Hyvinvointilautakunta, kokous 1.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 34 Nuorisotekopalkinto 2022

ROIDno-2021-4305

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Merja Tervo, palvelualuepäällikkö, merja.tervo@rovaniemi.fi
Pekka Hämäläinen, liikuntajohtaja, pekka.o.hamalainen@rovaniemi.fi
Nella Sepänheimo, nuorisopalvelujen esimies, nella.sepanheimo@rovaniemi.fi

Perustelut

Kulttuuripalkinto ja kulttuuritekopalkinnot (2)

Rovaniemen kaupunki on jakanut taide- ja kulttuuripalkintoja vuodesta 1964 lähtien. Rovaniemen kaupungin ja maalaiskunnan yhteisiä kulttuuripalkintoja jaettiin vuosina 1996 - 2005. Yhdistyneen kaupungin kulttuuripalkintoja on jaettu vuodesta 2006 alkaen.

Hyvinvointilautakunnalla on talousarviossaan varaus kulttuuripalkintoon sekä kahteen kulttuuritekopalkintoon. Kulttuuripalkinto myönnetään erityisestä kulttuurisaavutuksesta tai pitkäaikaisesta työstä Rovaniemen kulttuurin hyväksi. Palkinto voidaan myöntää joko yksityiselle henkilölle tai ryhmälle, jota ei aiemmin ole palkittu Rovaniemen kulttuuripalkinnolla. Perusteltuja ehdotuksia pyydetään avoimella sähköisellä haulla.

Kulttuuritekopalkintojen (2) saannin perusteena on erityinen saavutus kulttuurin alueella kuluneen vuoden aikana. Palkinnon voi saada vuoden aikana tehdystä tai esiin nousseesta kulttuuriteosta (esimerkiksi tapahtuma, tuote, organisaatio tai henkilö), joka on olemassaolollaan tai toiminnallaan kehittänyt ja rikastuttanut kaupungin kulttuurielämää ja tehnyt Rovaniemen kaupungin kulttuuriohjelmaa 2021 – 2025 todeksi ja näkyväksi. Kulttuuritekopalkinto voidaan myöntää joko yksityiselle henkilölle tai ryhmälle, jota ei aiemmin ole palkittu Rovaniemen kulttuuritekopalkinnolla. Hyvinvointilautakunta voi halutessaan myöntää kulttuuritekopalkinnon myös Rovaniemen kaupungin tunnettuuden edistämisestä. Tällöin ei edellytetä, että palkittava on kirjoilla Rovaniemen kaupungissa.

Nuorisotekopalkinto

Vuonna 2012 nuorisolautakunta perusti vuoden nuorisotekopalkinnon. Yksi palkinnon perustamiseen johtavista syistä oli nuorisotyön ja toimijoiden näkyvyyden lisääminen Rovaniemellä. Vuoden nuorisoteon valinnan/nimeämisen perusteina ovat seuraavat kriteerit:

1 Teko, joka on edistänyt nuorisotyötä Rovaniemellä.

2 Yksittäisen henkilön, ryhmän tai järjestön tekemä työ nuorten hyväksi.

3 Valitun teon/henkilön voi valita vain yhden kerran.

4 Esityksiä voivat tehdä nuorisotyön kentällä toimivat tahot, hyvinvointilautakunnan jäsenet, nuoret sekä muut nuorisotyöstä kiinnostuneet kuntalaiset.

5 Palkintona rahapalkinto.
 

Liikunnan ja urheilun palkintokategoriat:

Vuoden liikuntateko tai –tapahtuma:

1. Teko tai tapahtuma, joka on edistänyt liikuntamuodon tai -ryhmän toimintaa.

2. Teko tai tapahtuma on toteutettu Rovaniemellä.

3. Yksittäisen henkilön suorittama merkittävä teko liikunnan edistämiseksi.

4. Vuoden liikuntateoksi tai -tapahtumaksi voidaan valita sama teko tai tapahtuma vain kerran.

5. Liikunta- ja urheiluseurat sekä kuntalaiset tekevät esitykset vuoden liikuntateosta ja -tapahtumasta. Hyvinvointilautakunta tekee valinnan saamiensa esitysten pohjalta.

6. Valituksi tullut palkitaan muistolahjalla.

 

Vuoden seuratoimitsija:

1. Henkilö, joka merkittävästi vaikuttaa pyyteettömällä työllä rovaniemeläisessä urheiluseurassa tai liikuntayhdistyksessä.

2. Liikunta- ja urheiluseurat tekevät esitykset vuoden seuratoimitsijaksi valittavasta henkilöstä. Hyvinvointilautakunta tekee valinnan saamiensa esitysten pohjalta.

3. Vuoden seuratoimitsijanimityksen voi saada sama henkilö vain kerran.

4. Vuoden seuratoimitsija palkitaan muistolahjalla.

 

Vuoden urheilija:

1. Urheilijan tai urheiluseuran on oltava kirjoilla Rovaniemen kaupungissa ennen urheilusaavutustaan.

2. Valintaan oikeutettava tulos on saavutettava virallisissa olympia-, EM-, MM-, SM -kisoissa tai maailman cupin kokonais- tai osakilpailussa.

3. Lapin Urheilutoimittajakerho ry, liikunta- ja urheiluseurat sekä hyvinvointilautakunnan jäsenet tekevät esitykset vuoden urheilijaksi. Hyvinvointilautakunta valitsee vuoden rovaniemeläisen urheilijan.

4. Vuoden urheilija palkitaan rahapalkinnolla.
 

Menestyneiden urheilijoiden huomioiminen

1. Urheilijan on oltava kirjoilla Rovaniemen kaupungissa jo ennen urheilusaavutustaan.

2. Palkintoon oikeutettava tulos on saavutettava virallisissa olympia-, MM-, EM-kisoissa tai maailman cupin kokonaiskilpailussa.

Arvokisamenestyksestä palkitaan muistolahjalla.

Kaikissa palkintokategorioissa huomioidaan yleisten sarjojen menestyksen lisäksi myös juniori-, seniori- ja paraurheilu. Muista merkittävistä urheilusaavutuksista myönnetyistä tunnustuspalkinnoista ja mahdollisista Suomen mestaruuskisamenestyksistä lautakunta päättää erikseen määrärahojensa puitteissa. Hyvinvointilautakunta pidättää itselleen oikeuden palkitsemisesta, palkitsematta jättämisestä tai palkitsemisen perusteiden muuttamisesta. Vuoden urheilija, liikuntateko ja seuratoimitsija (vapaa-ajanlautakunta 26.3.2019, § 31) ja menestyneiden urheilijoiden huomioiminen (sivistyslautakunta 7.10.2020, § 144)

 

Hyvinvointilautakunta pyytää perusteltuja esityksiä seuraavien palkintojen saajista:
- Kulttuuripalkinto 2022,
- Kulttuuritekopalkinnot (2) 2022,
- Nuorisotekopalkinto 2022,
- Liikuntateko- tai tapahtuma 2022, vuoden seuratoimitsija 2022, vuoden urheilija 2022 sekä menestyneet urheilijat 2022

Ehdotukset pyydetään toimittamaan sähköisesti erillisellä lomakkeella ajalla 2. - 15.2.2023 klo 15.00 mennessä. Lomakkeet löytyvät osoitteesta: rovaniemi.fi/vapaa-aika. Hyvinvointilautakunta valitsee keskuudestaan edustajat (2) palkitsemisia valmistelevaan työryhmään. Työryhmä kokoontuu perjantaina 17.2.2022 klo 12.00 Korundin kabinetissa. Hyvinvointilautakunta päättää palkittavat helmikuun kokouksessaan.

Hyvinvointilautakunnan kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalkintojen jakaminen. 

Palkinnon saajat julkistetaan ja palkinnot jaetaan osana kaupunkifestivaali Arctic Design Weekiä maanantaina 20.3. klo 14.00. - 15.00, kaupunginkirjaston, Lapponica-salissa. 
Tilaisuus striimataan ja sitä voi seurata musiikkikirjaston screeniltä sekä Youtube-kanavalla.

Päätösehdotus

Esittelijä

Merja Tervo, palvelualuepäällikkö, merja.tervo@rovaniemi.fi

Hyvinvointilautakunta pyytää perusteltuja esityksiä kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalkintojen saajista 2. - 15.2.2023 välisenä aikana.

Hyvinvointilautakunta valitsee keskuudestaan edustajat (2) palkitsemisia valmistelevaan työryhmään. Työryhmä kokoontuu perjantaina 17.2.2023 klo 12.00 - 13.00 Korundin kabinetissa ja valmistelee esityksen palkittavista hyvinvointilautakunnan maaliskuun kokoukseen.

Päätös

Hyvinvointilautakunta valitsi edustajiksi Jonna Parviaisen ja Ella Keski-Panulan.
Muilta osin hyvinvointilautakunta hyväksyi palvelualuepäällikön esityksen.

Valmistelija

  • Nella Sepänheimo, nuorisopalvelujen esimies, nella.sepanheimo@rovaniemi.fi

Perustelut

Vuonna 2012 nuorisolautakunta on päättänyt perustaa vuoden nuorisotekopalkinnon. Yksi palkinnon perustamiseen johtavista syistä oli nuorisotyön ja toimijoiden näkyvyyden lisääminen Rovaniemellä. Vuoden nuorisoteon valinnan/nimeämisen perusteina ovat seuraavat kriteerit:

1 Teko,​ joka on edistänyt nuorisotyötä Rovaniemellä.

2 Yksittäisen henkilön,​ ryhmän tai järjestön tekemä työ nuorten hyväksi.

3 Valitun teon/henkilön voi valita vain yhden kerran.

4 Esityksiä voivat tehdä nuorisotyön kentällä toimivat tahot,​ sivistyslautakunnan jäsenet,​ nuoret sekä muut nuorisotyöstä kiinnostuneet kuntalaiset.

5 Palkintona rahapalkinto.

Hyvinvointilautakunta pyysi perusteltuja ehdotuksia vuoden 2022 nuorisotekopalkinnon saajasta. Hyvinvointilautakunnalle osoitettiin 3 eri ehdotusta.

Palkinnon saajat julkistetaan ja palkinnot jaetaan osana kaupunkifestivaali Arctic Design Weekiä 20.3. klo 14.00. -​ 15.00,​ kaupunginkirjaston,​ Lapponica-​salissa. Tilaisuuden avaa ja palkinnot jakaa hyvinvointilautakunnan varapuheenjohtaja Ella Keski-Panula.
Tilaisuus striimataan ja sitä voi seurata musiikkikirjaston screeniltä sekä Youtube-​kanavalla.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Merja Tervo, palvelualuepäällikkö, merja.tervo@rovaniemi.fi

Hyvinvointilautakunta valitsee vuoden 2022 nuorisotekopalkinnon saajaksi Saija Aksovaaran / Tanssikoulu HotCakes.

Päätös

Hyvinvointilautakunta hyväksyi palvelualuepäällikön esityksen.

Tiedoksi

Palkittu

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätöksen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa kuntalain 137 §:n mukaan tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Rovaniemen kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Hyvinvointilautakunta

Kirjaamon yhteystiedot:

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15

 

Paperisten asiakirjojen on oltava toimitettuna Osviitta asiointipisteeseen viimeistään määräajan viimeisenä päivänä kello 15:een mennessä.

Osviitta asiointipiste: ma - to kello 9.00 - 16.30, pe kello 9.00 - 15.30

Osviitan kesäaukiolo (kesä-heinäkuu): ma - to 9.00 - 16.00; pe 9.00 - 15.00

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua

  • miten päätös halutaan oikaistavaksi 

  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimuksen maksu

Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirjan allekirjoitus- ja tarkastuspäivä sekä pöytäkirjan yleiseen tietoverkkoon nähtäväksi vientipäivämäärä on esitetty kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.