Valmistelija
Tuula Rintala-Gardin, kansainvälisten asioiden päällikkö, tuula.rintala-gardin@rovaniemi.fi
Perustelut
Rovaniemen kaupunki ja valtio ovat allekirjoittaneet sopimuksen koskien innovaatioita vahvistavan ekosysteemisopimusta ajalle 2021 – 2027. Kaupunginhallitus hyväksyi sopimuksen 1.2.2021 (§25) pidetyssä kokouksessan. Valtion ja eri yliopistokaupunkien välisten sopimusten tavoitteena on innovatiiviset ja edelläkävijyyttä tavoittelevat kaupungit, jotka omien vahvuuksien pohjalta hyödyntävät digitalisaation, uusien teknologioiden ja hiilineutraaliuden tuomia mahdollisuuksia ja siten vauhdittavat elinkeinoelämän uudistumista ja kestävää kaupunkia.
Sopimuksilla vahvistetaan vetovoimaisten osaamiskeskittymien ja innovaatioympäristöjen rakentumista sekä suomalaisten toimijoiden kytkeytymistä kansainvälisiin tki-verkostoihin ja arvoketjuihin. Sopimuksilla kehitetään innovaatiotoiminnan tiiviitä yhteistoimintaverkostoja, vahvistetaan osaamiskärkiä sekä lisätään tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan vaikuttavuutta kaupunkilähtöisesti. Kaupungin ja valtion välinen ekosysteemisopimus tukee kaupungin innovaatiovetoista kasvua, kilpailukykyä, elinvoimaa, työllisyyttä ja kansainvälistymistä. Pitkällä aikavälillä innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimuksen avulla luodaan uusia yrityksiä ja uutta liiketoimintaa. Rovaniemen kanssa solmitun ekosysteemisopimuksen painopistealueet ovat arktinen matkailu sekä tulevaisuuden hyvinvointipalvelut ja etäisyyksien hallinta.
Ekosysteemisopimusta toteutetaan pääsääntöisesti hankerahoitukselle. Vuoden 2021 osalta työ- ja elinkeinoministeriö on osoittanut Lapin liitolle maakuntien omaehtoista kehittämisrahoitusta (AKKE) toiminnan käynnistämiseksi vuonna 2021. Lapin liitto on tehnyt myönteisen rahoituspäätöksen Rovaniemen kaupungille toiminnan käynnistämiseksi ajalle 1.5.2021 - 30.5.2022. Rahoitus tulee Euroopan unionin vuosien 2014-2020 ohjelmakauden rahoituksesta. Euroopan unionin uuden ohjelmakauden käynnistyessä vuosille 2021-2027, ekosysteemisopimukseen liittyviä hankkeita rahoitetaan ensisijaisesti Kestävän kaupunkikehityksen ohjelmasta. Ohjelma avautunee hakuprosesseille keväällä 2022 ja sen puitteissa on mahdollista hakea pitempikestoisia hankkeita.
Elinvoimalautakunta päätti 27.4.2021 (§ 64) pidetyssä kokouksessaan käynnistää innovaatioita vahvistavan ekosysteemin käynnistyshankkeen. Hankkeessa on tapahtunut henkilömuutoksia ja hankkeen projektipäällikön uudelleen rekrytointi on käynnistettävä mahdollisimman pian. Rovaniemen kaupungin tavoitteena on löytää mahdollisimman laadukkaat hakijat ko. avoinna olevaan paikkaan, mikä edellyttää että kaupunki voi tarjota pidempiaikaisen määräaikaisen sopimuksen tehtävään valitulle hakijalle kuin AKKE rahoituspäätöksen aikaraja mahdollistaa. Tämä tarkoittaa sitä, että Rovaniemen kaupunki ottaa riskin innovaatioita vahvistavan ekosysteemisopimuksen rahoituksen suhteen, koska rahoituspäätöstä 1.6.2022 lähtien ei vielä ole.
Työ- ja elinkeinoministeriön kanssa on keskusteltu tilanteesta ja he ilmoittivat, että ekosysteemisopimuksiin liittyvää rahoitusta tarkistetaan vuonna 2024, jolloin tarkistuksen kohteena on lähinnä valitut painopistealueet ja tarvitaanko niihin mahdollisia muutoksia. Itse sopimuksen toteutuksen suhteen valtio on sitoutunut osoittamaan rahoitusta Kestävän kaupunkikehityksen ohjelmasta vuoden 2027 loppuun asti.
Päätösehdotus
Esittelijä
Jaakko Rantsi, toimialajohtaja, jaakko.rantsi@rovaniemi.fi
Elinvoimalautakunta päättää, että Rovaniemen kaupunki käynnistää projektipäällikön rekrytoinnin innovaatioita vahvistavan ekosysteemin käynnistyshankkeeseen ajalle 1.12.2021 - 31.12.2024, vaikka voimassa oleva rahoituspäätös on ajalle 1.5.2021 - 30.5.2022. Päätösehdotuksen perusteena on valtion kanssa allekirjoitetun sopimuksen kattavuus vuosille 2021-2027.
Päätös
Elinvoimalautakunta kuuli asiassa palvelualuepäällikkö Tuula Rintala-Gardinia.
Elinvoimalautakunta päätti yksimielisesti toimialajohtajan esityksen mukaisesti.
Matti Huutola poistui kokouksesta tämän asian päätöksenteon jälkeen 18.00.
Elinvoimalautakunta piti kokoustauon klo 18.00 - 18.05.