Kaupunginvaltuusto, kokous 15.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 62 Valtuustoaloite: lisää varjopaikkoja päiväkotien ja koulujen pihoille (lisäpykälä)

ROIDno-2023-1830

Perustelut

Laura Tarvainen ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:

"Tänä vuonna UV- indeksi saavutti tason kolme, eli suojautumisrajan, koko maassa toukokuun alussa. Ilmastonmuutoksen myötä myös helteet tulevat lisääntymään ja olemaan yhä kuumempia. Jotta lapset voisivat ulkoilla turvallisesti päiväkotien ja koulujen pihoilla, on niillä oltava riittävästi varjopaikkoja. Lapset ovat toisaalta herkkiä helteen vaikutuksille ja toistuvat palamiset lapsena lisäävät tutkitusti ihosyövän riskiä. THL:n mukaan lasten lämmönsäätely on heikommin kehittynyt kuin aikuisilla, ja he kärsivät helpommin nestevajauksesta. Varjossa myös UV-säteilyä on merkittävästi vähemmän kuin auringossa.Varjoalueita voidaan luoda esimerkiksi puuston, katosten ja aurinkosuojien avulla. Myös leikkialueiden välineiden suunnittelulla voidaan edistää varjopaikkojen syntymistä.

Me allekirjoittaneet esitämme, että  kaupunki kiinnittää erityistä huomiota varhaiskasvatuksen ja koulujen ulkoalueiden varjopaikkoihin uusien päiväkotien ja koulujen suunnittelussa sekä ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin sen edistämiseksi, että nykyisin käytössä olevien päiväkotien ja koulujen  piha-alueiden varjopaikkojen riittävyys varmistetaan."

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.