Kaupunginhallitus, kokous 29.4.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 98 Maankäyttösopimuksen maksuerän eräpäivän siirto tontti 698-2-66-9

ROIDno-2024-695

Valmistelija

  • Jukka Björkbacka, maanmittausasiantuntija, jukka.bjorkbacka@rovaniemi.fi

Perustelut

Rakennusliike Jouko Pesonen Oy on hakenut eräpäivän siirtoa tontin 698-2-66-9 maankäyttösopimuksen korvaukselle. Sopimus on siirtynyt yhtiön vastattavaksi kiinteistökaupassa, jossa yhtiö on ottanut entisen omistajan maankäyttösopimuksen velvoitteet vastattavakseen. Kiinteistökauppa on eräännyttänyt sopimuksen mukaisen korvauksen. Yhtiö on perustellut hakemustaan uudisasuntokaupan heikosta markkinatilanteesta johtuvalla tontin rakentamisen lykkääntymisellä.

Maankäyttösopimuksen 41880 euron korvaus on sovittu kokonaisuudessaan yhdessä erässä maksettavaksi. Korvaukselle on sovittu 2% korko kahden vuoden kuluttua asemakaavan muutoksen voimaantulosta eli 16.3.2019 lukien.

Kaupunginhallitus on aiemmin päätöksellään 28.8.2013 § 271 hyväksynyt vastaavan maankäyttösopimuksen korvauksen eräpäivän siirron. Esitän maksuaikataulun muutosta siten, että ensimmäinen osa maksusta 20940 euroa maksettaisiin 30.6.2024 mennessä ja toinen osa 20940 euroa 31.12.2024 mennessä.

Sopimuksen mukainen 2% korko vastaa pitkäaikaisen elinkustannusindeksin vaikutusta. Maksu kirjautuu samalle talousarviovuodelle kuin alkuperäinen maksuaikataulu jolloin muutoksella ei ole myöskään vaikutuksia talousarvioon.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Antti Määttä, henkilöstö- ja hallintojohtaja, antti.maatta@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää siirtää tontin 698-2-66-9 maankäyttösopimuksen korvauksen eräpäivää seuraavin ehdoin:

  • Maksu laskutetaan kahdessa 20940 euron erässä siten, että ensimmäisen erän eräpäivä on 30.6.2024 ja toisen erän 31.12.2024.
  • Maksuerille on suoritettava sopimuksen mukainen 2% korko 16.3.2019 lukien eräpäivään saakka.
  • Muut ehdot ovat 11.3.2016 allekirjoitetun maankäyttösopimuksen mukaiset.

Päätös

Timo Tolonen esitti Tuomas Koskiniemen kannattamana, että kaupunginhallituksen päätökseen tehdään seuraava muutos:

kohta 

  • Maksuerille on suoritettava sopimuksen mukainen 2% korko 16.3.2019 lukien eräpäivään saakka.
     

muutetaan muotoon

  • Maksuerälle on suoritettava korkolain mukainen viivästyskorko alkuperäisestä eräpäivästä lukien.
     

Kaupunginjohtajan sijainen teki kokouksessa muutetun päätösehdotuksen:

Kaupunginhallitus päättää siirtää tontin 698-2-66-9 maankäyttösopimuksen korvauksen eräpäivää seuraavin ehdoin:

  • Maksu laskutetaan kahdessa 20940 euron erässä siten, että ensimmäisen erän eräpäivä on 30.6.2024 ja toisen erän 31.12.2024.
  • Maksuerille on suoritettava sopimuksen mukainen 2% korko 16.3.2019 lukien eräpäivään saakka.
  • Muut ehdot ovat 11.3.2016 allekirjoitetun maankäyttösopimuksen mukaiset.


Lisäksi kaupunginhallitukselle valmistellaan käsiteltäväksi periaatteet ja ehdot, joilla maksuaikaa jatkossa vastaavissa tilanteissa myönnetään.

 

Koska oltiin tehty kaupunginjohtajan sijaisen muutetusta päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys jota ei voida hyväksyä yksimielisesti, puheenjohtaja totesi, että on suoritettava äänestys.

Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan esityksen, jonka mukaan asiassa suoritetaan äänestys, jossa ne, jotka ovat muutetun pohjaesityksen kannalla vastaavat JAA, ja ne jotka ovat Tolosen esityksen kannalla vastaavat EI.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 9 JAA -ääntä ja 2  EI -ääntä, 0 oli poissa. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginjohtajan sijaisen muutettu päätösehdotus on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

Äänestystulokset

  • Kyllä 9 kpl 82%

    Susanna Viitala, Mari Ikonen, Päivi Alanne-Kunnari, Riku Tapio, Harri Rapo, Päivi Alaoja, Marko Ruohomäki, Maria-Riitta Mällinen, Miikka Keränen

  • Ei 2 kpl 18%

    Tuomas Koskiniemi, Timo Tolonen

Tiedoksi

Rakennusliike Jouko Pesonen Oy, Paikkatieto- ja tonttipalvelut Björkbacka

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätöksen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa kuntalain 137 §:n mukaan tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Rovaniemen kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Rovaniemen kaupunginhallitus

Kirjaamon yhteystiedot:

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15

 

Paperisten asiakirjojen on oltava toimitettuna Osviitta asiointipisteeseen viimeistään määräajan viimeisenä päivänä kello 15:een mennessä.

Osviitta asiointipiste: ma - to kello 9.00 - 16.30, pe kello 9.00 - 15.30

Osviitan kesäaukiolo (kesä-heinäkuu): ma - to 9.00 - 16.00; pe 9.00 - 15.00

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua

  • miten päätös halutaan oikaistavaksi 

  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimuksen maksu

Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirjan allekirjoitus- ja tarkastuspäivä sekä pöytäkirjan yleiseen tietoverkkoon nähtäväksi vientipäivämäärä on esitetty kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.