Tekninen lautakunta, kokous 19.11.2024

§ 170 Kaavoituksen käynnistämissopimus, Elättivaaran tuulivoimapuisto - osayleiskaava

ROIDno-2024-1430

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Markku Pyhäjärvi, kaavoituspäällikkö, markku.pyhajarvi@rovaniemi.fi

Perustelut

Eolus Finland on suunnittelemassa tuulivoimapuistoa Rovaniemen kaupunkiin, Elättivaaran (Alajängänkummun) alueelle. Suunnittelualueen tarkempi sijoittuminen on esitetty liitteenä olevassa hankealueen kartassa. Eoluksen tekemien esiselvitysten perusteella alue soveltuu hyvin tuulivoiman tuotantoon. Puolustusvoimat on lausunnossaan puoltanut 13 tuulivoimalaitoksen rakentamista hankealueelle. Kustakin voimalapaikasta on vähintään 2000 metrin etäisyys lähimpään asuinrakennukseen ja 1000 metriä lähimpään lomarakennukseen. Suunnittelualue koostuu yksityisomistuksessa sekä valtionomistuksessa olevasta maasta. Tällä hetkellä noin 60% koko suunnittelualueesta on vuokrattu.  Tuulivoimahankkeen toteuttaminen edellyttää suunnittelualueen kaavoittamista sekä hanke koosta johtuen ympäristövaikutusten arviointia. Tuulivoimapuiston sähköverkkoliityntä selvitetään tarkemmin ja määritellään kaavoitusprosessin aikana. 
Eolus ehdottaa hakemuksessaan, että Rovaniemen kaupunki käynnistäisi kaavoitusmenettelyn, jossa laadittaisiin oikeusvaikutteinen tuulivoimaosayleiskaava, jonka perusteella kaupunki voi myöntää rakennusluvat lisäksi Rovaniemen Elättivaaran tuulivoimahankkeen kaavakonsultiksi esitetään Sweco Oy.

Elättivaaran Alajängänkummun alue on tunnistettu 27.9.2021 valmistuneessa Rovaniemen kaupungin tuulivoimarakentamisselvityksessä potentiaaliseksi tuulivoimaloiden alueeksi (luokka 2).

Kaavoitus ehdottaa, että Elättivaaran tuulivoimapuiston osayleiskaava käynnistetään ja kaava kuulutetaan vireille.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää käynnistää Rovaniemen Elättivaaran tuulivoima osayleiskaavan. Osayleiskaava kuulutetaan vireille sekä samalla osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan yleisesti nähtäville. Kaavanlaatijaksi hyväksytään Sweco Oy. Osayleiskaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto. Hakijalta peritään kaavoituskustannukset 6000 € sekä kuulutuskulut 300 €/ kuulutus.

Päätös

Miikka Keränen siirtyi etäyhteydestä kokoustilaan kello 12.45.

Kaupunginhallitus kuuli asiassa kaavoituspäällikkö Markku Pyhäjärveä ja Oka Nuutista, Eolus Finland Oy.

Terhi Heikkilä poistui kokouksesta ja Maria-Riitta Mällinen liittyi kokoukseen etäyhteydellä kello 12.56.

Heikki Autto poistui kokouksesta kello 13.09.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Jukka Björkbacka, maankäyttöinsinööri, jukka.bjorkbacka@rovaniemi.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus on käynnistänyt päätöksellään 27.5.2024 § 138 Elättivaaran tuulivoima osayleiskaavan Eolus Finland Oy:n hakemuksesta. Yhtiö on suunnittelemassa tuulivoimapuistoa Rovaniemen kaupunkiin, Elättivaaran (Alajängänkummun) alueelle. Suunnittelualueen tarkempi sijoittuminen on esitetty liitteenä olevassa hankealueen kartassa. Suunnittelualue muodostuu yksityisomistuksessa sekä valtion omistuksessa olevasta maasta. Yhtiö on vuokrannut tarkoitukseen alueita suunnittelualueelta.  

Paikkatieto- ja tonttipalvelut on valmistellut liitteenä olevan sopimusluonnoksen, jolla yhtiön kanssa sovitaan kaavoituksen käynnistämisestä, kaavoituksesta aiheutuvista kustannuksista sekä esitetään tavoitteet ja lähtökohdat kaavoitukselle.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Pertti Onkalo, toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä oheisen liitteen mukaisen sopimusluonnoksen kaavoituksen käynnistämisestä. 

Päätös

Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Eolus Finland Oy, Paikkatieto- ja tonttipalvelut Björkbacka

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätöksen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa kuntalain 137 §:n mukaan tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Rovaniemen kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Tekninen lautakunta

Kirjaamon yhteystiedot:

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15

 

Paperisten asiakirjojen on oltava toimitettuna Osviitta asiointipisteeseen viimeistään määräajan viimeisenä päivänä kello 15:een mennessä.

Osviitta asiointipiste: ma - to kello 9.00 - 16.30, pe kello 9.00 - 15.30

Osviitan kesäaukiolo (kesä-heinäkuu): ma - to 9.00 - 16.00; pe 9.00 - 15.00

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua

  • miten päätös halutaan oikaistavaksi 

  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimuksen maksu

Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirjan allekirjoitus- ja tarkastuspäivä sekä pöytäkirjan yleiseen tietoverkkoon nähtäväksi vientipäivämäärä on esitetty kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.