Valmistelija
Sanna Mäensivu, palvelualuepäällikkö, sanna.maensivu@rovaniemi.fi
Tiina Suopajärvi, työnsuunnittelija, tiina.suopajarvi@rovaniemi.fi
Perustelut
Rovaniemen kaupunki tukee heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistymistä avustamalla kolmannen sektorin toimijoita työllistämään pitkään työttömänä olleen tai muutoin heikossa työmarkkina-asemassa olevan henkilön. Työllistämisen tukia myönnetään kunkin toimintavuoden talousarvion määrärahojen puitteissa. Työllistämisen avustukset ovat aina harkinnanvaraisia tukia. Avustusten myöntöperusteet perustuvat aina rovaniemeläiselle työttömälle myönnettyyn palkkatukipäätökseen tai yli 55-vuotiaiden työllistämistukeen sekä voimassa olevan palkkatukilainsäädännön perusteisiin.
Työllistämisen avustuksella on tarkoitus edistää kolmannen sektorin toimijoiden (yhdistykset, järjestöt, säätiöt ja osuuskunnat) mahdollisuuksia rekrytoida työvoimaa ja tukea työttömien henkilöiden työmarkkinoille paluuta sekä lisätä työelämätaitoja ja -valmiuksia. Rovaniemi-lisällä on tarkoitus kompensoida mm. työllistämisen kustannuksia kolmannen sektorin työnantajille. Rovaniemi-lisää voidaan käyttää työllistymisestä aiheutuviin palkkatuen ylittäviin kustannuksiin, kuten palkan sivukuluihin, lomarahoihin tai työvaate- tai työvälinekustannuksiin.
Palkkatukisääntelyä on 1.7.2023 voimaan tulleen lain mukaan yksinkertaistettu rajaamalla palkkatuki pääosin sellaisten työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistämiseksi, jotka ovat epäedullisessa asemassa olevia tai alentuneesti työkykyisiä. Tavoitteena on, että työnantaja pystyy aiempaa paremmin ennakoimaan, millä ehdoin ja kuinka paljon tukea työllistämiseen voi saada. Lisäksi myöntö- ja maksatusprosessia on pyritty nopeuttamaan.
Palkkatukea voidaan myöntää voimassa olevan lainsäädännön mukaan:
- 15–24-vuotiaiden,
- 50 vuotta täyttäneiden,
- perusasteen koulutuksen varassa olevien,
- kotoutumissuunnitelmaan oikeutettujen maahanmuuttajien,
- vähintään kuusi kuukautta ansiotyötä vailla olleiden sekä
- alentuneesti työkykyisten työllistämiseen.
Rovaniemi-lisää maksetaan sellaisen rovaniemeläisen henkilön työllistämiseen, jolla on TE-toimiston tai kuntakokeilukunnan (ts. työvoimaviranomaisen) myöntämä palkkatuki tai yli 55-vuotiaan työllistämistuki. Rovaniemi-lisää myönnetään 1.7.2023 voimaan tulleen palkkatukilainsäädännön mukaisen, palkkatukeen oikeutetun tai yli 55-vuotiaiden työllistämistukeen oikeutetun työttömän työllistämisen kustannuksiin enintään 400€/kk. Avustusta voidaan myöntää työllistetyn työsuhteen ajalle ja palkkatuen keston mukaan (5-24kk). Poikkeuksen muodostavat oppisopimukseen myönnetyt palkkatuetut työsuhteet, joissa avustusta voidaan myöntää koko oppisopimuksen keston ajalle (enintään kuitenkin kolme vuotta).
Rovaniemi- lisää myönnetään työllisyyspalveluille myönnetyn vuosittaisen määrärahan puitteissa. Mikäli Rovaniemi-lisiin osoitetut määräarahat loppuvat toimintavuoden aikana, voidaan hakijalle tehdä kielteinen päätös määrärahasyyllä.
Taloudellista toimintaa harjoittaville yritykselle ja yhteisöille myönnettävä tuki on aina de minimis -tukea. De minimis -tuella tarkoitetaan vähämerkityksistä julkista tukea, jonka määrä on enintään yhteensä 200 000 euroa yhtä yritystä kohden nykyisen ja kahden edellisen verovuoden ajanjaksolla. Työnantajan on esitettävä selvitys sille myönnetyistä de minimis - tuista kuluvan ja kahden edeltävän verovuoden ajalta hakiessaan Rovaniemi-lisää. Hakijan on itse seurattava kertyvän tuen määrää. De minimis –säädösten mukaan tukien yhteen laskettu määrä kolmelta vuodelta ei saa ylittää 200 000 euroa. Yleishyödyllisille yhteisöille Rovaniemi-lisä myönnetään valtiontukien ulkopuolisena tukena. Tuen määrää laskettaessa huomioidaan EU:n valtiontukien yleinen ryhmäpoikkeusasetus (Komission asetus 651/2014).
Myönnettävän avustuksen enimmäismäärä määrittyy hakijan hakemuksellaan ilmoittamien tietojen perusteella, ja se annetaan hakijalle tiedoksi viranhaltijapäätöksellä. Avustus maksetaan takautuvasti kuukausittain toteutuneiden työllistämisen kustannusten mukaisesti, jolloin toteutunut avustussumma voi olla myönnettyä Rovaniemi-lisän enimmäismäärää pienempi. Rovaniemi-lisä on hakijalle harkinnanvarainen etuus ja sitä myönnetään aina siihen osoitettujen määrärahojen puitteissa.Rovaniemi-lisän linjauksia päivitetään tarpeen mukaan kaupungin talousarvio ja toimintasuunnitelma huomioiden vastaamaan sen hetkisiä valtion palkkatukilinjauksia, kaupungin määrärahapäätöksiä sekä muita velvoittavia päätös- tai säädöspohjia.
Avustus ohjaukseen ja työllistymisen tukemiseen
Työllistämisen avustuksena jatketaan myös ns. ohjauksen ja työllistymisen tukea maaliskuun 2024 loppuun saakka. Avustuksen käyttö on vuosina 2022-2023 ollut vähäistä ja tuen hakijoita on ollut vain yksi. Tämän vuoksi avustusta ei ole tarkoituksenmukaista jatkaa yleisenä työllistämisen avustuksena. Kyseinen tuki työllistettäville, kuten työnhaun, työelämävalmiuksien ja jatkotyöllistymismahdollisuuksien parantamisen tuki voidaan hankkia jatkossa ostopalveluina hankintalain mukaisesti.
Päätösehdotus
Esittelijä
Samppa Määttä, vs. toimialajohtaja, samppa.maatta@rovaniemi.fi
Elinvoimalautakunta hyväksyy esitetyt linjaukset Rovaniemi-lisästä ja sen määrästä ja kriteereistä esityksen mukaisesti. Linjaukset ovat voimassa toistaiseksi.
Päätös
Lautakunta kuuli asiassa palvelualuepäällikkö Sanna Mäensivua.
Elinvoimalautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.