Kaupunginvaltuusto, kokous 23.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 13 Valtuustoaloite Lasten ja nuorten kulttuurikeskus (lisäpykälä)

ROIDno-2023-213

Perustelut

Matti Henttunen jätti valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:

"Rovaniemellä panostetaan uusiin kouluihin jolloin nuorten opinahjot siirtyvät nykyaikaan ja ovat terveellinen ympäristö mikä on erittäin tärkeä asia. Vaaralammen kouluhanke on myös vihdoin etenemässä, johon olisi hyvä jo nyt suunnitteluvaiheessa huomioida toimiva lasten ja nuorten kulttuurikeskus jonka tärkeydestä ja toteutuksesta alueen ihmiset ovat kantaneet huolta. Edellä esitetyn perusteella pyydän että Vaaralammen kouluhankkeen yhteydessä huomioitaisiin alueenihmisten tahtotila mahdollisen Lasten ja nuorten kulttuurikeskuksen tarpeellisuudesta."

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.


Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.