimikuntien nimeämistä 28.1.2024 toimitettavaa presidentinvaalia sekä 9.6.2024 toimitettavia europarlamenttivaaleja varten, ja että vaalilautakunnat ja -toimikunnat tulee olla nimettynä presidentinvaaliin viimeistään 28.12.2023 ja europarlamenttivaaleihin viimeistään 9.5.2024.

Päätös

Kaupunginhallitus merkitsi oikeusministeriön kirjeen tiedoksi ja että keskusvaalilautakunta on käsitellyt kirjeen omassa kokouksessaan 13.9.2023.

Kaupunginhallitus päätti asettaa seuraavan toimikunnan valmistelemaan vaalilautakuntien ja -toimikuntien nimeämistä:

Heikki Salmi (Kesk), puheenjohtaja

Kauko Vartiainen (Kok), varapuheenjohtaja

Pertti Sääskilahti (PS)

Ville Vuorjoki (Vas)

Terhi Heikkilä (SDP)

Sari Hänninen (Vihr)

Riitta-Maija Hokkanen (KD)

Valmistelija

  • Antti Määttä, henkilöstö- ja hallintojohtaja, antti.maatta@rovaniemi.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus on asettanut toimikunnan laatimaan esitystä vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntiin nimettävistä henkilöistä 9.6.2024 toimitettavia europarlamenttivaaleja varten. 

Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme. Lisäksi laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten on asetettava yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

Tulevissa europarlamenttivaaleissa jäsenten ja varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

Kelpoisuudesta:

  • Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä.
  • Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.
  • Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen. Lisäksi tasa-arvolain vaatimusten tulee täyttyä erikseen jäsenten ja varajäsenten osalta.

Äänestysalueita Rovaniemen kaupungin alueella on 19.

Toimikunnan esitys vaalilautakuntiin ja -toimikuntiin nimettävistä henkilöistä on asian liitteenä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää:

  1. vahvistaa vaalitoimikuntien lukumääräksi viisi;
  2. vahvistaa vaalilautakuntien varajäsenten lukumääräksi viisi;
  3. vahvistaa vaalitoimikuntien varajäsenten lukumääräksi kolme;
  4. asettaa vuoden 2024 europarlamenttivaaleja varten vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnat liitteenä olevan toimikunnan esityksen mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginhallitus piti tauon tämän asian käsittelyn jälkeen kello 14.29- 14.47.
Puheenjohtaja piti tauon jälkeen nimenhuudon ja totesi, että kaikki muut olivat paikalla paitsi Eemeli Kajula ja Henri Ramberg, jotka olivat poistuneet tauon aikana.

Tiedoksi

keskusvaalilautakunnan sihteeri Antti Määttä, vaaliassistentti Antti Räsänen

Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.