Perustelut
Rovaniemen kaupungin ympäristölautakunta on 26.2.2025 § 25 hyväksynyt Rovakaaren ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman sekä eläinlääkäripalveluiden ja eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonnan järjestämistä koskevan suunnitelman päivitykset vuodelle 2025.
Valvontasuunnitelmien mukaan ympäristölautakunta arvioi valvontasuunnitelman toteutumisen seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja lähettää hyväksymänsä selvityksen suunnitelman toteutumisesta Lapin aluehallintovirastolle (1.1.2026 alkaen Ruokavirastollte sekä Lupa- ja valvontavirastolle). Raportointiin aiemmin käytetty VYHA tietojärjestemä on poistunut käytöstä jo vuonna 2024, jonka vuoksi tiedot raportoidaan edelleen Ruokaviraston Pikantti extranetin työtilassa. Arviointia hyödynnetään ympäristöterveydenhuollon valvonnan kehittämisessä, valvonnan toimivuuden varmistamisessa ja uusien suunnitelmien laadinnassa. Arvioinnissa huomioidaan mm. tarkastusten kattavuus ja määrä, sekä valvonnasta saatujen tulojen kohdentaminen.
YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO
Terveydensuojeluvalvonnassa eräs keskeisistä toimenpiteistä oli sisäilmavalvonnan kehittäminen, johon littyen sisäilmaan liittyvää ohjausta ja neuvontaa niin asukkaille kuin taloyhtiöille lisättiin. Myös vuoropuhelua terveyshaittan selvittämisprosesseissa mukana olevien tutkijoiden kanssa tehostettiin. Terveydensuojelun valvontasuunnitelman mukaiset tarkastukset kohdistuivat pääasiassa kauneudenhoitoa ja ihonkäsittelyä suorittaviin huoneistoihin, sekä uimahalleihin ja -rantoihin. Tarkastuksia tehtiin v. 2025 yhteensä 102 kpl, mikä on hieman vähemmän kuin edellisinä vuosina. Määrän vähenemiseen vaikutti mm. se ettei vuosi 2025 ollut koulujen ja päiväkotien osalta säännöllisen valvonnan valvontavuosi. Lisäksi resurssia siirrettiin väliaikaisesti huoneistovalvonnasta talousvesivalvontaan.
Talousvesivalvonnassa valvontasuunnitelman mukaisia tarkastuksia tehtiin suunniteltua enemmän, 79 kpl (suunnitelma 62kpl). Talousvesivalvonnassa korostuu lisäksi muunlainen valvontatyö kuin varsinaiset kohdetarkastukset paikanpäällä. Vuoden aikana kehitettiin omaa toimintaa mm. osallistumalla Lapin vesivalvojien tapaamisiin (eri viranomaisten yhteistyö) sekä aloittamalla häiriötilannesuunnitelman yhteensovittamista vesilaitoksen kanssa. Riskienhallintasuunnitelman sisältäviä valvontatutkimusohjelmia päivitettiin neljän vesilaitoksen osalta ja pienille toimijoille annettiin ohjausta ja neuvontaa esimerkiksi häiriötilanteisiin varautumisen osalta.
Elintarvikevalvonnassa suunnitelman mukaisia tarkastuksia tehtiin 240 kpl. Tarkastukset kohdistuivat pääasiassa elintarvikkeiden tarjoiluun. Kaksikolmasosaa tarkastetuista kohteista oli ravintola- ja kahvilatoimintaa, ja loput koulujen, päiväkotien, asumispalveluiden yhteydessä olevia valmistus- ja tarjoilukeittiöitä. Valvontaa tehtiin myös elintarvikkeiden valmistukseen (liha, kala, maito, vilja). Toimintavuonna toteutettiin suunnitelman mukaisesti lihan suoramyyjien kartoitusta. Kartoituksessa on käytetty erilaisia kanavia, kuten some-alustoja, verkkosivuja, haastateltu kaupan edustajia puhelimitse ja sähköpostilla sekä käyty vähittäismyymälöissä etsimässä tietoa myytävistä tuotteista ja paikallisista tavaran toimittajista. Saatuihin tietoihin perustuen on tehty lista alueen toimijoista ja heidän yhteystiedoista. Projekti jatkuu, vuoden 2026 suunnitelmaan sisältyy lihan suoramyyjien kontaktointi sekä suoramyyntipaikkojen tarkastukset riski- ja tarveperusteisesti.
Tupakkavalvonnassa tuotteiden myynnin suunnitelmallisia tarkastuksia tehtiin 25 kpl sekä tupakointirajoitusten valvontatarkastuksia 3 kpl, myyntilupahakemuksia käsiteltiin 8 kpl ja asuntoeyhteisöjen tupakointikieltohakemuksia 11 kpl.
Kokonaisuutena eri lakien mukaisia säännöllisen valvonnan tarkastuksia tehtiin 446 kpl. Valvonnan suorittaminen kohteiden riskinarviointiin perustuvan tarpeen mukaan olisi edellyttänyt yhteensä 754 tarkastusta, joten yksikössä pystyttiin tekemään noin 60 % tarpeesta. Eniten vajetta jää elintarvikevalvontaan.
Valvontasuunnitelman ulkopuolisiin tehtäviin ja velvoitteisiin kuluu arviolta noin 50 % resursseista.
- Elintarvike- ja terveydensuojelulain mukaisia ilmoituksia käsiteltiin 176 kpl
- Tupakka- ja lääkelakien mukaisia myyntilupahakemuksia käsiteltiin 11 kpl.
- Asunnontarkastuksia yksityisiin kiinteistöihin tehtiin 56 kpl.
- Akuutteja tarkastuksia säännöllisen valvonnan kohteisiin yhteensä 16 kpl (v. 2023 - 29 kpl).
- Vuoden aikana korostuivat talousveden jakelun häiriötilanteet, joita selvitettiin vuoden aikana 14 kpl. Sairastumis- ja haittailmoituksia vastaanotettiin yhteensä 40 kpl, joista osa aiheutti selvitystoimenpiteitä. Varsinaisia epidemioita ei vuoden aikana ollut.
ELÄINLÄÄKINTÄHUOLTO
Eläinlääkäripalvelut ja eläinlääkinnän suunnitelmallinen valvonta toteutuivat suunnitelman mukaisesti. Liitteenä on kooste eläinlääkinnän toteumista vuonna 2025.
Eläinlääkäripäivystys on toiminut vaatimusten mukaisesti. Rovakaaren ympäristöterveydenhuollon alueella on kaksi päivystysaluetta, joilla kummallakin on käytössä eläinlääkintähuoltolain vaatima keskitetty yhteydenottopalvelu. Palvelu on asiakkaille maksullinen. Rovaniemen kaupunki ei sitoudu tarjoamaan perustason ylittäviä erikoiseläinlääkäripalveluja. Yksityisiä eläinlääkäripalveluita on toiminta-alueella saatavilla erityisesti pieneläimille, pienessä määrin myös tuotantoeläimille. Kaikissa Rovakaaren ympäristöterveydenhuollon eläinlääkinnän toimipisteistä peritään asiakkailta klinikka- ja laitemaksuja.
TALOUS
Elintarvike- ja terveydensuojeluvalvonnan valvontatulot vuodelta 2024 olivat yhteensä 286 360 euroa (v. 2024 - 277 425 €). Tulot on kohdennettu ympäristöterveydenhuollon yksikön käyttöön, ja niitä hyödynnetään valvonnan toteutumisen ylläpitämiseen. Kuntayhteistyön korvaukset terveysvalvonnassa olivat yhteensä 176 479 €, joka kattaa noin 25% terveysvalvonnan menoista.
Eläinlääkintähuoltolain vaatiman keskitetyn maksullisen yhteydenottopalvelun tuotto v. 2024 oli 19 079 euroa. Klinikka- ja laitemaksuja kertyi yhteensä 181 123 euroa (v. 2024 - 111 466 €, v. 2023 - 63 899 €). Klinikkamaksukertymä nousi koska klinikkamaksu otettiin käyttöön kaikilla vastaanotoilla, aiemmin oli käytössä vain Rovaniemellä.
Liitteet
1. Terveysvalvonnan keskeisten toimenpiteiden ja tarkastusten toteuma 2025
2. Eläinlääkinnän toteuma 2025
Terveysvalvonnan johtaja:
Ehdotan, että ympäristölautakunta hyväksyy edellä annetun selvityksen ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman sekä eläinlääkäripalveluiden ja eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonnan järjestämistä koskevan suunnitelman toteutumisesta vuodelta 2025 liitteineen ja toimittaa sen Lupa- ja valvontavirastolle ja Ruokavirastolle maaliskuun 2026 loppuun mennessä.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Hannu Kangas, johtava rakennustarkastaja, hannu.kangas@rovaniemi.fi
Ympäristölautakunta hyväksyy edellä annetun selvityksen ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman sekä eläinlääkäripalveluiden ja eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonnan järjestämistä koskevan suunnitelman toteutumisesta vuodelta 2025 liitteineen ja toimittaa sen Lupa- ja valvontavirastolle ja Ruokavirastolle maaliskuun 2026 loppuun mennessä.