Hyvinvointilautakunta, kokous 5.4.2023

§ 46 Hyvinvointilautakunnan lausunto Rovaniemen kotouttamisohjelma 2023-2025 -luonnoksesta

ROIDno-2023-314

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jonna Leppiaho, erityisasiantuntija, jonna.leppiaho@rovaniemi.fi

Perustelut

Kunnan kotouttamistyön lainsäädännöllinen tausta

Laki kotoutumisen edistämisestä (32 §) edellyttää, että kunta laatii kotoutumisen edistämiseksi ja monialaisen yhteistyön vahvistamiseksi kotouttamisohjelman, joka hyväksytään kunnanvaltuustossa. Ohjelmaa on tarkistettava vähintään kerran neljässä vuodessa ja se tulee ottaa huomioon kunnan talousarviota laadittaessa. Voimassa oleva kotouttamisohjelma on myös edellytys sille, että valtio korvaa kotoutumisen edistämisestä annetun lain (44 §) mukaisesti kunnalle aiheutuneita kustannuksia. Rovaniemen kaupungin voimassaoleva kotouttamisohjelma 2018-2024 on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 18.6.2018 ja ohjelman lakisääteistä tarkistustyötä on tehty syksyn 2022 aikana. Kotouttamisohjelman päivitystyötä on tehty vuonna 2018 voimaantullutta kotouttamisohjelmaa pohjadokumenttina käyttäen monialaisessa kehittämistyöryhmässä, jossa on ollut hyvinvointiryhmän nimeämiä edustajia Rovaniemen kaupungin toimialoilta ja konsernihallinnosta sekä kolmannelta sektorilta ja Lapin ELY-keskuksesta. 

Kotoutumisen edistämisestä annetun lain 30 § mukaan kunnalla on yleis- ja yhteensovittamisvastuu maahanmuuttajien kotouttamisen kehittämisestä sekä sen suunnittelusta ja seurannasta paikallistasolla. Kunnan tulee varmistaa, että sen palvelut soveltuvat myös maahanmuuttajille ja huolehtia oman henkilöstönsä osaamisen kehittämisestä kotoutumisen edistämisessä. Kotouttamisohjelman avulla kunnassa voidaan kehittää, suunnitella ja seurata palvelujen soveltumista maahanmuuttajille sekä tehdä näkyväksi kotoutumisen edistämistyön vastuutahoja, kehittämistarpeita ja painopisteitä. Kotouttamisohjelma myös edistää monialaista paikallista yhteistyötä eri viranomaisten ja muiden maahanmuuttajien kanssa toimivien tahojen välillä.

Kotouttamisohjelmaan tehdyt sisällölliset päivitykset

Kotouttamisohjelman päivityksessä on huomioitu Rovaniemen kaupungin kotoutumista tukevaan työhön vaikuttavina asioina erityisesti:

  • muutokset toimintaympäristössä, suuri määrä tilapäistä suojelua saavia saapunut Ukrainasta
  • sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuun siirtyminen kunnilta hyvinvointialueille
  • muutokset kotoutumisen edistämisestä annetussa laissa.

Rovaniemen kaupungin kotouttamisohjelman päivitystyössä on huomioitu ohjelman laadinnan jälkeen toimintaympäristössä tapahtuneet suuret muutokset. Suomeen on tullut Ukrainassa käytävää sotaa pakoon vuoden 2022 aikana yli 40 000 tilapäistä suojelua saavaa henkilöä ja Maahanmuuttoviraston päätöksellä Rovaniemelle on kasvavasta tilapäistä suojelua saavien määrästä johtuen perustettu toinen vastaanottokeskus. Kotoutumisen edistämisestä annettuun lakiin on tehty muutoksia liittyen kotoutumista edistävien palveluiden järjestämisvastuisiin ja niistä maksettaviin korvauksiin, kun 1.1.2023 sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu siirtyi kunnilta hyvinvointialueille. Rovaniemen kaupungissa kotoutumispalvelut ovat vuoden 2022 loppuun asti toteutuneet osana maahanmuuttajasosiaalityötä. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa kokonaisvastuu kotoutumistyöstä jäi kuitenkin edelleen kunnille ja Rovaniemen kaupungin hallintosäännössä (1.1.2023, 32 §) vastuu maahanmuuttajien kotoutumispalveluista kuuluu elinvoimalautakunnalle. Kotoutumisen edistämisestä annetun lain mukaiset palvelut järjestetään osana työllisyyspalveluita. Kotoutumisen alkuvaiheen palveluiden lisäksi kotoutumistyötä tehdään kuitenkin poikkihallinnollisesti ja osana maahanmuuttajien lähipalveluita. Kotoutumista edistävän työn osalta korostuvat jatkossa entistä enemmän sivistys- ja vapaa-ajan palvelut sekä kaupungin elinvoiman kehittämiseen liittyvät palvelut ja tätä on tehty näkyväksi myös kotouttamisohjelman päivityksessä. 

Kotouttamisohjelma on erillisohjelma, joka toteuttaa osaltaan Rovaniemen kaupunkistrategiaa. Kotouttamisohjelman päivittäminen sidotaan jatkossa valtuustokausiin ja päivityksen myötä ohjelman voimassaoloajaksi määritellään 2023-2025. 1.1.2023 voimaan tulleen Rovaniemen kaupungin hallintosäännön 28 § mukaan kaupunginhallitus vastaa kotouttamisohjelmatyöstä ja 32 § mukaan elinvoimalautakunta vastaa työllisyyspalveluista ja maahanmuuttajien kotoutumispalveluista. Ohjelmaluonnosta on esitelty kaupungin johtoryhmälle ja esittelystä hyvinvointiryhmälle on myös sovittu. Valmiin ohjelman hyväksyy lausuntokierroksen ja kaupunginhallituksen hyväksynnän jälkeen kaupunginvaltuusto. Ohjelma päivitetään kaupungin brändi-ilmeen mukaiseen visuaaliseen muotoon ennen kaupunginvaltuuston käsittelyä.

Ohjelman päivityksessä tehdyn tavoitteiden sekä vastuiden uudelleenkohdentamisen vuoksi päivitystyöstä on syytä pyytää lausunnot sivistyslautakunnalta, hyvinvointilautakunnalta sekä elinvoimalautakunnalta, jotka vastaavat ohjelman toimenpiteitä toteuttavien palvelujen järjestämisestä. Lausunnossa on syytä kiinnittää huomiota erityisesti seuraaviin kohtiin:

  1. Lautakuntien yleishuomiot kotouttamisohjelman sisällöstä
  2. Lautakuntien näkemys ohjelman tavoitteista ja kehittämiskohteista vastuineen (luku 5.2. Ohjelmakauden kehittämistarpeita ja tavoitteita). Ovatko nämä tarkoituksenmukaisia ja oikein kohdennettuja kuluvalle ohjelmakaudelle?

Päätösehdotus

Esittelijä

Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus 

  • hyväksyy liitteenä olevan Rovaniemen kotouttamisohjelma 2023-2025 päivityksen luonnoksen ja päättää pyytää siitä lausunnot sivistyslautakunnalta, hyvinvointilautakunnalta sekä elinvoimalautakunnalta 31.03.2023 mennessä.

Päätös

Erityisasiantuntija Jonna Leppiaho esitteli asiaa kaupunginhallitukselle.

Kaupunginjohtaja teki kokouksessa muutetun päätösehdotuksen:
"Kaupunginhallitus päättää pyytää liitteenä olevan Rovaniemen kotouttamisohjelma 2023-2025 -luonnoksesta lausunnot sivistyslautakunnalta, hyvinvointilautakunnalta sekä elinvoimalautakunnalta 31.03.2023 mennessä. Samalla kaupunginhallitus pyytää lautakuntia lausunnoissaan arvioimaan kotouttamisen kustannuksia."

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.

Perustelut

Valmistelija: Kulttuurituottaja Katja Rakkolainen

Lausuntopyyntö

Kaupunginhallitus pyytää liitteenä olevan Rovaniemen kotouttamisohjelma 2023-2025 -luonnoksesta lausunnot sivistyslautakunnalta, hyvinvointilautakunnalta sekä elinvoimalautakunnalta 31.03.2023 mennessä. Samalla kaupunginhallitus pyytää lautakuntia lausunnoissaan arvioimaan kotouttamisen kustannuksia. Lautakunnan kokousaikatauluista johtuen on sovittu, että hyvinvointilautakunta käsittelee lausuntonsa ohjelmasta 5.4.2023 kokouksessa. Kokouksen pöytäkirja tarkastetaan kyseisen pykälän osalta jo kokouksessa, jotta lausunto ehtii kaupunginhallituksen käsittelyyn 24.4.2023 kokoukseeen..

Lausunnossa on syytä kiinnittää huomiota erityisesti seuraaviin kohtiin:

Lautakuntien yleishuomiot kotouttamisohjelman sisällöstä

Lautakuntien näkemys ohjelman tavoitteista ja kehittämiskohteista vastuineen (luku 5.2. Ohjelmakauden kehittämistarpeita ja tavoitteita). Ovatko nämä tarkoituksenmukaisia ja oikein kohdennettuja kuluvalle ohjelmakaudella. 

Hyvinvointilautakunta toteaa, että kotouttamisohjelman päivitysprosessin toteuttaminen osallistavalla ja toimijoita sitouttavalla tavalla oli hyvä valinta, mikä osaltaan vahvisti kehittämisyhteistyötä kaupungin sivistyspalveluiden, elinvoimapalveluiden ja hyvinvointi- ja vapaa-ajan palveluiden, järjestötoimijoiden sekä Lapin hyvinvointialueen ja muiden viranomaisten välillä. On hienoa, että valmistelutyön yhteydessä on kuultu kotouttamispalveluita tuottavia tahoja, maahanmuuttajia ja muita kotoutumiseen liittyviä sidosryhmiä. Hyvinvointilautakunta pitää tulevaisuuden ennakoinnin kannalta tärkeänä, että kotouttamistyön koordinoinnin tukena toimii kotouttamistyön kehittämistyöryhmä, joka seuraa ja edistää ohjelman toimeenpanoa koko ohjelmakauden ajan. Kotoutumisen kustannuksista todetaan, että hyvinvointilautakunnalla ei ole erillistä määrärahaa kotouttamisen kustannuksiin, mutta ulkoista rahoitusta on haettu ja saatu mm. ukrainalaisille suunnattuun kulttuuritoimintaan. Mikäli vapaa-ajan palveluille kohdennetaan kotouttamisxtehtäviä, tulee ne myös resurssoida.

Hyvinvointilautakunta painottaa lausunnossaan, että ohjelman päivityksessä on hyvin huomioitu Rovaniemen kaupungin kotoutumista tukevaan työhön vaikuttavina asioina muun muassa muutokset kotoutumisen edistämisestä annetussa laissa, muutokset toimintaympäristössä,​ suuret määrät Ukrainasta saapuvia ja tilapäistä suojelua tarvitsevat ryhmät sekä sosiaali-​ ja terveyspalveluiden järjestämisvastuun siirtyminen kunnilta hyvinvointialueille. Näin ollen ohjelma vastaa ohjelmakauden prioriteeteihin. Olennaista on arvioida ohjelman onnistumista vaikuttavuuden näkökulmasta ja löytää arviointiin soveltuvat indikaattorit.

Ohjelma nostaa selkeällä tavalla esiin uudet palvelurakenteet ja vastuutehtävät, joilla palveluiden saatavuus varmistetaan. On positiivista, että ohjelman tavoitteissa ja kehittämiskohteissa  tunnistetaan monikulttuurisuus voimavarana. Eri kulttuurien tuntemus ja yhteensovittaminen nähdään tärkeänä tavoitteena. Hyvinvointilautakunta pitää myös hyvin tärkeänä kotouttamisohjelman toteutumista osallisuuden ja vuorovaikutuksen sekä vaikutusmahdollisuuksien näkökulmista. Näin varmistetaan, että saamme kaikki osallistua kaupungin kehittämiseen ja hyvinvoinnin edistämiseen Rovaniemellä. On huomionarvoista, että kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut on nostettu ohjelmassa omaksi osioksi, se painottaa ennaltaehkäisevän työn merkitystä ja vaikuttavuutta kotouttamis- ja hyvinvointityössä. Hyvinvointilautakunta esittää, että kotouttamisohjelmaan lisätään myös maininta liikuntaseurojen ja -yhdistysten tekemästä työstä kotouttamisen edistämiseksi.

Rovaniemi on myös opiskelijan kotikaupunki; Rovaniemelle tulee vuosittain runsaasti kansainvälisiä opiskelijoita, minkä nuorisopalvelut on toiminnassaan huomioinut. Monitoritalo Mondella järjestetään viikoittain avointa International evening-toimintaa, mistä vastaavat nuorisopalveluiden ESC -vapaaehtoiset. (Erasmus+ -ohjelma/Euroopan solidaarisuusjoukot) Toiminnan tarkoituksena on auttaa kansainvälisiä opiskelijoita, sesonkityöntekijöitä ja nuoria ulkomaalaistaustaisia henkilöitä tuntemaan olonsa tervetulleeksi Suomeen ja integroitumaan yhteisöön. Tavoitteena on myös luoda turvallinen ja viihtyisä tila, missä ulkomaalaiset ja suomalaiset voivat tutustua toisiinsa ja viettää vapaa- aikaa yhdessä. International evening järjestetään Mondella torstaisin klo 18-22 . Osallistujia on noin 40/ilta.

Lopuksi hyvinvointilautakunta esittää, että ohjelmaan lisätään kappale Kaikukortista ja kortin saatavuuden tärkeydestä. Kaikukortti edistää maahanmuuttajien kotoutumista, hyvinvointia ja terveyttä mahdollistamalla osallisuuden monissa vapaa-ajan palveluissa. Kaikukortti on tarkoitettu tiukassa taloudellisessa tilanteessa oleville henkilöille ja perheille, jotka ovat asiakkaana Lapin hyvinvointialueen kaakkoisen palvelualueen perusturvan palveluissa tai muissa Kaikukorttia jakavassa yksikössä ja yhteisössä. Moni maahanmuuttaja on jo löytänyt Kaikukortin. Rovalan Setlementti ry / Monikulttuurikeskus MoniNet sekä SPR Rovaniemen Vastaanottokeskus ovat jakaneet vuosina 2021-2023 noin 600 korttia.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Merja Tervo, palvelualuepäällikkö, merja.tervo@rovaniemi.fi

Hyvinvointilautakunta hyväksyy yllä olevan lausunnon kotouttamisohjelmasta.

Hyvinvointilautakunta tarkastaa tämän pykälän asian kokouksessa. 

 

Päätös

Hyvinvointilautakunta esittää luonnoksen kohtaan 5.2. Ohjelmakauden kehittämistarpeita ja tavoitteita: Syrjäytyneiden maahanmuuttajien tavoittaminen (s. 21): Maahanmuuttajanaiset; Vastuutaho 3.sektori ja hyvinvointipalvelut.

Muilta osin hyvinvointilautakunta hyväksyi palvelualuepäällikön esityksen ja tarkasti tämän pykälän kokouksessa.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus, Jonna Leppiaho

Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.