Tilajaosto, kokous 3.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 8 Talvitien päiväkodin toteuttaminen

ROIDno-2021-4666

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tarja Kuoksa, palvelualuepäällikkö, tarja.kuoksa@rovaniemi.fi

Perustelut

Viime vuosina varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten määrä ikäluokasta on kasvanut ennakoitua enemmän. Etenkin 1 -2 vuotiaiden osallisuusasteen kasvu on ollut merkittävä. Vuosien 2018 - 2019 syntyneiden määrän lasku ei ole vaikuttanut kysyntään vähentävästi. Vuonna  2020 ja 2021 Rovaniemelle on syntynyt enemmän lapsia, kuin mitä Tilastokeskus on vuonna 2019 ennustanut. Osallisuusasteen kasvun lisäksi työllisyystilanne on parantunut ja Rovaniemelle muuttaa aiempia vuosia enemmän lapsiperheitä. Perhepäivähoitajien eläköityminen tulevien vuosien aikana lisää myös päiväkotipaikkojen tarvetta, koska uusia perhepäivähoitajia ei ole saatu rekrytoitua. 

Palveluverkko tulee mitoittaa vuoden maksimitarpeen mukaisesti. Nyt on jouduttu useana vuonna vuodenvaihteen jälkeen perustamaan lisäryhmiä turvaamaan lisääntynyttä palvelutarvetta. Tämä on ei ole lasten ja perheiden kannalta toivottava tilanne. Lisäryhmien perustaminen aiheuttaa myös ennakoimattomia kustannuksia.

Sivistyslautakunta päätti 18.3.2021 §49 lisätä kunnallisia varhaiskasvatuspaikkoja seitsemän lapsiryhmän verran 1.8.2021 alkaen Ounasmetsän päiväkodilta ja Ruijanpuiston väistötiloista vapautuneissa tiloissa. Lisäys perustui varhaiskasvatuksen palvelutarpeen kasvuun.  Ounasmetsän ja Ruijanpuiston tilalisäyksen avulla tavoiteltiin huokoisuutta syksyyn 2021 ja helpotusta perinteisesti vuodenvaihteen suurempaan hakijamäärään ja osallisuusasteen kasvuun. 

Varhaiskasvatuksen palvelun tarve kasvaa edelleen Rovaniemellä.  Tammikuusta 2022 oli tarve vielä vähintään seitsemälle uudelle päiväkotiryhmälle. Yksityisistä palvelusetelipäiväkodeista Päiväkoti Lyyra ja Päiväkoti Lorupussi lisäsivät toimintaa yhteensä neljällä lapsiryhmällä. 

Kunnallista toimintaa oli mahdollista lisätä neljällä ryhmällä ottamalla väliaikaiseen käyttöön Vaaranlammen päiväkodin entiset tilat.  Vaaranlammen päiväkoti siirtyi väistötiloihin 1.8.2021. Päiväkoti ja Vaaranlammen koulu on tarkoitus purkaa ja rakentaa alueelle uusi monitoimirakennus johon on suunniteltu kahdeksan päiväkotiryhmää. Purkutyöt on tarkoitus aloittaa kesäkuussa 2022. Tilapalveluiden kanssa sovittiin kiinteistön käyttämisestä väliaikaisena päiväkotitilana kasvaneen palvelutarpeen helpottamiseksi kesään 2022 saakka. Uusien korvaavien tilojen hankkiminen täytyy aloittaa mahdollisimman pian, jotta palveluverkko pystyy turvaamaan palvelutarpeen alkuvuonna 2023.

Kaupungin omistuksessa ei ole tällä hetkellä toimitiloja, jotka voisi muuttaa remontoimalla tai peruskorjaamalla päiväkotikäyttöön ja jonka tontti soveltuisi päiväkodin piha-alueeksi.

Uudisrakennuksen mahdollisia sijoittumisvaihtoehtoja on käyty läpi yhdessä kaavoituksen sekä tontti palveluiden kanssa ja etsitty Rovaniemen keskustaa lähellä olevat vapaat Y-kaavamerkinnällä olevat rakentamattomat tontit. Pelkällä Y-kaavamerkinnällä varustettuja rakentamattomia tontteja ei Rovaniemen kaupungilla ole vapaana. Talvitie 32 osoitteessa sijaitsee rakentamaton YSA-1 kaavamerkinnällä varustettu tontti. YSA -1-kaavamerkintä tarkoittaa sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialue, johon saa sijoittaa vanhusten palvelukeskuksen siihen liittyvine asuntoineen. Päiväkotirakennuksen rakentaminen vaatii poikkeamisluvan, koska siinä poiketaan kaavamerkinnästä.

Tontin koko on n. 4750 m2 ja sillä on rakennusoikeutta 1500 m2. Rakennus täytyy rakentaan kaksikerroksiseksi. Pohjoisen suuntaan olevan julkisivun ulkoseinärakenteen sekä ikkunoiden ja muiden rakenteiden ääneneristävyyden liikennemelua vastaan täytyy olla vähintään 35 dB.

Tontille on kaavassa määritelty liittymän ja autopaikoituksen paikka. Päiväkodin saattoliikenteelle täytyy varata 15 autopaikkaa ja henkilökunnan autopaikoitukseen n. 18 autopaikkaa. Poikkeamisluvassa täytyy hakea myös poikkeamista autopaikoituksen sijoittamisesta, jotta saattoliikenteen autopaikoitus saadaan eriytettyä huoltoliikenteen kulkuväylältä.

Uudisrakennukseen sijoittuu 6 lapsiryhmää, kerrosala tulee olemaan alle 1200m2 ja bruttoala noin 1300…1400 brm2.

Hanke ei ole Rovaniemen kaupungin investointisuunnitelmassa. Jos päiväkoti toteutetaan kaupungin omana investointina on hankkeelle varattava määräraha vuosille 2022-2023.

Päätösehdotus

Esittelijä

Antti Lassila, toimialajohtaja, antti.lassila@rovaniemi.fi

Sivistyslautakunta päättää, että:

1. se hyväksyy tarveselvityksen ja osoitteeseen Talvitie 32 perustetaan kunnallinen kuusiryhmäinen päiväkoti

2. poikkeamislupahakemus kaavan mukaisesta käyttötarkoituksesta poikkeamisesta jätetään tarveselvityksen hyväksymisen jälkeen

3. käynnistetään hankesuunnittelu

4. se pyytää tilapalvelukeskusta selvittämään hankintatavan ja arvioimaan kustannukset toteuttamistavan vaihtoehdoista niin, että hanke saadaan käyntiin mahdollisimman pian.

5. hankintatavasta tehdään päätös helmikuun 2022 aikana.

Päätös

Sivistyslautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen.

Valmistelija

Tarja Kuoksa, palvelualuepäällikkö, tarja.kuoksa@rovaniemi.fi
Pekka Latvala, tilapalvelupäällikkö, pekka.latvala@rovaniemi.fi
Juha Välitalo, rakennuspäällikkö, juha.valitalo@rovaniemi.fi

Perustelut

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 27.1.2022 § 8 hyväksynyt Talvitien päiväkodin tarveselvityksen ja osoitteeseen Talvitie 32 perustetaan kunnallinen kuusiryhmäinen päiväkoti. Samalla hyväksyttiin, että poikkeamislupahakemus kaavan mukaisesta käyttötarkoituksesta poikkeamisesta jätetään tarveselvityksen hyväksymisen jälkeen. Päätettiin myös käynnistää hankesuunnittelu, jonka yhteydessä Tilapalvelukeskus selvittää hankintatavan ja kustannukset toteuttamistavan vaihtoehdoista niin, että hanke saadaan käyntiin mahdollisimman pian. Tilajaosto tekee päätöksen hankintatavasta helmikuun 2022 aikana. 

Osoitteessa Talvitie 32 sijaitseva rakennuspaikka on kaupungin omistuksessa oleva rakentamaton YSA-1 kaavamerkinnällä varustettu tontti. YSA -1-kaavamerkintä tarkoittaa sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialuetta, johon saa sijoittaa vanhusten palvelukeskuksen siihen liittyvine asuntoineen. Päiväkotirakennuksen rakentaminen vaatii poikkeamisluvan, koska siinä poiketaan kaavamerkinnästä. Poikkeamislupahakemus ja maisematyölupa ovat jätetty 14.2.2022. 

Tilapalvelukeskus käynnisti hankesuunnitelman laatimisen välittömästi tarveselvityksen hyväksymisen jälkeen. Tarveselvityksessä ollutta alustavaa huonetilaohjelmaa on päivitetty hankesuunnittelun yhteydessä ja huonetilaohjelma on yhteensä 1 222 m2. Arvioitu bruttoneliömäärä on n. 1 400 m2 ja tilavuus 4 600 m3.

Päiväkoti suunnitellaan kuudelle lapsiryhmälle. Näistä kaksi ryhmää on alle 3-vuotiaille ja neljä ryhmää 3-6 vuotiaille. Kaavamääräysten mukaisesti tontille täytyy rakentaa kaksikerroksinen rakennus. Jos rakennus rakennettaisiin yksikerroksisena tällä tilaohjelmalla, piha-alue jäisi liian pieneksi. Sisätilojen toiminnot ja tilojen keskinäiset suhteet on kuvattu viitesuunnitelmina olevissa pohjakaavioissa. 1. kerrokseen sijoittuu pienempien lasten ryhmät ja yhteiskäyttöiset tilat ja isompien lasten neljä ryhmää sijoittuu 2. kerrokseen henkilökunnan toimisto- ja taukotilojen kanssa. Rakennus suunnitellaan esteettömäksi ja varustetaan hissillä. 

Tontinkäyttösuunnitelmassa on alustavasti tutkittu piha-alueen toiminnot ja sisäänkäyntien suhde sisätiloihin. Piha-alueelle muodostuu luontevasti pienempien ja isompien lasten piha-alueet. Saattoliikenteen pysäköintialue on erotettu henkilökunnan ja huoltoliikenteen väylistä. Kevyelle liikenteelle on oma kulkuväylänsä henkilökunnan paikoitusalueen vieressä.

Hankkeessa on ollut mukana GEO- ja LVIS-suunnittelijat. Geosuunnittelija on laatinut pohjatutkimuksen perusteella alustavan perustamistapalausunnon. LVIS-suunnittelijoiden kanssa on käyty läpi kunnallistekniset ja sähkötekniset liittymät sekä talotekniikan järjestelmien laadulliset tavoitteet.

Rakentaminen on tarkoitus aloittaa heti alkukesästä 2022 ja päiväkodin olisi tavoitteena valmistua maaliskuussa 2023.

Päätösehdotus

Esittelijä

Antti Lassila, toimialajohtaja, antti.lassila@rovaniemi.fi

Sivistyslautakunta hyväksyy Talvitien päiväkodin hankesuunnitelman ja varautuu päiväkodin käynnistämisen aiheuttamiin käyttötalousmenoihin talousarviossa vuodelle 2023 ja taloussuunnitelmissa vuodesta 2024 eteenpäin.

Rakennuspäällikkö Juha Välitalo ja arkkitehti Eija Rantala olivat kokouksessa esittelemässä hanketta.

Päätös

Sivistyslautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen.

Valmistelija

  • Pekka Latvala, tilapalvelupäällikkö, pekka.latvala@rovaniemi.fi
  • Juha Välitalo, rakennuspäällikkö, juha.valitalo@rovaniemi.fi

Perustelut

Sivistyslautakunta on hyväksynyt kokouksessaan 24.2.2022 § 27 uuden Talvitien päiväkodin hankesuunnitelman. Tavoitteena on, että päiväkodin rakentaminen voisi alkaa alkukesästä 2022 ja tilat valmistuisivat maaliskuussa 2023. Tilapalvelukeskus on selvittänyt vaihtoehtoisia toteutusmuotoja talous- ja rahoituspalveluiden sekä ulkopuolisen asiantuntijan toimesta. Huomioiden hankkeen kiireellisyyden, varteenotettavin toteutusmuoto on vuokramalli.

Vuokramalli on malli, jossa kaupunki toimii tiloissa pitkäaikaisella vuokrasopimuksella (esimerkiksi 20 vuotta). Julkisella hankinnalla valittava hankkeen toteuttaja toimii vuokranantajana ja vastaa kiinteistöstä siten, että tilat ovat hyvässä kunnossa koko vuokrakauden ajan. Tarjouspyyntöasiakirjoissa toteuttamiselta edellytetään useita laadullisia tavoitteita. Tämä edellyttää toteuttajalta rakennuksen tasokasta kunnossapitoa ja pitkän tähtäimen elinkaarihallintaa suunnitelmallista korjaustoimenpiteiden toteuttamista vuokrakauden aikana. Lisäksi sisäilmastolle, viihtyvyydelle, ekologisuudelle ja ylläpitokustannuksille voidaan hankinnassa esittää reunaehtoja.

Vuokramalli -kokonaisuuteen voi sisältyä myös erilaisia palveluita esimerkiksi vartiointi, kiinteistönhoito ja puhtaanapito. Vuokrakauden jälkeen tilojen vuokrasopimusta voidaan jatkaa tai neuvotella esim. tilojen ostamisesta. Vuokramallin toteutuksessa kaupungin ei itse tarvitse investoida hankkeeseen ja kiinteistöriski on kaupungin sijaan vuokranantajalla. Vuokrasopimuksen päättyessä tilojen jatkokäytöstä tai jatkojalostamisesta vastaa ja päättää vuokranantaja, mikäli kaupunki ei itse tarvitse tiloja enää jatkossa. Vuokramallilla tapahtuvaan tilahankinnan toteutukseen sisältyy kehitysvaihe valittavan toteuttajan kanssa. 

Tilapalvelukeskus on toteuttanut vuokramallilla:
- Mustikkaharjun (Ounasrinne) ja Ruokolammen (Etelärinne) päiväkoti -hankkeet
ja käynnistymässä ovat:
- Näsmänkiepin palvelutalo -hanke (I-vaihe) ja
- Muurolan päiväkoti -hanke
Vuokramallilla toteutetut hankkeet ovat onnistuneet hyvin. Tilat on suunniteltu tiiviissä yhteistyössä toteuttajan ja käyttäjien kanssa eikä rakentamisvaiheessa ole ilmennyt isompia haasteita. Myös vuokrataso on pysynyt varsin kohtuullisena.

Aiemmin Rovaniemellä toteutettujen vuokramallihankkeista saatujen kokemusten perusteella hankkeen toteutusaika on osoittautunut kohtuullisen lyhyeksi verrattuna perinteisiin toteutusmalleihin. Mikäli toteutusmalliksi valitaan vuokramalli, kaupungin ei tarvitse rahoittaa hanketta, koska hankkeen rahoittamisesta vastaa hankkeen toteuttaja.

Tilajaoston jäsenille esitellään hankkeen vaihtoehtoiset toteutusmuodot, hankkeen tavoitehinta-arvio ja toteutettujen vuokramallihankkeiden kustannukset.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ville Vitikka, vastuualuepäällikkö, ville.vitikka@rovaniemi.fi

Tilajaosto päättää, että Talvitien päiväkotihanke toteutetaan vuokramallilla.  

Päätös

Tilajaosto hyväksyi vastuualuepäällikön ehdotuksen.

Tiedoksi

Sivistyslautakunta/Tarja Kuoksa, Juha Välitalo, Jari Airaksinen, Janne Sandgren, Maria Granberg