Kaupunginhallitus, kokous 14.8.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 249 P-SHAO ratkaisu konsernitalouspäällikön viran täyttämisestä

ROIDno-2021-971

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Antti Määttä, henkilöstö- ja hallintojohtaja, antti.maatta@rovaniemi.fi

Perustelut

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Susanna Junttila on päättänyt ottaa kaupunginjohtajan päätöksen 29.6.2021 § 33 kaupunginhallituksen käsiteltäväksi, koska kaupunginhallituksen tulee arvioida sitä, mille aikavälille talous- ja rahoitusjohtajan avoimeen virkaan voidaan määrätä hoitaja. Kaupunginjohtaja on määrännyt päätöksellään 29.6.2021 § 33 OTK Saara Saaren hoitamaan talous- ja rahoitusjohtajan avointa virkaa ajalla 1.7.2021 - 30.11.2021.

Kaupunginjohtajan viranhaltijapäätöstä on perusteltu seuraavasti:

"Tällä hetkellä talous- ja rahoitusyksikössä on resurssipula usean yksikön työntekijän siirryttyä toisiin tehtäviin. Talousyksikössä on laadittu suunnitelma rersurssien vahvistamiseksi ja yksikköön ollaan muun muassa rekrytoimassa uusia henkilöitä. Nämä toimet ovat kuitenkin vielä kesken.

Yksikössä on valmistelussa useita määräaikoihin sidottuja tehtäviä, joista tärkeimpiä ja haavoittuvimpia ovat elokuussa valmistuva osavuosikatsaus sekä marraskuussa valmistuva talousarviokirja vuodelle 2022. Lisäksi uudet raportoinnit (KUTI, AVI ym), strategiatyö ja Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmistelu haastavat talousyksikön rajallista resurssia entisestään.

Jotta talous- ja rahoituspalvelut - yksikön tehtävien hoito ja erityisesti edellä kerrottujen määräaikaan sidottujen tehtävien valmistelu saadaan turvattua, talous- ja rahoitusjohtajan avoimen viran hoitaminen on tarpeen järjestää siihen saakka, että talousarviokirja on saatu valmisteltua ja talousyksikön resurssien vahvistaminen on saatu ratkeamaan. Virkatehtävien hoidon jatkuvuuden varmistamiseksi virkaa 1.9.2020 alkaen hoitaneen Saara Saaren viranhoitomääräyksen jatkaminen on tarkoituksenmukaista."

Kaupunginhallituksen päätöksen 19.10.2020 § 341 mukaan yli vuoden pituisia määräaikaisia palvelussuhteita täytettäessä noudatetaan samaa hakumenettelyä kuin vakituisia palvelussuhteita täytettäessä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen yli vuoden pituisen määräaikaisen työsopimuksen tekeminen on edellyttänyt julkisen hakumenettelyn käyttämistä. Saara Saaren viranhoitomääräykset ovat olleet kestoltaan alle vuoden pituisia, joten niiden antaminen ei ole edellyttänyt julkista hakumenettelyä. Talous- ja rahoitusjohtajan virka on ollut lisäksi kaksi kertaa julkisesti haettavana, mutta tehtävään soveltuvaa hakijaa ei ole löytynyt.

Otto-oikeuden käyttämisen johdosta kaupunginhallituksella on asiaa käsitellessään sama toimivalta kuin alemmalla viranomaisella on ollut. Se on velvollinen tekemään asiassa päätöksen. Käsiteltäväksi otetussa asiassa voidaan

  • tehdä uusi päätös
  • aiemmin tehty päätös voidaan pysyttää, kumota tai muuttaa taikka
  • asia voidaan palauttaa päätöksen tehneen viranomaisen käsiteltäväksi.

Hallintosäännön 152 §:n 5 momentin mukaan toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. Toimielin voi tällöin päättää, että puheenjohtajan ehdotus on käsittelyn pohjana eikä vaadi kannatusta.

Päätösehdotus

Esittelijä

Susanna Junttila, susanna.junttila@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä, koska käsiteltäväksi otettu päätös on kaupunginhallituksen esittelijän tekemä. Puheenjohtajan ehdotus on käsittelyn pohjana eikä vaadi kannatusta.

Kaupunginhallitus päättää muuttaa kaupunginjohtajan päätöstä 29.6.2021 § 33 siten, että OTK Saara Saari määrätään hoitamaan talous- ja rahoitusjohtajan avointa virkaa siihen saakka, että suunniteltu talous- ja rahoitusjohtajan viran tehtävien uudelleenorganisointi on mahdollisesti toteutunut, kuitenkin enintään 30.11.2021 saakka.

Päätös

Päivi Alaoja esitti Petteri Pohjan, Timo Tolosen, Matti Henttusen, Harri Rapon ja Esko-Juhani Tennilän kannattamana, että kaupunginjohtajan päätös pidetään voimassa.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajan muutettu päätösesitys:

Kaupunginhallitus pysyttää kaupunginjohtajan päätöksen ennallaan.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginhallituksen puheenjohtajan muutetun päätösesityksen mukaisesti pysyttää kaupunginjohtajan päätöksen ennallaan.

Valmistelija

Hanna Haurinen, vs. kaupunginlakimies, hanna.haurinen@rovaniemi.fi

Perustelut

Kuntalainen on tehnyt oikaisuvaatimuksen (liite 1) kaupunginjohtajan viranhaltijapäätöksestä 22.12.2021 § 63, jolla kaupunginjohtaja päätti konsernitalouspäällikön virkaan ottamisesta.

Kuntalain 134 §:n 1 momentin mukaan kunnanhallituksen, lautakunnan ja valiokunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua. Kuntalain 137 §:n 1 momentin mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntalain 138 §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kuntalain 140 §:n 3 momentin mukaan kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Oikaisuvaatimus on tehty perustuen kunnan jäsenyyteen ja se on saapunut 3.1.2022 Rovaniemen kaupungin kirjaamoon. Pöytäkirja on ollut nähtävänä yleisessä tietoverkossa 23.12.2021. Oikaisuvaatimus on osoitettu oikealle viranomaiselle ja se on saapunut säädetyssä määräajassa. Kukaan hakijoista ei ole vaatinut muutosta viranhaltijapäätökseen 22.12.2021 § 63, joten heidän katsotaan tyytyneen ratkaisuun.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksen tekijä vaatii, että konsernitalouspäällikön viran täyttämistä koskeva viranhaltijapäätös 22.12.2021 § 63 kumotaan, viran täyttö keskeytetään ja asia palautetaan  uudelleen valmisteltavaksi siten, että virka julistaa uudelleen haettavaksi ja viran kelpoisuusehdoksi vahvistetaan ylempi korkeakoulututkinto laskentatoimesta sekä vahva työkokemus kunnallistalouden tehtävistä (sisältäen työkokemusta ja valmisteluvastuuta vähintään viisi vuotta kunnan tilinpäätösten ja talousarvioiden laadinnasta). 

Oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan päätös on virheellinen, sillä virkaan valituksi tullut hakija ei täytä hakukuulutuksessa edellytettyjä konsernitalouspäällikön virkaan vaadittavia kelpoisuusvaatimuksia. Virkaan valitulla hakijalla ei ole vaadittavaa hakukuulutuksessa edellytettyä työkokemusta kuntatalouden prosesseista eikä hakijalla ole hakukuulutuksessa edellytettyä vahvaa talouden ja taloushallinnon osaamista. Myöskään valituksi tulleen koulutus ei ole tehtävään soveltuvin. Lisäksi virkaan valitun esihenkilökokemus ei ole riittävä sillä valituksi tulleella ei ole nimenomaisesti työkokemusta juuri kunnallistalouden asiantuntijaorganisaation esihenkilönä toimimisesta. Virkaan valitun hakijan pankkikonsernissa saatua työkokemusta ei voida virkavalintapäätöksessä tehdyin tavoin lukea valitun hakijan eduksi, sillä pankkikonserni poikkeaa kuntakonsernista ja ainoa merkityksellinen kokemus on siten kokemus kuntakonsernista. 

Koska virkaan valitulta puuttuu kokemus kuntakonsernista, ei hänellä myöskään siten ole näytetty olevan osaamista ja kyvykkyyttä laajojen kokonaisuuksien hahmottamiseen ja hallintaan kuntakonsernissa. Hänellä ei myöskään ole nimenomaista työkokemus tai koulutusta kunnan rahoitusjärjestelmästä tai osaamista kunnan valtionosuuksien tai verotulojen ymmärtämiseen taikka ylipäätään verorahoituksen muodostumiseen vaikuttaviin tekijöihin eikä hän myöskään ole ollut valmisteluvastuussa keskeisistä kuntatalouden prosesseista. Virkaan valitun ilmoittama työkokemus ei vastaa asiasisällöltään taloushallinnon tehtäväkokonaisuutta eikä taloushallinnon määritelmää, joten hän ei ole tältäkään osin kelpoinen. 

Päätös on lisäksi virheellinen, koska valitsija on päätöksen mukaan ottanut yhteyttä virkaan valitun suosittelijaan, vaikka tämä ei ole hakemuksessaan suosittelijaa nimenomaisesti esittänyt. Päätös on virheellinen myös siksi, että siitä on puuttunut huolellisesti ja tasapuolisesti tehty hakijoiden ansiovertailu prosessin eri vaiheissa ja se on näin ollen perustunut huolimattomaan valmisteluun sekä hakemusasiakirjojen virheelliseen ja mahdollisesti, jopa tarkoitushakuiseen tulkintaan.
 

Valitun henkilön lausunto

Valitulle henkilölle on annettu mahdollisuus lausua oikaisuvaatimuksen johdosta. Valitun henkilön lausunto on liitteenä 2.

Viran nimitysperusteet ja kelpoisuusvaatimukset

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 6 §:n 1 momentissa todetaan, että virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa. Lisäksi virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty tai kunnan päättämä erityinen kelpoisuus.

Perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Konsernitalouspäällikön virka on Rovaniemen kaupungilla täysin uusi. Konsernitalouspäällikkö toimii talous- ja rahoituspalvelut -yksikön esimiehenä ja johtaa alaisuudessaani toteutettavaa peruskaupungin ja kaupunkikonsernin talousprosessien valmistelua, kehittämistä ja täytäntöönpanoa esimerkiksi tilinpäätöksen, talousarvion ja raportoinnin osalta. Ilmoituksessa haettiin vahvaa talouden osaamista, erinomaisia  vuorovaikutustaitoja ja kykyä rakentaa johtajana myönteistä ilmapiiriä työyhteisöön.

Hakuilmoituksen mukaan viran kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Muodollisen kelpoisuusvaatimuksen lisäksi hakuilmoituksessa todettiin, että työnantaja arvostaa työkokemusta kunnallisista taloushallinnon tehtävistä, erinomaisia yhteistyötaitoja ja -kykyä ja taloushallinnon osaamista. 

Haettavan viran kelpoisuusehto on vahvistettu ja hakukuulutksen sisältö on päätetty  kaupunginjohtajan viranhaltijapäätöksellä 1.11.2021: § 51 “Talous- ja rahoitusjohtajan viran virkanimikkeen muuttaminen ja konsernitalouspäällikön viran avaaminen haettavaksi”. Kyseinen viranhaltijapäätös on ollut Kaupunginhallituksen kokouksessa 3.11.2021 otto-oikeuden piirissä (§ 430 Viranhaltijoiden päätösten otto-oikeus). Kaupunginhallitus on yksimielisesti päättänyt olla käyttämättä otto-oikeutta ja siten hyväksynyt konsernitalouspäällikön virkavalinnan perusteet. 

Valintamenettely

Konsernitalouspäällikön viran haku on ollut avoimena ajalla 29.10. - 19.11.2021 ja virkaa haki hakuajan kuluessa kahdeksan henkilöä. Kelpoisuusehdon osalta soveltuvaksi ylemmäksi korkeakoulututkinnoksi katsottiin yliopistotutkinto tai ylempi ammattikorkeakoulututkinto kaupan, talouden ja yhteiskuntatieteiden alalta. Jokainen hakijoista täytti asetetun kelpoisuusehdon. 

Hakijoiden alustava vertailu (liite 3) on tehty hakijoiden ansioluetteloiden ja hakemusten perusteella vertaamalla niissä kerrottua hakuilmoituksessa esiin tuotuihin edellytyksiin ja arvostuksen kohteisiin. Vertailu on tehty Kuntarekry -palvelussa. Tämän vertailun perusteella valittiin haastatteluihin seitsemän hakijaa, joilla arvioitiin olevan parhaat edellytykset tehtävän menestykselliseen hoitamiseen. Haastatteluiden ja soveltuvuusarviointien perusteella tehty tarkempi ansiovertailu hakijoista ilmenee valintaprosessin aikana laaditusta nimitysmuistiosta (liite 4).  

Haastatteluissa haastatteluryhmän apuna käytettiin MPS-yhtiöiden konsulttia. MPS on suomalainen, kansainvälisesti toimiva muun muassa rekrytointi-, henkilöarviointeja tekevä asiantuntijayritys, jolla on yli 40 vuoden kokemus alaltaan ja joka on muun muassa valtionhallinnon ensisijainen rekrytointipalveluiden puitesopimustoimittaja. Nyt kyseessä olevassa rekrytoinnissa konsulttina oli psykologi, joka on toiminut rekrytointi- ja henkilöstökehitysasioiden asiantuntijana vuodesta 1998. 

Haastattelussa syvennyttiin hakuilmoituksessa mainittujen edellytysten ja vaatimusten täyttymisen arviointiin hakijoiden osalta. Kaikille haastatelluille esitettiin samat kysymykset seuraavista osa-alueista: henkilön tausta ja koulutus, työkokemus, motivaatio, yhteistyö ja johtamistyyyli. 

Haastattelun perusteella neljä hakijoista kutsuttiin soveltuvuusarvointeihin. Soveltuvuusarvioinnit teki MPS-yhtiöt. Hakijoiden soveltuvuusarviointeja verratessa keskityttiin erityisesti yhteistyökykyyn, asiakaslähtöisyyteen, analysointi ja ongelmanratkaisu taitoihin, strategiseen ajatteluun, kykyyn itsensä kehittämiseen ja uudistumiseen ja taitoon johtaa ihmisiä.

Päätöksen perusteleminen ja ansiovertailu

Hallintolain 45 §:n 1 momentin mukaan päätös on perusteltava. Perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava sovelletut säännökset.

Perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaiset yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Lain esitöiden yksityiskohtaisten perustelujen (HE 1/1998 vp, s. 180) mukaan taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen tai työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä viitataan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetellulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä. Yleisiä nimitysperusteita on tulkittava yhteydessä asianomaisen viran yleisiin ja erityisiin kelpoisuusehtoihin, joihin liittyen on otettava huomioon myös viran nimi ja tehtäväpiiri sekä virkaan kuuluvat konkreettiset työtehtävät.

Hakijoita perustuslain 125 §:n 2 momentin perusteella vertailtaessa on nimitysperusteita oikeuskäytännön mukaan arvioitava kokonaisuutena, jossa koulutuksen ja työkokemuksen ohella on otettava huomioon myös hakijan viran hoitamisen kannalta merkitykselliset henkilökohtaiset ominaisuudet (KHO 2005:44).

Ylimpien laillisuusvalvojien ratkaisukäytännön perusteella virkaan nimittävällä on harkintavaltaa muun ohella sen suhteen, miten virkaan kuuluvien tehtävien asettamia vaatimuksia ja hakijoiden ansioita painotetaan. Tämä koskee myös esimerkiksi hakijoiden koulutuksen, työkokemuksen sekä viran tehtäviin perehtyneisyyden keskinäistä painotusta hakijoita vertailtaessa. (AOA sij. 5.10.2017, dnro EOAK/3992/2017)

Tarkempi ansiovertailu haastatelluista ja soveltuusarvioiduista hakijoista on tehty nimitysmuistiossa. Arvioinnissa on kerrottu, millä perusteella  haastatelluista on valittu soveltuvuusarviointiin kutsuttavat ja soveltuvuusarvioitujen osalta  selostettu tasapuolisesti jokaisen hakijan ansiot sekä tosiasiallisesti vertailtu niitä suhteessa niin hakuilmoituksessa ilmoitettuihin edellytyksiin kuin myös toisiin hakijoihin kuvaamalla jokaisen haastatellun hakijan koulutus, tehtävän kannalta olennainen työkokemus sekä hakemuksen, haastattelun, soveltuvuusarvioinnin ja mahdollisen hakijaa koskevan aiemman käytettävissä olleen tiedon perusteella tehty arviointi.

Ottaen huomioon hakuilmoituksessa ilmenevät konsernitalouspäällikön virkaan kuuluvat tehtävät sekä sen, että nyt kyseessä oleva virka on täysin uusi, kenelläkään hakijoista ei ollut täysin vastaavaa työkokemusta eli niin sanottua täsmätyökokemusta tai ammattikokemusta konsernitalouspäällikön virasta. Hakijoilla on ollut vaihtelevasti kokemusta tehtävään kuuluvista eri osa-alueista ja ansiovertailussa on viran tehtävät huomioon ottaen painotettu sellaista työkokemusta, joka luo parhaat edellytykset viran menestykselliselle hoitamiselle.

Oikaisuvaatimus antaisi ymmärtää, ettei virkaan valitulla ole kunnallista työkokemusta ja tämän takia hän ei olisi ansioitunein virkaan. Väite on virheellinen, sillä virkaan valittu hakija on työskennellyt kunnassa tietosuojavastaavan tehtävien lisäksi myös omistajaohjauksen ja kuntatalouden parissa ja päätöksen perusteluista käy nimenomaisesti ilmi, että virkaan valitulla henkilöllä on arvioitu olevan riittävä kokemus kunnallishallinnosta ja kuntataloudesta nyt kyseessä olevaan virkaan. Tässä arvioinnissa huomioon on otettu, että nyt haettava tehtävä ei ole suorittajatason tehtävä, vaan johtamistehtävä. Johtamistehtävissä arvionvaraisilla henkilökohtaisilla ominaisuuksilla on suurempi painoarvo kuin suorittajatason tehtävissä, joissa koulutus ja käytännön kokemus saavat enemmän painotusta. Näin ollen hakijoilta ei edellytetty pitkää käytännön kokemusta esimerkiksi kuntataloulouden tehtävistä, sillä tämä kokemus ja ammattitaito on konsernitalouspäällikön alaisilla. Lisäksi huomioon on otettava, että virkaan ei ole missään vaiheessa edellytetty työkokemusta kunnallishallinnosta tai kunnallisesta taloushallinnosta, vaan tämä kokemusta on yksi asia, jota työantaja on arvostanut. 

Nimenomaista pitkää kunnallisen puolen työkokemusta tärkeämpänä on vertailussa pidetty yleisesti talouden ja taloushallinnon osaamista ja laajojen kokonaisuuksien hahmottamisesta ja hallintaa sekä kykyä ymmärtää konsernitasoisia kokonaisuuksia ja riippuvuussuhteita. Hakuilmoituksessa ei ole vaadittu, että kyseinen osaaminen tulisi olla juuri kuntapuolelta, sillä kuntien talous tai kuntien konsernitoiminta ei ole siten irrallinen ja erityislaatuinen kokonaisuus, etteikö muun talouden lainalaisuudet pätisi siihen. Virkaan valitulla hakijalla on sekä koulutuksensa, että työkokemuksensa perusteella vahva osaaminen taloushallinnon alalta ja hakijoista monipuolisin osaaminen juuri konsernihallinnosta. Sekä pankkikonsernissa että kuntakonsernissa saamansa työkokemuksen perusteella hänellä on kyky ymmärtää yhtiömäisiä kokonaisuuksia ja johtaa niitä. 

Ansiovertailussa ovat lisäksi painottuneet hakijoiden yhteistyökyky ja asiakaslähtöisyys sekä  kyky itsensä kehittämiseen ja uudistumiseen. Yhteistyökyky ja asiakaslähtöisyys katsotaan konsernitalouspäällikölle tärkeäksi ominaisuudeksi, koska hänen tulee toimia vahvassa yhteistyössä sekä kaupungin eri toimialueiden ja sidosryhmien että kaupunkikonserniin kuuluvien yhtiöiden kanssa. Kyky itsensä kehittämiseen ja uudistamiseen ovat taas tärkeitä, koska konsernitalouspäällikön toimenkuvaan kuuluu viedä asioita vahvasti eteenpäin ja omatoimisesti kehittää toimintoja. 

Haastattelujen, soveltuvuusarvioinnin, työnantajalla virkaan valitusta olevan aiemman tiedon sekä suosittelijalta saatujen tietojen perusteella virkaan valittu omaa kaikista soveltuvuusarvioiduista hakijoista kattavimmin kaikki edellä mainitut ominaisuudet. 

Koska kyseessä on myös esimiestehtävä edellytetään hakijalta vielä kykyä sekä kokemusta ihmisten johtamiseen sekä motivoimiseen. Virkaan valitulla on muihin hakijoihin nähden pitkä ja monipuolinen esimieskokemus.

Oikaisuvaatimuksen tekijä on vedonnut myös siihen, että päätös on virheellinen sen johdosta, että virkaan valittu ei ole hakemuksessaan ilmoittanut suosittelijoita ja tästä huolimatta päätöksen perusteluissa on vedottu suosittelijalta saatuihin tietoihin, Tältä osin todetaan, että hakijoiden ei ole pakollista ilmoittaa suosittelijoita heti hakemusta tehdessään, vaan he voivat ilmoittaa heidän tietonsa myös hakuprosessin myöhemmässä vaiheessa. Nyt kyseessä olevassa haussa virkaan valittu on nimennyt soveltuvuusselvityksen yhteydessä kaksi suosittelijaa, joista toiseen päätöksen tekijä on ollut yhteydessä. Koska virkaan valittu on ilmoittanut suosittelijat, on hän suostunut siihen, että heihin otetaan yhteyttä. Nyt virkaan valittu ei ole ainoa hakijosita, jotka ovat ilmoittaneet suosittelijoista eikä päätöksen tekijä ole ollut yhteydessä ainaostaan virkaan valitun suosittelijaan. 

Lisäksi oikaisuvaatimuksen tekijä on katsonut päätöksen olevan puutteellinen prosessin aikaisen ansiovertailun osalta. Tältä osin todetaan, että nyt kyseessä olevassa haussa ansiovertailua on tehty ja dokumentoitu haastatteltavia valitessa (alustava arvio, liite 3), heti haastattelujen jälkeen hakijoita soveltuvuusarviointiin valitessa sekä soveltuvuusarviointien jälkeen (nimitysmuistio liite 4) . Lisäksi varsinaisessa valintapäätöksessä on perusteltu virkaan valitun valintaa ja ansioita. Valinta on perusteltu selkeästi ja läpinäkyvästi.  

Yhteenveto

Edellä kerrotuin perustein ottaen huomioon viranhaussa noudatetut kelpoisuusehdot ja laaditut ansiovertailut, valittu hakija on ansioitunein haettavana olleeseen virkaan. Valintapäätöksessä ei ole laillisuusvirheitä eikä oikaisuvaatimuksen hyväksyminen ole tarkoituksenmukaista, joten oikaisuvaatimus tulee hylätä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus hylkää oikaisuvaatimuksen. 

Päätös

Kaupunginhallitus kuuli asiassa henkilöstölakimies Hanna Haurista.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Valmistelija

Antti Määttä, henkilöstö- ja hallintojohtaja, antti.maatta@rovaniemi.fi

Perustelut

Konsernitalouspäällikön virkaan on valittu Janne Sandgren. Virkavalintapäätös ei ole tullut lainvoimaiseksi, vaan valitusaika hallinto-oikeuteen päättyy 17.3.2022. Konsernitalouspäällikön avoimen viran hoitajaksi määrätyn Jari Airaksisen viranhoitomääräys päättyy 28.2.2022. Näin ollen konsernitalouspäällikön avoimeen virkaan tulee määrätä väliaikainen hoitaja 1.3.2022 alkaen. Vastaavissa tilanteissa avoimen viran hoitajaksi määrätään tyypillisesti virkaan valittu henkilö.

1.2.2022 voimaan tulleen hallintosäännön 57 § 3 momentin mukaan toimialajohtajan, konsernitalouspäällikön, rakennuttamispäällikön, henkilöstöjohtajan, viestintä- ja markkinointijohtajan ja kaupunginsihteerin valitsee virkaansa kaupunginhallitus, joka vahvistaa viran palkkauksen ja virkavaalin, sekä virkasuhteen keston.

Hallintosäännön 24 §:n 2 momentin mukaan hallintosäännön 23 §:ssä määritelty konsernihallinto voi edelleen jakaantua tarkoitustaan vastaaviin vastuualueisiin ja yksiköihin. Vastuualuejaosta päättää kaupunginhallitus. Yksikköjaosta ja palveluiden yksityiskohtaisemmasta organisoitumisesta päättää kaupunginjohtaja.

Hallintosäännön 27 §:n 2 momentin mukaan hallintosäännön 24 §:n mukaisesti muodostuville vastuualueille on määrättävä vastuualuepäällikkö, joka kaupunginjohtajan tai määräämänsä johdon ja valvonnan alaisuudessa johtaa ja kehittää vastuualueensa toimintaa. Vastuualuepäällikön valitsee kaupunginhallitus. Vastuualuepäällikkö toimii vastuualueella työnantajan edustajana.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää määrätä konsernitalouspäällikön avoimen viran hoitajaksi ja talous- ja rahoituspalvelut -vastuualueen vastuualuepäälliköksi Janne Sandgrenin 1.3.2022 alkaen siihen saakka, että virkavaali on vahvistettu tai toimivaltainen tuomioistuin on antanut ratkaisunsa mahdollisen virkavalintapäätöstä koskevan kunnallisvalituksen johdosta.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Valmistelija

Hanna Haurinen, vs. kaupunginlakimies, hanna.haurinen@rovaniemi.fi

Perustelut

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on pyytänyt Rovaniemen kaupungilta vastausta asiassa 389/03.04.04.04.10/2022m joka koskee konsernitalouspäällikön virkavalinnasta tehtyä valitusta.  

Vastaus vaatimuksiin        

Rovaniemen kaupunki vastustaa valittajan vaatimuksia perusteettomina ja vaatii, että Pohjois-Suomen hallinto-oikeus hylkää valituksen.   

Perusteet

Rovaniemen kaupunki vetoaa Rovaniemen kaupunginjohtajan päätökseen 22.12.2021 § 63 liitteineen sekä Rovaniemen kaupunginhallituksen päätöksessä 31.01.2022 § 33 lausumaansa ja toteaa, että kunnan viranomaisella on lähtökohtaisesti laaja harkintavalta valita kenet tahansa kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista julkisesti haettavan olleeseen virkaan. Hakuilmoituksen mukaan viran kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Kelpoisuusehdon osalta soveltuvaksi ylemmäksi korkeakoulututkinnoksi katsottiin yliopistotutkinto tai ylempi ammattikorkeakoulututkinto kaupan, talouden ja yhteiskuntatieteiden alalta. Jokainen hakijoista täytti asetetun kelpoisuusehdon.

Kunnan viranomaisen harkintavaltaa kaventaa perustuslain 125.2 §:n säännös yleisistä nimitysperusteista sekä viranhaltijalain ja tasa-arvolain syrjintäkiellot. Tältä osin todetaan, että nyt kyseessä olevassa haussa on suoritettu perustuslain säännöksen edellyttämä  hakijoiden ansioiden vertailu, jossa on koulutuksen ja työkokemuksen ohella  arvioitu viran hoitamisen kannalta merkityksellisiä henkilökohtaisia ominaisuuksia. Tämän harkinnan perusteella on valittu ansioitunein hakija. Konsernitalouspäällikön haku- ja valintaprosessissa on kaupunginjohtajan valintapäätöksestä ja sen liitteistä ilmenevin tavoin tavoin otettu huomioon virkaan hakeneiden tasapuolisuus ja yhdenvertaisuus eikä hakijoita ole syrjitty. Kaikki virkaa hakeneet asiaan osalliset hakijat ovat tyytyneet ratkaisuun.  

Rekrytointiprosessin väittelyihin virheisiin todetaan, että kaupunginlakimies ei ole ollut missään vaiheessa osallistunut rekrytoinnin valmisteluun tai sen esittelyyn, eikä hänen väittelyllä käytöksellä ole ollut mitään vaikutusta valintapäätökseen tai päätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen ratkaisuun.  

Virkaan valitulta pyydettiin oikaisuvaatimusta käsiteltäessä lausuma, sillä hallintolain 34 §:n mukaan asianosaiselle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi, jos oikaisuvaatimuksessa vaaditaan päätöksen oikaisemista hänen vahingokseen, eikä vaatimusta jätetä tutkimatta tai heti perusteettomana hylätä. Kyseessä ei siten ole menettelyvirhe vaan lain noudattaminen.  

Myöskään virheellisenä menettelyä ei voida pitää suosittelijalle soittamista, sillä suosittelijoiden yhteystiedot voi ilmoittaa myös muussakin hakuvaiheessa kuin vain hakemuksessa. Nyt virkaan valittu on itse ilmoittanut suosittelijan yhteystiedot soveltuvuusselvityksessä ja antanut suostumuksensa yhteydenottoon.

  Asiaan liittyvät asiakirjat  

1. Viranhakuilmoitus 
2. Hakijoiden hakemukset (8kpl)
3. Hakemuksista tehty alustava ansiovertailu, jonka perusteella on valittu haastetteluihin kutsuttavat hakijat
4. Nimitysmustio, joka sisältää tarkemman ansiovertailun haastatelluista ja soveltuvuusselvitetyistä hakijoista 
5. Soveltuvuusselvitykset (4 kpl)
6. Kaupunginjohtajan viranhaltijapäätös 22.12.2021 § 63 
7. Oikaisuvaatimus
8. Ote kaupunginhallituksen pöytäkirjasta 31.01.2022 § 33

Päätösehdotus

Esittelijä

Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhaliitus antaa edellä olevan lausuntonaan Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle konsernitalouspäällikön valintaa koskevassa asiassa.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Hanna Haurinen, vs. kaupunginlakimies, hanna.haurinen@rovaniemi.fi

Perustelut

Kaupunginjohtaja on päätöksellään 22.12.2021 § 63 ottanut konsernitalouspäällikön virkasuhteeseen Janne Sandgrenin.
Kaupunginhallitus on päätöksellään  31.1.2022 § 33 hylännyt virkasuhteeseen valintaa koskevan oikaisuvaatimuksen. Tästä päätöksesta on tehty kunnallisvalitus Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Valittaja on vaatinut, että päätös virkasuhteeseen valinnasta kumotaan arvostellen asian valmistelua, päätöksen perusteluja ja ansiovertailua ja oikaisuvaatimuksen käsittelyyn  liittyvää menettelyä.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on antanut päätöksen asiassa 7.7.2023. Hallinto-oikeus on hylännyt valituksen katsoen, ettei asiassa ole ilmennyt valittajan väittämiä virheellisyyksiä ja viranhaltijapäätös ja valituksenalainen päätös eivät siten ole valituksessa esitetyillä perusteilla lainvastaisia, eikä päätöksiä ole näin ollen kumottava.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää merkitä Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksi.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.


Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.