Perustelut
Kuntalain 96 §:n mukaan kaupunginhallitus vastaa valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kuntalain mukaan jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.
Kaupunginvaltuusto piti kokouksensa 23.3.2026. Kaupunginvaltuuston kokouksen yhteydessä jätettiin 11 valtuustoaloitetta.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi
Kaupunginhallitus päättää
- todeta, että valtuuston kokouksessaan 16.2.2026 tekemiä päätöksiä ei ole tehty virheellisessä järjestyksessä eivätkä ne mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi tai ole muutoin lainvastaisia,
- panna päätökset täytäntöön seuraavasti:
§ 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen
Ei toimenpiteitä
§ 18 Pöytäkirjan tarkastus
Ei toimenpiteitä
§ 19 Eroaminen ympäristölautakunnan varajäsenen tehtävästä / Mariel Tähtivaara
Tiedoksi: Ao. henkilöt, toimielimen sihteeri
Toimenpiteitä varten: CaseM-tuki, palkka-asiantuntija, luottamushenkilörekisteri
§ 20 Eroaminen Lapin poliisin neuvottelukunnan varajäsenen tehtävästä / Mariel Tähtivaara
Tiedoksi: Ao. henkilöt
Toimenpiteitä varten: Lapin poliisilaitos, luottamushenkilörekisteri
§ 21 Rovaniemen kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet sekä eettiset ohjeet
Tiedoksi: Kaupungin johtoryhmä, Neve Oy, Napapiirin Residuum Oy, Rovaseudun Markkinakiinteistöt Oy, Rovaniemen Kehitys Oy, Kiinteistö Oy Lappi Areena, Kiinteistö Oy Monitoritalo, Kiinteistö Oy Poropeukalo, Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Lapin Alueteatteriyhdistys ry, Eduro-säätiö sr, Rovaniemen kylien kehittämissäätiö sr
§ 22 Valtuustoaloitteet ja kuntalaisaloitteet
Ei toimenpiteitä
§ 23 Valtuustoaloite: Lukioiden oppimateriaalien käyttötapojen selvittäminen
Toimenpiteitä varten: Kai Väistö
§ 24 Valtuustoaloite: Pakollinen ulkovälitunti peruskouluihin
Toimenpiteitä varten: Kai Väistö
§ 25 Valtuustoaloite: Rullakiekkokentän rakentaminen
Toimenpiteitä varten: Pekka Hämäläinen,
§ 26 Valtuustoaloite: Uimahyppytorni
Toimenpiteitä varten: Pekka Hämäläinen
§ 27 Valtuustoaloite: Hiihtosilta Ounasvaaralle
Toimenpiteitä varten: Pekka Hämäläinen
§ 28 Valtuustoaloite: European Nordic Walking Center Ounasvaaralle
Toimenpiteitä varten: Pekka Hämäläinen
§ 29 Valtuustoaloite: Alakemijoen alueen kehittäminen
Toimenpiteitä varten: Pertti Onkalo, Tarja Kuoksa, Kai Väistö
§ 30 Valtuustoaloite: Kasvot peittävien asusteiden kieltäminen
Toimenpiteitä varten: Kai Väistö
§ 31 Valtuustoaloite: Sähköpotkulautojen käytön sääntelyn tiukentaminen Rovaniemellä
Toimenpiteitä varten: Pertti Onkalo, Kaisa Kinnunen, Kirsi Alanne
§ 32 Valtuustoaloite: Esi- ja perusopetuksen liikuntaa edistävien rakenteiden luominen ja liikuntatapahtumien tukeminen
Toimenpiteitä varten: Kai Väistö, Pekka Hämäläinen
§ 33 Valtuustoaloite: Prosenttiperiaatteen käyttöönotto Rovaniemen kaupungin rakennus- ja peruskorjaushankkeissa
Toimenpiteitä varten: Antti Määttä, Juha Välitalo