Kaupunginvaltuusto, kokous 17.6.2024

§ 51 Valtuustoaloite: purkutaideprojektista Sairaalanniemeen (lisäpykälä)

ROIDno-2024-2776

Perustelut

Tiina Outila ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:

"Hallinto-oikeus on kesäkuussa 2024 päätöksellään kumonnut Sairaalanniemeä koskevan asemakaavan. Kaavamuutoksen viivästyminen aiheuttaa väistämättä tilanteen, jossa alueen käyttö viivästyy. Sairaalanniemi on jo vuosia ollut odotustilassa. Aloitteen allekirjoittaneet esittää, että kaupunki ryhtyy välittömästi toimenpiteisiin joilla käynnistetään purkutaideprojekti Sairaalanniemen purkua odottavissa tiloissa.

Purkutaide tarkoittaa purkua odottavien talojen ja erilaisten purettavien tilojen hyödyntämistä taiteen esittelypaikkana ennen tilojen hävittämistä. Suomessa on paljon tyhjillään oleva rakennuksia, jotka vain odottavat itse purkutöiden alkamista. Samaan aikaan taiteilijoilla ja kulttuurintekijöillä on pulaa edullisista näyttelytiloista ja taideperformanssien esitystiloista. Purkua odottavat rakennukset edustavat erinomaista mahdollisuutta taiteen esille tuomiseksi. On hyvin luontevaa, että tällaiset hukkatilat hyödynnetään epäkaupallisen kulttuurin toiminnassa. Tilojen turvallisuus tarkistetaan ennen kuin ne annetaan taiteilijoiden käyttöön ja taiteilijat luovat tiloihin teoksensa ja muovaavat vanhoista rakennuksista ihmismieltä virkistäviä taide-elämyksiä. Taiteen esittämisellä ja tarjoamisella on aina oma tarpeensa yhteiskunnallisella tasolla. (lähde 14.6.2024 https://www.puolilehti.fi/nayttelyita-suomessa/purkukuntoisesta-talosta-taiteen-keidas/)"

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.


Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.