Perustelut
Tausta ja nykytilanne
Rovakaaren ympäristöterveydenhuolto järjestää eläinlääkäripalvelut Rovaniemen, Ranuan, Ylitornion, Pellon sekä Kolarin kuntien alueella. Yhteistoiminta on alkanut Ranuan kanssa v. 2008, Ylitornion ja Pellon kanssa v. 2011 ja Kolarin kanssa v. 2013. Tällä hetkellä yhteistoiminta-alueella on yhteensä 11 praktikkoeläinlääkärin virkaa, joista osa on osa-aikaisia. Praktiikan kokonaisresurssi henkilötyövuosissa on 10,2 htv.
Yhteistoiminta-alueella on lisäksi kolme valvontaeläinlääkärin virkaa, joista yksi on osa-aikainen (60%). Päivystykset on jaettu kahteen alueeseen, Rovaniemen ja Ranuan päivystysalue, sekä Länsikairan päivystysalue. Virka-ajan ulkopuolella alueella toimii kaksi päivystäjää, toinen Rovaniemen ja Ranuan alueella ja toinen Länsikairassa. Molemmat hoitavat oman alueensa sekä lemmikki- ja harraste-eläimet että suureläimet. Eläinlääkintähuollon järjestämistavassa on ollut muutoksia, virkoja on lisätty Kolariin sekä Rovaniemelle. Ympärivuorokautiset palvelut on taattu toimintavarmasti.
Voimassa olevan eläinlääkintähuoltolain (765/2009) 11 §:n mukaan kunnan on järjestettävä arkipäivisin virka-aikana peruseläinlääkäripalvelu asukkaidensa pitämiä kotieläimiä varten sekä sellaisten yhteisöjen pitämiä kotieläimiä varten, joilla on kotipaikka kunnan alueella. Muita kotieläimiä kuin hyötyeläimiä varten palvelu on kuitenkin järjestettävä vain, jos palvelua ei ole muuten saatavilla. Lisäksi kunnan on järjestettävä kiireellistä eläinlääkärinapua alueellaan olevia kotieläimiä varten kaikkina vuorokaudenaikoina.
Uusi eläinlääkintähuoltolaki (285/2023) tulee voimaan 1.1.2026. Uusi laki määrittää kuntien lakisääteisen eläinlääkäripalveluiden järjestämisvastuun vanhaa lakia selkeämmin. Muutoksia ei tule velvoitteisiin eläinten hyvinvoinnin, eläintautien, merkinnän ja rekisteröinnin, sivutuotteiden sekä tuonnin ja viennin valvonnan osalta.
Rovaniemen kaupunki / Rovakaaren ympäristöterveydenhuolto on uuden eläinlääkintähuoltolain 3§ tarkoittama järjestäjä, joka huolehtii koko alueella eläinlääkäripalveluiden sekä elintarvikkeiden turvallisuuden valvonnan ja kunnaneläinlääkärin lakisääteisten tehtävien hoidon järjestämisestä siten kuin uusi laki edellyttää. Rovaniemen kaupungin ympäristölautakunta on lain järjestäjän tehtävistä huolehtiva toimielin. Järjestäjä huolehtii praktiikkatehtävien lisäksi eläinlääkäripalveluiden sekä elintarvikkeiden turvallisuuden valvonnan että kunnaneläinlääkärille säädettyjen tehtävien hoidon järjestämisestä. Uuden lain mukaan järjestäjä määrittää järjestämisvastuun laajuuden alueen tarpeiden perusteella. Järjestäjä voi tuottaa palveluilta rajoitetusti ja täydentävät palvelut on hinnoiteltava markkinaperusteisesti.
Palvelutarpeen arviointi
Palvelutarpeen arvioinnissa on huomioitu mm. alueen eläinmäärät, yksityiset palvelut ja oman tuotannon ylläpitämisen tarpeet.
|
Tuotantoeläintilojen määrä
|
Kpl
|
|
Kpl
|
|
Nautatilat
|
59
|
Vesiviljelylaitokset
|
10
|
|
Sikatilat
|
0
|
Rekikoiratarhat
|
31
|
|
Lammas- ja vuohitilat
|
11
|
Tarhatun riistan toimintayksiköt
|
1
|
|
Hevostilat (sis. ammattimainen)
|
31
|
Mehiläistarhat
|
1
|
|
Siipikarjatilat
|
3
|
Muut tuotantoeläinyksiköt
|
0
|
|
Lemmikit (1/8 asukasta)
|
n. 9950
|
Paliskuntia
|
16
|
Rekikoiratarhojen yksilömäärät vaihtelevat arviolta 12-260 koiran väliltä. Viime vuosina rekikoiratarhojen pitäjät ovat entistä enemmän panostaneet koirien terveyteen ja hyvinvointiin. Toimialueella on sekä tuotanto- että lemmikkieläimiä. Järjestäjällä on vastuu järjestää heille ympärivuorokautinen hoitoon pääsy.
Alueellinen markkinatilanne
Julkisen puolen eläinlääkäripalveluiden tarpeen lähtökohtana on alueellinen markkinatilanne ja arvio siitä, missä määrin yksityiset palveluntarjoajat kykenevät vastaamaan alueen tarpeisiin saada laissa säädetyt yhdenvertaiset, toimivat sekä kohtuuhintaiset eläinlääkäripalvelut.
Lemmikkieläinten perustasoisen, muuksi kuin kiireelliseksi eläinlääkäriavuksi lukeutuvan palvelun sisällyttämiselle on alueesta riippuen erilaisia perusteita. Syynä voi olla yksityisten palveluiden puuttuminen, tai niiden riittämättömyys. Puutteet voivat liittyä aukioloaikoihin, palveluiden rajauksiin tai palveluiden korkeaan hintaan.
Alueellista markkinatilannetta kartoitettiin ympäristöterveydenhuollosta yksityisiltä palvelutarjoajilta sähköpostitse lähetetyllä kyselylomakkeella. Kysely lähetettiin kahdeksalle yksityisille palveluntuottajalle joiden pääasiallinen toiminta tapahtuu toimialueella, joista suurin osa vastasi kyselyyn. Kahdelta toimijalta ei saatu vastausta. Kysely lähetettiin myös kahdelle ympäryskunnan vastaanotolle, joille on aikaisemmin ohjattu usein potilaita jatkohoitoon. Useimmat yksityiset klinikat ovat arkisin auki virka-aikana kaikkina päivinä, sekä yksi iltaisin klo 20 saakka. Kaksi toimijaa toimii lauantaisin päiväsaikaan hoitaen kiireettömiä potilaita. Yksikään palveluntarjoaja ei ole auki 24/7 eikä sunnuntaisin. Yksi vastaajista aikoo lopettaa toimintansa vuoden 2025 aikana.
Vastausten perusteella alueella on tarjolla kiireettömiä peruspalveluita arkisin lemmikki- ja harraste-eläimille, sekä jonkin verran tuotantoeläimille. Kiireellistä apua on tarjolla lemmikki- ja harraste-eläimille aukioloaikojen puitteissa, mikäli vapaita aikoja on jäljellä. Kaikki toimijat kertoivat varaavansa aikoja akuuteille potilastapauksille ja hoitavat niitä, jos vapaita aikoja on. Yksikään toimija ei ilmoittanut varaavansa aikoja akuuteille hätäleikkauksille, vaan hoitavat niitä jos vapaata aikaa on.
Markkinatilanteen uuden kokonaisarvioinnin ja siitä johtuvan muutoksiin vastaamisen aikavälinä on vähintään taloussuunnitelmakausi, eli 3 vuotta.
Oman tuotannon ylläpitämisen tarpeet
Eläinlääkintähuoltosuunnitelmaan on kirjattu, että eläinlääkintähuollon kokonaisuuden järjestämiseen varataan 14 eläinlääkärin virkaa praktiikka- ja viranomaistehtävät huomioiden. Praktiikkatehtävien resurssitarve määräytyy pääasiassa päivystyksen asianmukaisen järjestämisen edellytysten mukaan. Päivystyksen järjestäminen yksikön toiminta-alueella vaatii 11 praktikkoeläinlääkäriä. Tarvearviossa on huomioitu tilakäynneillä matkoihin kuluva pidempi aika vastaanotolla tapahtuvaan sairaskäyntiin verrattuna. Ympärivuorokautinen päivystys alueen koko huomioiden vaatii kaksi yhtäaikaisesti päivystävää eläinlääkäriä, toinen Rovaniemen tai Ranuan vastaanotolle, ja toinen Länsikairan vastaanotoille (Ylitornio, Pello, Kolari). Päivystysten järjestämisessä on huomioitu äkilliset poissaolot, ja se ettei työn kuormittavuus ole kohtuutonta ja että lepoajat toteutuvat.
|
Muut kunnan eläinlääkäripalvelut (arvio tarpeesta)
|
Kpl
|
|
Kpl
|
|
Sairaskäynnit tiloilla
|
1614
|
Sairaskäynnit pieneläinvastaanotolla
|
11321
|
|
Virka-aikana
|
1374
|
Virka-aikana
|
9749
|
|
Päivystysaikana
|
240
|
Päivystysaikana
|
1572
|
|
Kunnan eläinlääkäripalveluiden resurssitarve (virkojen lukumäärä)
|
11
|
|
|
Eläinten hyvinvoinnin valvonnan resurssitarpeeksi säännöllinen ja epäilyyn perustuva valvonta huomioiden on arvioitu 2,6 htv:ta, joka sisältää myös eläintautilain ja elintarvikelain mukaista valvontaa.
Eläinlääkintähuoltolain 1§ mukaan uudessa laissa säädetään eläinlääkäripalveluiden lisäksi elintarviketurvallisuuden, eläinten terveyden ja eläinten hyvinvoinnin valvonnasta sekä eläintautien vastustamistyöstä kunnissa.
|
Ilmoituksenvaraiset kohteet
|
Kpl
|
|
Kpl
|
|
Laajamittaiset ja ammattimaiset lemmikkieläinten pitopaikat
|
11
|
Eläinkaupat
|
1
|
|
Hevostallit, ammattimainen
|
31
|
Eläinhoitolat
|
3
|
|
Riistanhoidolliset tarhat
|
1
|
|
|
|
Luonnonvaraisten eläinten lihan, munien tai siitoseläinten tuotantotarhat
|
0
|
Muu eläinten hyvinvointivalvonta
|
|
|
Epäilyyn perustuva eläinsuojelutarkastukset (arvio)
|
200
|
|
|
|
Eläinten hyvinvoinnin valvonnan resurssitarve (htv)
|
2,6
|
|
|
Oman tuotannon ylläpitämisen tarpeen arvioimisessa on otettu huomioon eläinlääkintähuollon henkilöstön näkemykset.
Tuotantoeläinten omistajille ei ole tehty asiakaskyselyä eläinlääkäripalveluiden saatavuudesta.
Palveluvalikoima
Eläinlääkintähuoltolain (285/2023) 9 §:n mukainen kunnallisten eläinlääkäripalvelujen järjestämisvastuun laajuus
Uuden lain mukaan kunnan on järjestettävä eläinten terveyden ja hyvinvoinnin sekä kansanterveyden kannalta välttämättömät eläinlääkäripalvelut, jotka määritellään lain 8 ja 9 §:ssä. Tehtävien hoitamista varten järjestäjällä on oltava tarpeellinen määrä kunnaneläinlääkärin virkoja.
Eläinlääkintähuoltolain 10 §:n mukaan järjestämisvastuuseen kuuluvien palvelujen tulee olla saatavilla niitä kotieläimiä varten, joiden omistajan tai haltijan asuin- tai kotipaikka on järjestäjän alueella. Eläinten pitopaikassa annettavien eläinlääkäripalvelujen tulee olla saatavilla järjestäjän alueella pidettäviä kotieläimiä varten.
Kiireellinen eläinlääkärinapu on järjestettävä sitä tarvitsevia eläimiä varten myös virka-ajan ulkopuolella. Poiketen siitä, mitä 1 momentissa säädetään, kiireellistä eläinlääkärinapua on annettava kaikille järjestäjän alueella oleville kotieläimille, jollei voida pitää olosuhteisiin nähden kohtuullisena, että eläin viedään saamaan eläinlääkärinapua järjestämisvastuussa olevan järjestäjän alueelle.
Järjestäjän tulee huolehtia, että järjestämisvastuuseen kuuluvia eläinlääkäripalveluja on saatavilla arkipäivisin ainakin virka-aikaan. Järjestämisvastuuseen kuuluvien eläinlääkäripalvelujen tulee olla saatavilla palveluiden käyttäjien kannalta kohtuullisessa ajassa ja kohtuullisella etäisyydellä maantieteelliset olosuhteet huomioon ottaen.
Eläinlääkäripalvelut tulee järjestää siten, että eläinlääkäri käy tarvittaessa eläinten pitopaikassa, kun palveluja tuotetaan elintarvike- tai turkistuotantoa varten pidettäville kotieläimille, hevoseläimille sekä sellaisille muille kotieläimille, joita ei voida ilman merkittävää vaivaa kuljettaa eläinlääkärin vastaanotolle.
Eläinlääkintähuoltolain 9 §:n mukaan kunkin järjestäjän järjestämisvastuun laajuus määräytyy alueellisten tarpeiden perusteella. Järjestäjän tulee järjestää 8 §:n mukaiset palvelut ainakin elintarvike- tai turkistuotantoa varten pidettäville eläimille. Lisäksi tulee järjestää sellainen eläimen äkillisen ja vakavan sairastumisen, vahingoittumisen tai sairauden vaikeutumisen edellyttämä välitön arviointi ja hoito, jota ei voida siirtää ilman sairauden pahenemista tai eläimen merkittävää kärsimystä, sekä eläimen lopetus eläinsuojelullisin perustein (kiireellinen eläinlääkärinapu). Muut 8 §:n mukaiset palvelut kuuluvat järjestämisvastuuseen siltä osin kuin niiden järjestäminen on tarpeen kyseisten palvelujen riittävän ja kohtuuhintaisen alueellisen saatavuuden sekä muiden järjestäjälle laissa säädettyjen tehtävien asianmukaisen hoidon turvaamiseksi. Järjestämisvastuuseen kuuluvien eläinlääkäripalvelujen mitoituksessa on otettava huomioon yksityisten eläinlääkäripalvelun tuottajien järjestäjän alueella tarjoamat palvelut.
Eläinlääkintähuoltolain 8 §:ssä on esitetty ne eläinten terveyden ja hyvinvoinnin sekä kansanterveyden kannalta välttämättömät eläinlääkäripalvelut, jotka turvataan tarvittavilta osin julkisen järjestämisvastuun kautta.
Rovakaaren ympäristöterveydenhuollon eläinlääkintähuollossa kaikkien 8§ mukaisen luettelon eläinlääkäripalveluiden sisällyttäminen järjestämisvastuuseen on tarpeen riittävän saatavuuden, oman palvelutuotannon kokonaisuuden ylläpitäminen sekä muiden eläinlääkintälaissa säädettyjen tehtävien asianmukaisen hoidon turvaamiseksi. Rovakaaren alue on pinta-alalta suuri (18557km^2), välimatkat pitkiä, eikä kaikissa kunnissa ole yksityistä palveluntarjontaa lainkaan. Kriittisin tehtävä on ympärivuorokautinen päivystys, minkä toimivuus vaatii tiettyjä eläinlääkäriresursseja. Alueellisen markkinatilanteen selvityksen perusteella alueella on ehdoton tarve palveluille etenkin virka-aikojen ulkopuolella. Muita laissa säädettyjä tehtäviä ovat mm. eläinten hyvinvoinnin valvonta ja eläintautivalmius.
Järjestämisvastuuseen sisällytettävät 8 §:n mukaiset palvelut ja palvelukohtaiset perustelut ovat seuraavat:
- Yleistutkimus ja terveydentilan arviointi eläinten terveyden todentamiseksi; välttämätön osa muita järjestämisvastuuseen kuuluvia eläinlääkäripalveluita, joten kuuluu aina järjestämisvastuuseen.
- Kissojen ja koirien tunnistusmerkintä; koiran tunnistusmerkintä on lakisääteinen velvollisuus koirien omistajille, joten on välttämätöntä varmistaa palvelun saatavuus kaikissa tilanteissa. Koirien ja kissojen tunnistusmerkintä on sisällytettävä järjestämisvastuuseen, koska muualla laissa järjestäjälle säädettyjen tehtävien asianmukaisen hoidon turvaaminen sitä edellyttää. Eläintauti- ja eläinsuojeluvalvonnassa on varauduttava tunnistusmerkitsemään kerralla suuri määrä eläimiä, joten on tärkeää varmistaa, että kunnan- ja kaupungineläinlääkärit voivat toimia tässä tehtävässä.
- Eläinterveyskäynnit, joista säädetään tarttuvista eläintaudeista sekä tiettyjen eläinterveyttä koskevien säädösten muuttamisesta ja kumoamisesta ("eläinterveyssäännöstö") annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 25 artiklassa, sekä elintarviketuotantoa varten pidettävien eläinten pitopaikoissa tehtävät terveydenhuoltokäynnit ja terveydenhuoltosuunnitelmat; kuuluu lain 9 §:n mukaan aina järjestämisvastuuseen, sillä eläinterveyskäynnit koskevat tuotantoeläimiä ja toteutetaan pääasiassa osana terveydenhuoltokäyntejä.
- Rokotus; Kansanterveydellisistä syistä on varauduttava ihmisten ja eläinten välillä leviävien tarttuvien tautien (kuten rabies) ennaltaehkäisyyn nopeasti käynnistettävillä rokotuksilla. Rokotukset ovat olennaisia infektiotautien ehkäisyssä. Vähentämällä infektiotautien esiintymistä edistetään sekä eläinten että ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. Kansanterveyttä edistetään rokottamalla eläimiä vaarallisia zoonooseja kuten rabiesta vastaan sekä vähentämällä muiden eläintautien esiintymistä ja siten mikrobilääkkeiden käyttöä infektiotautien ja niiden jälkitautien hoidossa. Rokottaminen on sisällytettävä järjestämisvastuuseen, koska muualla laissa järjestäjälle säädettyjen tehtävien asianmukaisen hoidon turvaaminen sitä edellyttää. Eläintautivalmiuden vuoksi on varauduttava tarvittaessa rokottamaan kerralla suuri määrä eläimiä esimerkiksi epidemiatilanteessa tai laittomasti maahantuotuja eläimiä. Palvelu on lisäksi tarpeen oman palvelutuotannon kokonaisuuden ylläpitämiseen.
- Loisten häätöön ja ehkäisyyn liittyvät toimenpiteet; ihmisten ja eläinten välillä leviävät loiset, (muun muassa heisimadot ja suolinkaiset) on voitava estää, palvelun riittävyydestä on huolehdittava ja mahdolliseen nopeaan lääkitystarpeen lisääntymiseen on varauduttava sisällyttämällä palvelu järjestämisvastuuseen. Vähentämällä loistautien esiintymistä edistetään eläinten terveyttä ja hyvinvointia koko Suomessa. Tietyt loistaudit ovat zoonooseja ja siten loisten häädöllä ja ehkäisyllä edistetään myös kansanterveyttä. Loisten häätöön ja ehkäisyyn liittyvät toimenpiteet on sisällytettävä järjestämisvastuuseen, koska muualla laissa järjestäjälle säädettyjen tehtävien asianmukaisen hoidon turvaaminen sitä edellyttää. Eläintautivalmiuden näkökulmasta on varauduttava lääkitsemään kerralla suuri määrä esimerkiksi laittomasti maahantuotuja eläimiä. Palvelu on tarpeen myös oman palvelutuotannon kokonaisuuden ylläpitämiseen. Rovakaaren alue on suurilta osin Ruotsin rajan tuntumassa ja alueen kautta kulkee paljon matkailevia lemmikkejä alueellisen sijaintinsa takia, joten edellä mainittujen lisäksi loisten häätö ja ehkäisy tulee sisällyttää järjestämisvastuuseen.
- Suun terveydenhuoltoon liittyvät välttämättömät perustoimenpiteet tai, jos se on toimenpiteen laajuus tai vaativuus huomioon ottaen tarkoituksenmukaista, jatkohoitoon lähettäminen; suun terveydenhuollon kohtuuhintaisten peruspalvelujen riittävyys on tarpeen varmistaa sisällyttämällä nämä järjestämisvastuuseen. Suun ja hampaiden vauriot, sairaudet ja vammat aiheuttavat voimakasta kipua eläimelle, joten ne tulee aina saada eläinsuojelullisista syistä hoitoon mahdollisimman pian. Käytännössä on todettu alueen yksityisillä klinikoilla olevan kuukausien jonot nimenomaan suun alueen toimenpiteisiin, eikä jonotusaika yksityisille palveluntarjoajille näinollen ole kohtuullinen.
- Sarvien ja sarven aiheiden poistaminen naudoilta ja vuohilta; kuuluu lain 9 §:n mukaan aina järjestämisvastuuseen. Lisäksi alueella on paljon poronhoitoa, ja porojen sarvet vaativat joissain tapauksissa poistamista sahaamalla paikallispuudutuksessa. Tämä toimenpide on tärkeä porojen hyvinvoinnin kannalta.
- Lisääntymiseen liittyvät tarkastukset ja tutkimukset sekä lisääntymisongelmien hoito elintarviketuotantoa varten pidettäville naudoille, sioille, lampaille, vuohille ja poroille; kuuluu lain 9 §:n mukaan aina järjestämisvastuuseen.
- Kastraatio naudalle, sialle, lampaalle, vuohelle, porolle, koiralle ja kissalle sekä sterilisaatio kissalle; kuuluu lain 9 §:n mukaan aina järjestämisvastuuseen tuotantoeläinten osalta. Muiden eläinlajien kohdalla perusleikkaukset ovat tarpeen palvelutuotannon kokonaisuuden turvaamiseksi ja kirurgisten taitojen ylläpitämiseen. Kissojen osalta toimenpide on tarpeen myös kissapopulaatioiden syntymisen estämiseksi.
- Sairaan eläimen kliininen tutkimus ja hoitotarpeen arviointi, tavanomaisten näytteiden ottaminen ja pikatestaus tai toimittaminen laboratoriotutkimuksiin eläimen sairauden syyn selvittämiseksi sekä tarvittaessa eläimen lähettäminen jatkotutkimuksiin; kuuluu olennaisena osana kiireelliseen eläinlääkärinapuun ja kuuluu lain 9 §:n mukaan aina järjestämisvastuuseen.
- Sairaalle elintarvike- tai turkistuotantoa varten pidettävälle eläimelle tarvittava hoito, jota on mahdollista antaa eläimen pitopaikassa ja johon kuuluu myös nautaeläimen juoksutusmahaleikkaus; kuuluu lain 9 §:n mukaan aina järjestämisvastuuseen.
- Perustasoinen ensiapuluonteinen hoito, jota tarvitaan muulle kuin 11 kohdassa tarkoitetulle eläimelle, johon kuuluvat ruoansulatuskanavan ja virtsateiden häiriöiden konservatiivinen hoito, tulehdus- ja kiputilojen hoito, sokin hoito, metabolisten häiriöiden hoito, haavojen ompelu, muu vastaava enintään vähäisiä kirurgisia toimenpiteitä sisältävä hoito, tavanomaisimpien pienten kotieläinten luunmurtumien immobilisaatio sekä hoitoon liittyvä välttämätön jatkokäsittely tai lääkehoito ja tarvittaessa eläimen lähettäminen jatkohoitoon; kuuluu olennaisena osana kiireelliseen eläinlääkärinapuun ja kuuluu lain 9 §:n mukaan aina järjestämisvastuuseen.
- Synnytysapu, johon kuuluvat keisarileikkauksista nautojen, lampaiden, vuohien ja kissojen keisarileikkaus; kuuluu olennaisena osana kiireelliseen eläinlääkärinapuun ja kuuluu lain 9 §:n mukaan aina järjestämisvastuuseen.
- Eläimen lopetus; kuuluu kiireelliseen eläinlääkärinapuun ja kuuluu lain 9 §:n mukaan aina järjestämisvastuuseen.
Järjestämisvastuuseen kuuluvien eläinlääkäripalvelujen mitoituksessa on otettu huomioon yksityisten eläinlääkäripalvelun tuottajien järjestäjän alueella tarjoamat palvelut. Palveluita tuotetaan yksityistä tarjontaa täydentävänä. Kiireettömiä eläinlääkäripalveluita on kattavasti tarjolla, mutta sisällyttämällä välttämättömät palvelut järjestämisvastuuseen järjestäjä varmistaa, että palveluita on saatavilla kaikissa tilanteissa ja myös poikkeuksellisissa olosuhteissa.
Järjestäjällä on aina viimekätinen järjestämisvastuu kaikkien 8 §:n mukaisten palvelujen osalta, joten sillä on velvollisuus reagoida toimialueella ilmenevään markkinapuutteeseen kuten yksityisen palvelutoiminnan tilapäiseen aukiolon rajoittamiseen tai poistumiseen markkinoilta. Julkisten peruspalvelujen turvaamista varmistaa se, että järjestäjä ei olisi pakotettu tekemään rajuja muutoksia kuten toimintojen olennaista alasajoa reagoidakseen yksityisen palvelutarjonnan äkillisiin muutoksiin, jotka eivät välttämättä edes ole pysyviä.
Järjestämisvastuuseen sisältyvistä palveluista peritään 15§ mukainen maksu, jonka tulee olla palvelujen käyttäjien kannalta kohtuullinen eikä se voi ylittää palvelun tuottamisesta aiheutuneita kustannuksia (klinikka- ja laitemaksut).
Muiden kuin järjestämisvastuuseen kuuluvien eläinlääkäripalvelujen järjestäminen (§ 17)
Kunnat voivat eläinlääkintähuoltolain 17§ mukaan tarjota markkinoillakin tarjolla olevia järjestämisvastuuta täydentäviä palveluita yhtiöittämättä, mutta vain sisältönsä ja mitoituksensa osalta rajatusti ja oikeasuhtaisesti ottaen huomioon julkisen eläinlääkintähuollon perustehtävä sekä yksityisten eläinlääkäripalvelun tuottajien asema. Palvelut eivät saa olla erikoiseläinlääkinnän tasoisia ja ne on hinnoiteltava markkinaperusteisesti.
Tällaisia täydentäviä palveluita voivat olla esim. tietyt eläimen hengen pelastamiseksi tehtävät, tai hyvinvointia merkittävästi parantavat tutkimukset ja toimenpiteet, kuten hätäleikkaukset ja kirurgiset toimenpiteet, sekä paremmat diagnostiset menetelmät kuten kuvantamistutkimukset. Näiden ansiosta on mahdollisuus estää eläinten tarpeettoman pitkä kuljetus jatkohoitoon. Lisäksi alueemme pitkät välimatkat voivat aiheuttaa eläinsuojelullisen ongelman ja hidastaa asianmukaisen hoidon aloittamisen. Täydentävien palveluiden tarjoamisella on vaikutusta myös kunnallisen eläinlääkärin työn mielekkyyteen ja kiinnostavuuteen sekä henkilöstön tietotaidon ja osaamisen ylläpitämiseen. Täydentävillä palveluilla varmistetaan näin ollen osaltaan palvelutuotannon kokonaisuuden ylläpitämistä sekä muiden eläinlääkintähuoltolaissa järjestäjälle säädettyjen tehtävien asianmukaisen hoidon turvaamista. Näiden palveluiden tarjoaminen on asiakkaiden kannalta etu, eivätkä ne markkinaperusteisesti hinnoiteltuna vääristä kilpailua.
Järjestettäviä eläinlääkäripalveluita varten on oltava asianmukaiset, toiminnan laadun ja laajuuden edellyttämät toimitilat ja työvälineet sekä toiminnan edellyttämä henkilökunta.
Alueellisen markkinatilanteen kartoituksessa selviteltiin myös täydentävien palveluiden saatavuutta. Vastausten perusteella alueella on tarjolla täydentäviä palveluita lemmikki- ja harraste-eläimille yksityisten palveluntarjoajien aukioloaikoina. Kiireellistä täydentävää palvelua on tarjolla lemmikki- ja harraste-eläimille aukioloaikojen puitteissa kiireellistä hoitoa tarvitseville potilaille varattuina aikoina tai mikäli vapaita aikoja on jäljellä. Ympärivuorokautista eläinlääkintäpalvelua ei alueen yksityisillä palveluntarjoajilla ole tarjolla lainkaan.
Täydentävinä palveluina tarjotaan:
- Kuvantamistutkimus tilanteissa, joissa eläimen asianmukainen tutkimus ja hoitotarpeen arviointi, tai terveydentilan tai sairauden kehittymisen seuranta sitä edellyttää. Kuvantamistutkimus on usein tarpeen asianmukaisen diagnoosin ja jatkohoidon tarpeen määrittämiseksi. Tällaisia tutkimuksia voivat olla esimerkiksi ultraääni- ja röntgentutkimukset. Alueella ei ole tarpeeksi yksityisiä toimijoita vastaamaan markkinoiden tarpeisiin tältä osin.
- Leikkaushoito 8§ mukaisia kohtia 9, 12 ja 13 laajemmin. Tähän sisältyy hätäleikkaukset pieneläimille; sektio, torsio, vierasesineleikkaus sekä märkäkohtuleikkaus. Kiireellisen hätäleikkauksen viipymättä suorittaminen on hengen pelastava toimenpide ja leikkaushoidon viipyminen voi aiheuttaa eläinsuojelullisen ongelman ja hengen vaaran. Alueella ei ole yksityistä palvelun tarjoajaa, joka ottaisi poikkeuksetta vastaan kiireellisiä leikkauspotilaita kaikkina vuorokauden aikoina.
- Leikkaushoito 8§ mukaisia kohtia 9, 12 ja 13 laajemmin. Tähän sisältyy lemmikki- ja harraste-eläinten ihokirurgia, vatsaontelokirurgia (sterilisaatio koiralle ja piilokivesleikkaus koiralle, kissalle, kanille ja poroille). Lisäksi tapauskohtaisesti voidaan tehdä tyräleikkauksia ja maitorauhaskasvainten poistoja, silloin kun ne ovat osa vatsaontelokirurgiaa. Muu vatsaontelokirurgia tukee hätäleikkauksissa tarvittavan osaamisen ylläpitämistä. Lisäksi alueella on huomattava määrä rekikoiratarhoja, joille tehdään 8§ ulkopuolisia leikkauksia osana rekikoiratarhojen terveydenhuoltoa. Alueella ei ole tarpeeksi yksityistä palveluntarjontaa vastaamaan kysyntään.
- Veri- ja virtsa-analyysit 8§ kohtaa 10 laajemmin. Analysointi on tarpeen eläimen sairauden syyn selvittämiseksi ja hoitotarpeen arvioimiseksi viipymättä.
- Lisääntymiseen liittyvät tarkastukset ja tutkimukset sekä tavallisimpien lisääntymisongelmien hoito. Tällaisiin kuuluvat esim. hevosten, koirien ja kissojen kuvantamalla tehdyt tiineystarkastukset. Alueella ei ole tarpeeksi yksityistä palveluntarjontaa vastaamaan kysyntään.
- Koiran ja kissan terveydentilan hoidon kannalta tarvittavien kuukausittaisten pistoshoitojen antaminen. Pistoshoidot ovat olennainen osa kroonisista sairauksista kärsivien koirien ja kissojen terveydentilan ylläpitämistä ja niiden antamatta jättäminen voi aiheuttaa eläinsuojelullisen ongelman. Alueella ei ole tarpeeksi yksityistä palveluntarjontaa vastaamaan kysyntään.
- Hampaiden poistot kiireellisissä tilanteissa, joissa potilaan hyvinvoinnin kannalta ei ole mahdollista odottaa vapaata aikaa alueen yksityisiltä vastaanotoilta. Alueella ei ole tarpeeksi yksityistä palveluntarjontaa vastaamaan kysyntään.
- Ulkopaikkakuntalaisille peruspalveluita ja täydentäviä palveluita. Alueella on paljon matkailijoita ja ulkomaisia eläinten omistajia, joten on perusteltua tarjota palveluita myös ulkopaikkakuntalaisille. Alueella ei ole tarpeeksi yksityistä palveluntarjontaa vastaamaan kysyntään.
- Perustasoinen sairaudenhoito myös muille kuin tuotantoeläimille.
- Myös muita täydentäviä palveluita voidaan tarjota resurssien puitteissa, ei kuitenkaan erikoiseläinlääkäripalveluita.
Palveluita tuotetaan rajatusti yksityisiä palveluita täydentävänä. Kunnaneläinlääkäri perii täydentävistä palveluista palkkion ja korvauksen eläinlääkintähuoltolain 14 §:n 1 ja 3 momentin mukaisesti, jonka lisäksi järjestäjä perii palvelusta eläinlääkinnän maksutaksan mukaisen markkinaperusteisen asiakasmaksun.
Eläinlääkintähuollon kokonaisuuteen sisältyvät myös viranomaispalvelut kuten eläinten hyvinvointi- ja eläintautilainsäädännön mukaiset tehtävät. Rovakaaren ympäristöterveydenhuolto järjestää eläinlääkintähuollon eri tehtävät yhtenä kokonaisuutena toimialueellaan.
Terveysvalvonnan johtajan ehdotus
Ympäristölautakunta päättää, että Rovakaaren ympäristöterveydenhuollon eläinlääkintähuollon järjestämisvastuuseen sisällytetään eläinlääkintähuoltolain (285/2023) 8 §:n mukaiset palvelut kokonaisuudessaan, riittävän saatavuuden, oman palvelutuotannon kokonaisuuden ylläpitämisen sekä muiden eläinlääkintälaissa säädettyjen tehtävien asianmukaisen hoidon turvaamiseksi. Näiden lisäksi palveluvalikoimaan sisällytetään täydentävinä palveluina esittelytekstin listauksen mukaisesti esimerkiksi tiettyjä leikkauksia, perustasoa parempia, hoidontarpeen arviointia hyödyttäviä, diagnostisia tutkimuksia sekä palveluita ulkopaikkakuntalaisille. Eläinlääkintähuollon kokonaisuuteen sisältyy myös viranomaispalvelut kuten eläinten hyvinvointi- ja eläintautilainsäädännön mukaiset tehtävät. Rovakaaren ympäristöterveydenhuolto järjestää eläinlääkintähuollon eri tehtävät yhtenä kokonaisuutena toimialueellaan, edellä esitetty muodostaa minimikokonaisuuden, jolla eläinlääkintähuollon tehtävät saadaan järjestettyä. Palveluista peritään eläinlääkintähuoltolain edellyttämät ja eläinlääkinnän maksutaksan mukaiset maksut, maksutaksasta päätetään erikseen joulukuussa 2025.