Kaupunginvaltuusto, kokous 3.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 31 Henkilöstöraportti 2022

ROIDno-2023-787

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Paavo Aarnio, palvelussuhdepäällikkö, paavo.aarnio@rovaniemi.fi

Perustelut

Vuotta 2022 koskevaan henkilöstöraporttiin on koottu tunnuslukuja, jotka kertovat kaupungin henkilöstön tilasta, toiminnasta, tuloksista ja kustannuksista. Vuoden viimeisenä päivänä kaupunkiin palkallisessa tai palkattomassa työ- tai virkasuhteessa olleen henkilöstön määrä lukuunottamatta työllistettyjä kasvoi edelliseen vuoteen nähden 201 henkilöllä. Vuoden aikana teetetyn työn määrä kasvoi koko kaupungissa 91 henkilötyövuodella. 

Henkilöstön keski-ikä vuonna 2021 oli 45,6 vuotta ja vuonna 2022 keski-ikä laski 45,1 vuoteen. Henkilöstökulut kasvoivat 156,5 miljoonasta eurosta 164,4 miljoonaan euroon. Ammatillisen henkilöstökoulutuksen päivien määrä nousi yli 600 päivällä ja vastaavasti koulutuskustannukset nousivat n. 55 000 euroa.

Sairauspoissaolopäivien (työpäivät) määrä henkilötyövuotta kohden nousi 19 päivään (14,5 päivää vuonna 2021). Nousua oli huomattavan paljon erityisesti lyhyissä 1-7 päivän pituisissa sairauspoissaoloissa. Terveysperusteisten poissaolojen määrä kasvoi sivistys- ja hyvinvointipalvelujen toimialalla toimialalla 36 %, elinvoimapalveluiden toimialalla 23 % ja konsernihallinnossa 22 %.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle vuoden 2022 henkilöstöraportin hyväksymistä.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Paavo Aarnio, palvelussuhdepäällikkö, paavo.aarnio@rovaniemi.fi

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus 27.3.2023 § 112 esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy vuoden 2022 henkilöstöraportin.

Päätös

Ryhmäpuheenvuorot käyttivät:

  • Raija Kerätär (Kesk.)
  • Petteri Pohja (Kok.) 
  • Terhi Heikkilä (SDP) 
  • Tuomas Koskiniemi (PS) 
  • Matti Huutola (Vas.) 
  • Miikka Keränen (Vihreät) 
  • Riitta-Maija Hokkanen (KD)


Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti. Teknisenä korjauksena esimies sanat muutetaan esihenkilöksi.

Markus Lohi saapui kokoukseen ja Aarne Jänkälä poistui kokouksesta kello 16.25. Sara Seppänen siirtyi etäyhteyteen kello 16.25. Johanna Ojala-Niemelä postui kokouksesta kello 16.50 ja Katariina Henttonen saapui kokoukseen kello 16.54. Riitta Liinamaa poistui kokouksesta kello 17.00 ja Timo Lappalainen saapui kokoukseen kello 17.03.
Raija Kerätär poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen kello 17.30.

 

Tiedoksi

Palvelussuhdepäällikkö, henkilöstö- ja hallintojohtaja