Perustelut
Teppo Kuusela on tehnyt oikaisuvaatimuksen Ounasvaaran peruskoulun rehtorin Mikko Holman viranhaltijapäätöksestä 26.6.2024 § 67 koskien biologian ja maantiedon lehtorin määräaikaista virkaa (vakanssinro 26320050). Hän vaatii, että päätös tulee kumota, koska se on lainvastainen kunnallisen viranhaltijan yleisiin nimittämisperusteisiin ja ansiointuneimman hakijan valitsemiskriteeriin vedoten, eikä se ole tarkoituksenmukainen, koska hän on itse hoitanut Ounasvaaran peruskoulussa kyseistä ja vastaavaa biologian ja maantiedon lehtorin virkaa Rovaniemen kaupungilla jo vuodesta 2011 lähtien erittäin hyvin kaikkien kriteerien, mittareiden, tulosten sekä viranhaltijan yleisten nimittämisperusteominaisuuksien mukaan. Lisäksi hän vaatii, että hänet valitaan haastatelluista hakijoista ansioituneempana hakijana kyseessä olevaan virkaan. Yksityiskohtaisemmat perustelut vaatimuksilleen Kuusela on esittänyt oikaisuvaatimuksessaan.
Hakukuulutus ja valintaprosessi
Ounasvaaran peruskoulun biologian ja maantiedon lehtorin virka oli jäämässä avoimeksi 1.8.2024 alkaen, koska tehtävään vakituisesti valittu henkilö ei ottanut tehtävää vastaan. Tehtävä asetettiin julkisesti haettavaksi määräaikaisena avoimen viran hoitona 1.8.2024 - 31.7.2025 väliseksi ajaksi. Tehtävän vakituinen täyttäminen ratkaistaan kevään 2025 rekrytointien yhteydessä. Määräaikaista palvelussuhdetta koskeva hakuilmoitus oli julkaistuna Rovaniemen kaupungin verkkosivuilla osoitteessa www.rovaniemi.fi/rekry, Kuntarekry-verkkopalvelussa sekä TE-toimiston sivuilla 4.6.2024 - 17.6.2024.
Tehtävän kelpoisuusehtona oli aineenopettajan kelpoisuus, joka on opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (1998/986) mukainen. Kelpoisuuden lisäksi valittavalta henkilöltä edellytettiin hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, kehittämishalukkuutta ja aloitteellisuutta. Lisäksi edellytettiin monipuolisia taitoja pedagogiikasta sekä oppilas- ja hyvinvointilähtöistä työotetta ja opetussuunnitelman hyvää tuntemusta. Eduksi luettiin hyvät tiedot toimialasta ja sen kehityksestä.
Määräaikaan 17.6.2024 klo 15:00 mennessä tehtävää haki kahdeksan (8) henkilöä, joista kuudella (6) oli tehtävän edellyttämä kelpoisuus. Haastatteluun kutsuttiin kaikki kelpoiset hakijat, joista kaksi perui hakemuksensa ennen haastattelua.
Haastattelut pidettiin 20.6.2024 Ounasvaaran peruskoululla. Haastattelijoina toimivat Ounasvaaran peruskoulun rehtori Mikko Holma ja koulutuspalveluiden henkilöstösuunnittelija Aku-Petteri Luiro. Haastateltuja hakijoita vertailtiin suhteessa hakuilmoituksessa esitettyihin edellytyksiin: hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot, kehittämishalukkuus ja aloitteellisuus. Lisäksi hakijoita vertailtiin suhteessa monipuolisiin pedagogisiin taitoihin sekä oppilas- ja hyvinvointilähtöiseen työotteeseen ja opetussuunnitelman hyvään tuntemukseen nähden. Valinnassa suurin painoarvo annettiin pedagogiselle osaamiselle sekä oppilas- ja hyvinvointilähtöiselle työtavalle. Opetussuunnitelman tuntemuksen osalta vertailtiin hakijoiden tapaa toteuttaa arviointia sekä yhteistyötä kodin ja koulun välillä. Edellä mainittujen osa-alueiden lisäksi annettiin myös pieni painoarvo toimialan tuntemukselle.
Haastatteluista laadittiin pistevertailu, jonka perusteella kaksi ansioituneinta hakijaa olivat Vilma Tolonen ja Teppo Kuusela. Heistä laadittiin nimitysmuistio, joka sisälsi kuvauksen hakijoiden vertailusta. Vertailun perusteella hakemuksessa ja haastattelussa esiin tuotujen yhteistyö- ja vuorovaikutustaitojen, monipuolisen pedagogisen osaamisen ja hyvinvointilähtöisten työtapojen sekä toimialan ja sen kehityksen tuntemuksen perusteella parhaat edellytykset viran menestyksekkääseen hoitamiseen olivat Vilma Tolosella.
Ounasvaaran peruskoulun rehtori Mikko Holma valitsi viranhaltijapäätöksellään 26.6.2024 § 67 tehtävään Vilma Tolosen.
Viran yleiset nimitysperusteet ja aikaisempi oikeuskäytäntö
Perustuslain § 125 mukaan julkisten virkojen yleiset nimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Lain esitöiden valossa taito tarkoittaa koulutuksen ja työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyky viittaa henkilön tuloksellisen työskentelyn edellytämiin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävän hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koeteltu kansalaiskunto tarkoittaa yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoitamisen kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä.
Teppo Kuusela tuo oikaisuvaatimuksessaan esille haastattelua ja hakemustaan yksityiskohtaisemmin oman osaamisensa suhteessa virkojen yleisiin nimitysperusteisiin. Hän nostaa esille myös, että rehtori Mikko Holmalla olisi pitänyt hänen entisenä esihenkilönään olla tiedossa haastattelua ja hakemusta paremmin hänen osaamisensa suhteessa haettuun tehtävään.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuissa (esim. KHO 2005:44) valinnan kannalta ratkaisevana on pidetty hakijoiden henkilökohtaisia ominaisuuksia, vaikka valitun ja valittajan välillä olisikin suuria eroja työkokemuksen määrässä. Keskeistä on ollut, että valintapäätös on perusteltu, hakijoiden arviointi kohdistuu hakuilmoituksessa ilmoitettuihin vaatimuksiin ja kärkihakijoita on tosiasiallisesti vertailtu keskenään. Viranomaiselle on varattu oikeus harkita, mitä hakijoiden ominaisuuksia valinnassa painotetaan.
Hallinto-oikeudet ovat aiemmin painottaneet päätöksissään työkokemuksen määrän ja laadun merkitystä, mutta ovat muuttaneet käytäntöään korkeimman hallinto-oikeuden linjan mukaisiksi, kun korkein hallinto-oikeus on päätöksissään painottanut kuntien harkintavaltaa suhteessa perustuslain nimitysperusteisiin.
Oikaisuvaatimuksen perusteiden arviointi
Kuntalain (2015/410) § 134 mukaan kunnanhallituksen, lautakunnan ja valiokunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua. Oikaisuvaatimus tehdään toimielimen alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaiselle toimielimelle. Rovaniemen kaupungin hallintosäännön (kaupunginvaltuusto 19.6.2023 § 70) §:n 31 ja 38 mukaan sivistyslautakunta vastaa perusopetuspalveluista ja toimii asianomaisen hallinnonalan monijäsenisenä toimielimenä ja edustajana.
Hallintolain (2003/434) § 49 g mukaan oikaisuvaatimuksen tutkittavakseen ottava viranomainen voi muuttaa hallintopäätöstä, kumota päätöksen tai hylätä oikaisuvaatimuksen.
Oikaisuvaatimus voidaan hylätä, jos alkuperäisessä päätöksessä ei havaita laillisuusvirhettä. Oikaisuvaatimus voidaan hyväksyä laillisuus- tai tarkoituksenmukaisuusperusteella.
Ounasvaaran peruskoulun rehtorin valintapäätös perustuu hakijoiden kokonaisarvioon, jossa on tarkasteltu hakijoiden työkokemusta, koulutusta ja henkilökohtaisia ominaisuuksia siten, että perustuslain edellyttämät taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto on otetta huomioon. Lisäksi molemmat kärkihakijat täyttivät asetuksen (1998/986) edellyttämän kelpoisuusvaatimuksen. Hakijoita on vertailtu suhteessa hakuilmoituksessa esitettyihin vaatimuksiin, ja valitseva viranomainen on painottanut valinnassa tehtävän kannalta keskeisimmiksi katsomiaan osa-alueita. Teppo Kuuselan osalta suosittelijoiden näkemyksien selvittämistä ei koettu tarpeellisena, sillä hänen osaltaan henkilökohtaisten ominaisuuksien arviointi oli mahdollista suorittaa haastattelun ja hakijan aiemman tuntemuksen perusteella.
Teppo Kuusela on aiemmin irtisanonut itsensä kyseessä olevasta lehtorin virasta 8.1.2024 alkaen, toimiessaan viran vakituisena hoitajana.
Vilma Toloselle on varattu mahdollisuus tulla asiassa kuulluksi ja hän on jättänyt oikaisuvaatimukseen oman vastineensa 7.8.2024.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Antti Lassila, toimialajohtaja, antti.lassila@rovaniemi.fi
Sivistyslautakunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen, koska Ounasvaaran peruskoulun rehtorin viranhaltijapäätöksessä 26.6.2024 § 67 ei ole laillisuusvirhettä.
Päätös
Mikko Holma ja Aku-Petteri Luiro saapuivat kokoukseen tämän asian käsittelyn alussa klo 14.10.
Vesa Puuronen teki esityksen, että oikaisuvaatimus hyväksytään, esitys raukesi kannattamattomana.
Sivistyslautakunta päätti toimialajohtajan päätösehdotuksen mukaisesti.
Vesa Puuronen jätti eriävän mielipiteen. Perustelut liitteenä.
Lautakunta piti tauon tämän asian käsittelyn jälkeen klo 15.12.-15.22.