Elinvoimalautakunta, kokous 30.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 57 Työllisyyden edistämisen kuntakokeilun yhteistyösopimusten ja toimivallan delegoinnin päivittäminen

ROIDno-2019-3057

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sanna Mäensivu, palvelualuepäällikkö, sanna.maensivu@rovaniemi.fi
Miikka Ruokamo, kaupunginlakimies, miikka.ruokamo@rovaniemi.fi

Perustelut

Työllisyyden edistämisen kuntakokeilua koskevien sopimusten hyväksyminen ja kokeilulain mukaisten tehtävien päätösvallan siirtäminen työllisyysyksikön viranhaltijoille

Rovaniemen kaupunki on hakeutunut ja hyväksytty työllisyyden kuntakokeiluun yhdessä Tornion kaupungin, Kemijärven kaupungin ja Sodankylän kunnan kanssa. Kaupungit/kunnat muodostavat yhteisen kokeilualueen Lapissa. Eduskunta on hyväksynyt kuntakokeilua koskevan lainsäädännön 15.12.2020 (laki työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta 1269/2020) ja tasavallan presidentti on vahvistanut lain 30.12.2020. Työllisyyden kuntakokeilut käynnistyvät 1.3.2021 ja ne kestävät 30.6.2023 saakka.

Ennen työllisyyden kuntakokeilun käynnistymistä tulee laatia ja allekirjoittaa yhteistyösopimukset kokeilun toteuttamiseksi. 

Kokeilun toteuttamiseksi laaditaan kaksi erillistä sopimusta:

  1. Yhteistyösopimus Lapin ELY-keskuksen, Lapin TE-toimiston, KEHA-keskuksen ja kokeilukuntien välillä (liite 1) sekä

  2. Kokeilukuntien välinen yhteistyösopimus (liite 2)

Rovaniemen kaupungin hallintosäännön mukaisesti kaupunginhallitus päättää työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta annetun lain mukaisten tehtävien hoitamisesta, kokeilualueen kunnan päätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen käsittelevästä toimielimestä tai viranhaltijasta sekä kaupungin puhevallan käyttämisestä kokeilualueen kunnan päätöksiä koskevissa muutoksenhaku- ja laillisuusvalvonta-asioissa.

Työllisyyden edistämisen kuntakokeilu tuo Rovaniemen kaupungille merkittävässä määrin uusia toimivaltuuksia ja tehtäviä. Lakisääteisten tehtävien hoitamiseksi on tarkoituksenmukaista delegoida kokeilulain toimeenpanoon liittyvää päätösvaltaa työllisyysyksikön viranhaltijoille. Laki työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta määrittää sen lainsäädännöllisen toimivallan, jota kunnan viranhaltija ja kunnan työnjohdon alla oleva TE-hallinnosta siirtyvä virkamies käyttää työllisyyden edistämisen kuntakokeilussa. Liitteenä (liite 3) on ehdotus päätösvallan delegoinniksi kokeilulainsäädännön mukaisten tehtävien ja vastuiden hoitamista varten. Delegointi on voimassa kokeilulainsäädännön voimassaolon ajan tai kunnes kaupunginhallitus tekee asiasta uuden päätöksen. 

Lisäksi ennen kokeilujen käynnistymistä kokeilukuntien tulee allekirjoittaa valtionhallinnosta kokeilukuntien työnjohdon alle siirtyvien henkilöiden osalta  "Suostumus työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta annetun lain mukaisiin tehtäviin siirtämiseen". 

Päätösehdotus

Esittelijä

Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää

  1. Hyväksyä liitteenä olevan (liite 1) yhteistyösopimuksen Lapin ELY-keskuksen, Lapin TE-toimiston, KEHA-keskuksen ja kokeilukuntien välillä ja valtuuttaa kaupunginjohtajan tekemään tarvittaessa teknisluonteisia muutoksia sopimukseen sekä allekirjoittamaan sen 
  2. Hyväksyä liitteenä olevan (liite 2) kuntien välisen yhteistyösopimuksen ja valtuuttaa kaupunginjohtajan tekemään tarvittaessa teknisluonteisia muutoksia sopimukseen sekä allekirjoittamaan sen
  3. Hyväksyä liitteenä olevan (liite 3) ehdotuksen päätösvallan siirtämisestä kokeilulainsäädännön mukaisten tehtävien ja vastuiden hoitamista varten työllisyyden kuntakokeilun ajaksi
  4. Valtuuttaa kaupunginjohtajan allekirjoittamaan suostumus-lomakkeen valtiolta kunnan työnjohdon alle siirtyvistä henkilöistä
     

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että Rovaniemen kaupunki arvioi kokeilun edetessä resurssien riittävyyttä.

Päätös

Kaupunginhallitus kuuli asiassa toimialajohtaja Jukka Kujalaa ja työllisyysasioiden erityisasiantuntija Sanna Mäensivua.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Valmistelija

Sanna Mäensivu, palvelualuepäällikkö, sanna.maensivu@rovaniemi.fi

Perustelut

Rovaniemen kaupunki on mukana työllisyyden edistämisen kuntakokeilussa, joka kestää 31.12.2024 saakka. 

Hallintosäännön mukaan kaupunginhallitus päättää työllisyyden edistäminen kuntakokeilusta annetun lain mukaisten tehtävien hoitamisesta, kokeilualueen kunnan päätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen käsittelevästä toimielimestä tai viranhaltijasta sekä kaupungin puhevallan käyttämisestä kokeilualueen kunnan päätöksiä koskevissa muutoksenhaku- ja laillisuusvalvonta-asioissa.

Kaupunginhallitus on 1.2.2021 §27 päättänyt päätösvallan siirtämisestä kokeilulainsäädännön mukaisten tehtävien ja vastuiden hoitamisesta kuntakokeilun ajaksi. Kuntakokeilun alkamisen jälkeen on tullut voimaan useita lainsäädäntömuutoksia, jonka vuoksi toimivallan siirtopäätöstä on tarpeen päivittää ja tehdä täsmennyksiä ja teknisiä muutoksia. Tällä päätöksellä kumotaan kaupunginhallituksen 1.2.2021 (§27) antama päätös toimivallan siirrosta ja siihen tehdään muutokset ja lisäykset, joita julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettuun lakiin sekä työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta annettuun lakiin tehdyt muutokset edellyttävät. Muutoksia on tullut muun muassa uuden asiakaspalvelumallin käyttöönottoon liittyen (ns pohjoismainen työvoimamalli) sekä kokeilualueen työttömyysturvatehtäviin liittyen. Osa muutoksista on luonteeltaan täsmentäviä ja teknisiä. Toimivaltasäännös työllisyyden edistämisen kuntakokeilulain mukaisia päätöksiä koskevien oikaisuvaatimusten käsittelystä säilyisi ennallaan. Työllisyyden edistämisen kuntakokeilulain mukaisten päätösten oikaisuvaatimusten käsittely poikkeaa kunnan tai kunnan toimielimen päätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen tyypillisestä käsittelystä, sillä työllisyyskokeilualueen päätöksiin ei sovelleta kuntalain (410/2015) 16 luvun säännöksiä oikaisuvaatimuksesta ja kunnallisvalituksesta.  Työllisyyden edistämisen kuntakokeilulain mukaisia päätöksiä koskevien oikaisuvaatimusten valmistelu ja niitä koskeva päätöksenteko on niiden mahdollisesti suuren määrän ja yksityiskohtaisen luonteen vuoksi tarkoituksenmukaista pitää mahdollisimman lähellä asiakasrajapintaa, mutta kuitenkin siten että vastuuta ei delegoida liian alas vaan se säilyy toiminnan viranhaltijajohdolla.

Liitteessä 1 on ehdotus toimivallan siirtämisestä työllisyysyksikön viranhaltijoille.

Esityksellä ei ole erillisiä kustannusvaikutuksia.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää siirtää toimivaltaansa työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta annetun lain mukaisten tehtävien hoitamisessa liitteen 1 mukaisesti kuntakokeilun ajalle. Samalla kaupunginhallitus kumoaa 1.2.2021 (§27) tehdyn päätöksen toimivallan siirrosta.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Sanna Mäensivu, palvelualuepäällikkö, sanna.maensivu@rovaniemi.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus on kokouksissaan 27.01.2021 §27 ja 15.8.2022 §265 käsitellyt työllisyyden edistämisen kuntakokeilua koskevia yhteistyösopimuksia sekä kokeilulain mukaisten tehtävien päätösvallan siirtämistä työllisyysyksikön viranhaltijoille.

Kokeilun toteuttamiseksi on laadittu kaksi erillistä sopimusta:

1) Yhteistyösopimus Lapin ELY-keskuksen, Lapin TE-toimiston, KEHA-keskuksen ja kokeilukuntien välillä sekä

2) Kokeilukuntien välinen yhteistyösopimus

Lisäksi kaupunginhallitus on päättänyt kokeilulain mukaisten tehtävien päätösvallan siirtämisestä työllisyysyksikön viranhaltijoille.

Alun perin työllisyyden edistämisen kuntakokeilujen piti päättyä 30.6.2023 ja yhteistyösopimukset ovat voimassa siihen saakka. Sittemmin eduskunta on vahvistanut 1.8.2022 voimaan tulleen työllisyyden edistämisen kuntakokeiluista annetun lain muuttamisesta annetulla lailla (287/2022) siten, että työllisyyden kuntakokeilut jatkuvat 31.12.2024 saakka. 

Edellä todetun lainsäädännön voimassaolon muutoksen johdosta aiemmin osapuolten välillä tehdyn, 18.2.2021 allekirjoitetun työllisyyden edistämisen kuntakokeilun toimeenpanoa koskevan yhteistyöopimuksen voimassaoloa jatketaan 31.12.2024 asti taikka sitä myöhempänä ajankohtaan, kunnes ao.sopimuksen mukaiset velvollisuudet on puolin ja toisin täytetty. Samassa yhteydessä tarkastellaan yhteistyösopimuksien päivittämistarvetta tarpeellisin osin ja lopuksi sopimuksen allekirjoittaminen kokeilun toteuttamiseksi.

Lapin työllisyyden edistämisen kuntakokeilun strateginen ohjausryhmä käsittelee em. yhteistyösopimuksen kevään 2023 aikana. 

Hallintosäännön 32 § mukaan elinvoimalautakunta järjestää työllisyyspalvelut sisältäen työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta annetun lain mukaiset tehtävät.

 

 

 

 

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Samppa Määttä, hallintopäällikkö, samppa.maatta@rovaniemi.fi

Elinvoimalautakunta

1) Hyväksyy yhteistyösopimuksen jatkamisen 31.12.2024 saakka Lapin ELY-keskuksen, Lapin TE-toimiston, KEHA-keskuksen ja kokeilukuntien välillä ja valtuuttaa toimialajohtajan tekemään tarvittaessa teknisluonteisia muutoksia sopimukseen ja allekirjoittamaan sopimuksen (liite 2).

2) Hyväksyy kokeilukuntien välisen yhteistyösopimuksen (liite 3) jatkamisen 31.12.2024 saakka ja valtuuttaa toimialajohtajan tekemään tarvittaessa teknisluonteisia muutoksia sopimukseen ja allekirjoittamaan sopimuksen.

3) Valtuuttaa toimialajohtajan allekirjoittamaan suostumus-lomakkeen valtiolta kunnan työnjohdon alle siirtyvän henkilöstön osalta.

4) Siirtää toimivaltaa (liite 1) kohdan 3 mukaisesti myös seuraaville viranhaltijoille psykologin, asiakasvastaavan ja työnsuunnittelijan lisäksi: työhönvalmentajat, työkykykoordinaattori, palvelukoordinaattori, työllisyys- ja yrityskoordinaattori.

Päätös

Lautakunta kuuli asiassa palvelualuepäällikkö Sanna Mäensivua.

Elinvoimalautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.