Kaupunginvaltuusto, kokous 27.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 23 Valtuustoaloitteet ja kuntalaisaloitteet

ROIDno-2022-737

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Eeva-Maarit Kujala, kaupunginsihteeri, eeva-maarit.kujala@rovaniemi.fi

Perustelut

Valtuustoaloite

Valtuutettu saa asioita vireille tekemällä valtuustoaloitteita. Kuntalaissa ei säädetä valtuutetun tai muun luottamushenkilön aloiteoikeudesta. Sen on katsottu olevan olemassa ilman nimenomaista sääntelyä. Laissa kuitenkin edellytetään, että aloitteen käsittelystä otetaan tarpeelliset määräykset hallintosääntöön.

Rovaniemen kaupunginvaltuuston hyväksymän hallintosäännön 14. luvussa määrätään valtuutetun aloite- ja kyselyoikeudesta. Hallintosäännön 129 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toiminpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

Kuntalaisaloite

Kuntalain 23 §:n mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Jos 1 momentissa tarkoitetun aloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia kunnan asukkaista, asia on otettava käsiteltäväksi kuuden kuukauden kuluessa asian vireille tulosta. Lisäksi palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimintaa kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

Rovaniemen kaupungin hallintosäännön 159 - 161 §§:ssä määrätään em. aloitteiden aloiteoikeudesta, aloitteen käsittelystä ja aloitteen tekijälle annettavista tiedoista. Hallintosäännön mukaan kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty. Muun toimielimen kuin valtuuston toimivaltaan kuuluvista aloitteista on annettava tieto toimielimelle niiden päättämällä tavalla. Toimielin voi samalla päättää, mitkä aloitteista ovat loppuun käsiteltyjä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että se merkitsee tiedoksi loppuun käsitellyt ja keskeneräiset valtuustoaloitteet sekä kuntalaisaloitteet liitteiden 1 ja 2 mukaisesti. Lisäksi kaupunginhallitus velvoittaa toimialoja vastaamaan yli 6 kuukautta sitten jätettyihin keskeneräisiin valtuustoaloitteisiin 30.6.2023 mennessä ja kaupunginhallitus vie vastaukset tiedoksi kaupunginvaltuustolle syyskuussa 2023.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Eeva-Maarit Kujala, kaupunginsihteeri, eeva-maarit.kujala@rovaniemi.fi

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus 20.2.2023 § 79 esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto merkitsee tiedoksi loppuun käsitellyt ja keskeneräiset valtuustoaloitteet sekä kuntalaisaloitteet liitteiden 1 ja 2 mukaisesti.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti.


Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.