Tekninen lautakunta, kokous 23.11.2023

§ 49 Valtuustoaloite: Liikenneturvallisuuden lisääminen kyläalueilla

ROIDno-2023-2488

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Miikka Keränen ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:

"Väyläviraston mukaan nopeusrajoitusten ensisijainen tehtävä on tieliikenteen turvallisuuden lisääminen. Turvallisuusaspektin lisäksi nopeuksia säätelemällä voidaan vaikuttaa myös liikenteen sujuvuuteen, välityskykyyn, liikennekustannuksiin sekä liikenteen aiheuttamiin ympäristöhaittoihin.

ELY-keskuksille kuuluvat päätökset oman alueensa maanteiden nopeusrajoituksista ja yksittäisten merkkien asettamiset. Kaupungit ja kunnat ovat itsenäisiä tienpitäjiä, jotka päättävät oman katuverkkonsa nopeusrajoituksista. Niiltä osin nopeusrajoitukset eivät kuulu Liikennevirastolle tai ELY-keskuksille. Kunnat määrittelevät myös taajamien rajat, vaikka taajamamerkin asettaminen maantielle kuuluukin ELYlle.

Rovaniemen kylien alueilla voi syntyä vaaratilanteita korkeiden nopeusrajoitusten vuoksi. Esimerkiksi Kivitaipaleen kylätalo sijaitsee Ranuantien toisella puolella, jolloin voi syntyä vaaratilanteita, kun ihmiset ylittävät tien, jolla voi kesäisin ajaa nopeusrajoituksen mukaan 100 km/h. 

Me allekirjoittaneet esitämme, että Rovaniemen kaupunki edistää nopeusrajoitusten laskemista pääteillä kyläalueiden osalla. Lisäksi esitämme, että Rovaniemen kaupunki selvittää samalla muita tarvittavia toimia liikenneturvallisuuden lisäämiseksi kyläalueilla."

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. 

Valmistelija

  • Aku Raappana, suunnittelupäällikkö, aku.raappana@rovaniemi.fi
  • Janne Alkki, kaupungininsinööri, janne.alkki@rovaniemi.fi

Perustelut

Valtuutettu Miikka Keränen ym. ovat esittäneet valtuustoaloiteenaan, että Rovaniemen kaupunki edistäisi nopeusrajoitusten laskemista pääteillä kyläalueiden kohdalla ja että Rovaniemen kaupunki selvittää samalla muita tarvittavia toimia liikenneturvallisuuden lisäämiseksi kyläalueilla.

VASTAUS ALOITTEESEEN

Valtion maanteiden, varsinkin valta- ja kantateiden, tehtävä on turvata pitkämatkaista saavutettavuutta paikkakuntien, alueiden ja koko maan laajuisesti. Maantiet ovat myös tavaraliikenteen tärkeimmät kulkuyhteydet. Noin 90 prosenttia kaikesta tavaraliikenteestä kulkee maantieverkolla.

Turvallisuusnäkökohtien ohella Rovaniemen kaupungin näkökulmasta saavutettavuus ja sujuvuus ovat tärkeitä arvoja maanteiden toimenpiteitä arvioitaessa. Valtion teiden olosuhteista Rovaniemen kohdalla käydään säännöllisesti keskustelua kaupungin ja Lapin ELY-keskuksen kanssa muun muassa Rovaniemen liikennejärjestelmätyöryhmässä ja Rovaniemen liikenneturvallisuustyöryhmässä. Näissä työryhmissä neuvotellaan myös esimerkiksi taajamamerkkien oikeasta sijainnista maantieverkolla.

Yhdessä Lapin ELY-keskuksen kanssa laadittiin Rovaniemen kylien ja haja-alueen liikenneturvallisuussuunnitelma vuonna 2020. Tässä suunnitelmassa on yksityiskohtaisesti tarkasteltu toimenpiteitä, joita maanteiden varsilla, erityisesti kyläalueilla, voidaan tehdä liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Osa esitetyistä toimenpiteistä on jo toteutettu ja muiden osalta asiaa pyritään edistämään resurssien puitteissa.

Asemakaava-alueiden ulkopuolella (yleiskaava-alueet ja kaavattomat alueet) on vain valtion maanteitä ja yksityisteitä. Näillä alueilla kaupunki ei toimi tienpitäjänä. Yksityisteiden osalta tiekunnan on kokouksessa päätettävä hakea kaupungilta suostumusta pysyvälle liikenteenohjauslaitteelle. Kaupungin tulee antaa suostumus, jos liikenteenohjaus on tieliikennelain mukainen, joten tiekunnat päättävät ja ovat vastuussa asiasta myös nopeusrajoitusten osalta. Maanteiden osalta Väylävirasto ja ELY-keskukset päättävät muun muassa nopeusrajoituksista liikenne- ja viestintäministeriön antamien yleisten ohjeiden mukaisesti ja Tieliikennelain säännöksiä noudattaen.

Nopeusrajoituksista on parhaillaan käynnissä uuden valtakunnallisen ohjeistuksen laatiminen. Ainakin aiemmin suuntaus on ollut, että nopeusrajoituksia on pyritty alentamaan turvallisuus- ja ympäristösyistä. Tätä kehitystä lienee lupa odottaa myös uusittavan ohjeistuksen osalta. Keskustelussa on ollut esimerkiksi taajamanopeuden alentaminen 40 kilometriin tunnissa. Rovaniemen kaupunki pyrkii omalta osaltaan jatkossakin edesauttamaan liikenneturvallisuuden parantumista yhteistyössä muiden tienpitäjien kanssa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Pertti Onkalo, toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Tekninen lautakunta antaa edellä esitetyn vastauksen aloitteeseen.

Päätös

Tekninen lautakuna kuuli asiassa kaupungininsinööri Janne Alkkia.

Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti. 

Tiedoksi

Valtuustoaloitteen tekijät, kaupunginvaltuusto

Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.