Kaupunginvaltuusto, kokous 17.6.2024

§ 44 Valtuustoaloite kansalaisuusjuhlan järjestämiseksi Rovaniemellä (lisäpykälä)

ROIDno-2024-2767

Perustelut

Miikka Keränen ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:

"Rovaniemi on kansainvälinen ja monikulttuurinen kaupunki, jonka vetovoima kumpuaa vahvasta yhteisöllisyydestä. Lapin maahanmuuttostrategiaa mukaillen Rovaniemi on moniarvoinen kaupunki, jossa kaikilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet ja edellytykset elää, asua ja tehdä työtä. Vuonna 2023 ulkomaalaistaustaisia oli Rovaniemellä yli 3000.

Kansalaisuusjuhlan avulla voidaan vahvistaa ihmisten osallisuutta ja demokratiaa sekä ehkäistä syrjäytymistä. Se myös lisää eri väestöryhmien yhteenkuuluvuutta ja tasa-arvoa. Alun perin Yhdysvalloista lähtöisin olevalla juhlaperinteellä voidaan onnitella uusia Suomen kansalaisia, toivottaa heidät lämpimästi tervetulleiksi Rovaniemellä ja sekä kannustaa heitä aktiivisiksi kansalaisiksi ja rovaniemeläisiksi.

Me allekirjoittaneet esitämme, että Rovaniemellä järjestettäisiin jatkossa vuosittainen kansalaisuusjuhla Suomen kansalaisuuden saaneille ihmisille. Juhla voitaisiin järjestää esimerkiksi Rovaniemi-viikolla ja sen koollekutsujana voisi toimia esimerkiksi kaupunginjohtaja."

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.


Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.