Tekninen lautakunta, kokous 19.11.2024

§ 168 Ohjelmapalvelualueen varaaminen, Napapiiri

ROIDno-2024-4182

Valmistelija

  • Jukka Björkbacka, maankäyttöinsinööri, jukka.bjorkbacka@rovaniemi.fi

Perustelut

Kaupungilla on ollut haettavana 16 - 30.9.2024 karttaliitteen mukainen, noin 2558 m2 alue Napapiirillä. Alue kuuluu asemakaavamerkinnältään maa- ja metsätalousalueeseen, jolla on ulkoilun ohjaustarvetta (MU-2). Alueelle on osoitettu 400 krs-m2 rakennusoikeutta ohjelmapalveluille (op). Kaupunginhallitus on vahvistanut alueen luovutusehdot 26.9.2022 § 333. 

Aluetta hakivat Husky Travels Oy ja Tallitontun Piha Oy. 

Husky Travels Oy on esittänyt hakemuksessaan toteuttavansa alueeseen tukeutuvan kaupunkijunatyyppisen ohjelmapalvelun. Alueelle toteutettaisi toimintaa palvelevia rakennuksia ja palveluja. 

Tallitontun Piha Oy on esittänyt rakentavansa useampia pienehköjä rakennuksia. Toimintaan kuuluisi kotaravintola, ohjelmapalveluja sekä aktiviteettejä joissa asiakkaat voivat osallistua mm. erilaisten tuotteiden valmistukseen.

Hakemuksista on pyydetty Bussiness Rovaniemen lausunnot. Molemmat lausunnot ovat puoltavia.

Husky Travels Oy:lle on vuokrattu yhdyskuntasunnittelun lautakunnan päätöksellä 23.05.2023, § 90 Napapiirillä haettavana olleista alueista kaksi ohjelmapalvelualuetta, joiden rakennusoikeus on yhteensä 650 krs-m2. Tallitontun Piha Oy:n hakemus ei tuolloin johtanut varaukseen.

Esitän ohjelmapalvelualuetta varattavaksi em. perusteella Tallitontun Piha Oy:lle.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Pertti Onkalo, toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Tekninen lautakunta päättää varata karttaliitteen mukaisen, tilasta 698-409-8-127 muodostuvan ohjelmapalvelualueen Tallitontun Piha Oy:lle seuraavin ehdoin:

Varausaika on 1.1 - 31.12.2025.

Vuokra-aika on 20 vuotta.

Alueen vuosivuokra on 2276,65 €, sidottuna elinkustannusindeksin pistelukuun 2296.

Varausmaksuna peritään vuoden vuokra, jonka eräpäivä on 2kk päätöspäivästä (3430.alviton.1000.1250.yl.34300). Jos varausmaksua ei makseta laskun eräpäivään mennessä,​varaus raukeaa. Varauksen peruuntuessa varaajan puolesta varausmaksua ei palauteta. Mikäli varaus johtaa alueen vuokraamiseen varausaikana,​ loppuosa maksetusta perusmaksusta hyvitetään maanvuokrasopimuksen voimaantulosta lukien. 

Rakennustyöt tulee aloittaa vuoden kuluessa sekä käynnistää hakemuksen mukainen liiketoiminta kolmen vuoden kuluessa vuokra-ajan alkamisesta.

Ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista on hakijan toimitettava kaupungille kaupunginhallituksen päätöksen 19.12.2016 §:n 519 mukainen vakuus suuruudeltaan 30.000 euroa. Vakuudeksi hyväksytään Rovaniemen kaupungin nimiin tehty pankkitalletus tai Rovaniemen kaupungille luovutettu omavelkainen pankkitakaus. Vakuus palautetaan,​ kun rakentamisvelvoite on kokonaisuudessaan täytetty.

Maanvuokrasopimus on allekirjoitettava 31.12.2025 mennessä

Muut ehdot ovat liitteenä olevan maanvuokrasopimusmallin mukaiset.

Päätös

Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Hakijat, Paikkatieto- ja tonttipalvelut Martikainen ja Björkbacka

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätöksen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa kuntalain 137 §:n mukaan tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Rovaniemen kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Tekninen lautakunta

Kirjaamon yhteystiedot:

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15

 

Paperisten asiakirjojen on oltava toimitettuna Osviitta asiointipisteeseen viimeistään määräajan viimeisenä päivänä kello 15:een mennessä.

Osviitta asiointipiste: ma - to kello 9.00 - 16.30, pe kello 9.00 - 15.30

Osviitan kesäaukiolo (kesä-heinäkuu): ma - to 9.00 - 16.00; pe 9.00 - 15.00

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua

  • miten päätös halutaan oikaistavaksi 

  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimuksen maksu

Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirjan allekirjoitus- ja tarkastuspäivä sekä pöytäkirjan yleiseen tietoverkkoon nähtäväksi vientipäivämäärä on esitetty kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.