Hyvinvointilautakunta, kokous 1.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 29 Vastaus valtuustoaloitteeseen: Lastenkulttuurikeskus Rovaniemelle

ROIDno-2022-4378

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Vesa Puuronen ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:

"Rovaniemi on yksi Unicefin ”lapsiystävällinen kunta” tunnustuksen ansainneista kunnista. Väestöennusteen mukaan vuonna 2025 Rovaniemellä on n. 10 450 alle 16-vuotiasta eli 16 % koko väestöstä. Vuoden 2020 lopussa kaupungissa oli 7940 lapsiperhettä, mikä on 49 % kaikista perheistä. Kaupungista puuttuu kuitenkin paikka, jossa lapset, nuoret ja lapsiperheet pääsisivät keskitetysti kulttuurin ääreen. Kaupunki tukee jonkin verran lastenkulttuuria ja mm. koordinoi Lapin lastenkulttuuriverkostoa, jossa on vuonna 2023 mukana 16 Lapin kuntaa. Lapissa on kaksi lastenkulttuurikeskusta: Kemissä ja Inarissa saamelaiskäräjien yhteydessä. 

Esitämme, että Rovaniemelle perustettaisiin lastenkulttuurikeskus, monitoimitila, jossa olisi esimerkiksi tiloja erilaisten työpajojen, näyttelyiden, teatteri- ja nukketeatteriesitysten järjestämiseen. 

Kaupunki on sitoutunut lastenkulttuurikeskuksen edistämiseen. Kaupungin asiakirjassa ”Lasten Rovaniemi - lasten, lapsiperheiden ja nuorten hyvinvointisuunnitelman sivulla 17, toimenpide-esitys 2 on seuraava: Kaupunki käynnistää Lastenkulttuurikeskuksen suunnittelutyön.”   

Esitämme myös, että lastenkulttuurikeskuksen sijaintipaikkaa harkittaessa ensisijaisena vaihtoehtona olisi Rovaniemen Vanha Asema."

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Annu Nietula, kulttuurituottaja, annu.nietula@rovaniemi.fi

Perustelut

Kiitos tärkeästä ja ajankohtaisesta aloitteesta, jonka keskiössä on matalan kynnyksen kulttuuritila lapsille ja nuorille.  

Kuten aloitteentekijä totesi, lastenkulttuurikeskuksen suunnittelun aloittaminen on kirjattu Lasten Rovaniemi - lasten, lapsiperheiden ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan. 

Aloite on myös Rovaniemen kaupunkistrategian mukainen, sillä se osaltaan edistää lasten, lapsiperheiden ja nuorten kulttuurihyvinvointia ja mahdollisuuksia kulttuurin tekemiseen sekä kokemiseen. Lisäksi aloite nostaa esiin ennaltaehkäisevän kulttuurin ja taiteen merkityksen, jonka avulla voidaan tukea lasten ja nuorten turvallista kasvua, arkea ja harrastustoimintaa. 

Lisäksi aloite tukee ajatusta, jonka mukaan lapsella ja nuorella tulee olla oikeus luovuuteen, kulttuuriin ja taiteeseen asuinpaikkaan ja varallisuuteen katsomatta. Laadukas lastenkulttuuri jättää jäljen, joka kantaa koko loppuelämän. Lasten ja nuorten tasa-arvoisista ja saavutettavista kulttuuripalveluista on huolehdittava. Lastenkulttuurikeskus turvallisena tilana on väylä kaikkiin taidemuotoihin ja kokemukselliseen oppimiseen. 

Rovaniemen kaupungin lastenkulttuurituottaja Annu Nietula on tutustunut lastenkulttuurikeskustoimintaan Suomessa. Lisäksi kulttuuritoimiston edustajat ovat tutustuneet erilaisiin lastenkulttuurikeskusten toimintamalleihin ja tiloihin vierailemalla eri kuntien keskuksissa. Vanhan aseman soveltuvuudesta on pyydetty tilapalvelukeskuksen arviointi. 

Tilapalvelukeskus, rakennuspäällikkö Juha Välitalo

Vanhan aseman soveltuvuus lastenkulttuurikeskukseksi: Rakennuksen soveltuvuus esitettyyn tarkoitukseen on tarkoituksenmukaista selvittää asian mahdollisen jatkovalmistelun yhteydessä. Rakennukselle on sen historian ja sijainnin vuoksi monia mahdollisia käyttötarkoituksia, joista osa riippuu alueen tulevasta kehittämisestä. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Merja Tervo, palvelualuepäällikkö, merja.tervo@rovaniemi.fi

Hyvinvointilautakunta merkitsee saapuneen aloitteen tiedoksi ja hyväksyy edellä mainitun vastauksen aloitteeseen.

Päätös

Hyvinvointilautakunta hyväksyi palvelualuepäällikön esityksen.

Tiedoksi

Aloitteentekijä

Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.