Tekninen lautakunta, kokous 23.11.2023

§ 48 Jätevesiverkoston toiminta-alueen ja jätevedenpuhdistamon lakkauttaminen Yli-Nammassa

ROIDno-2023-270

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Janne Alkki, kaupungininsinööri, janne.alkki@rovaniemi.fi

Perustelut

Napapiirin Vesi Oy (jäljempänä yhtiö tai vesihuoltolaitos) on ilmaissut halukkuutensa Ylinamman jätevedenpuhdistamon toiminnan lopettamiseen ja jätevesiverkoston toiminta-alueen lakkauttamiseen. Vesihuoltolaitos on toimittanut Rovaniemen kaupungille liitteenä olevan hakemuksen.

Rovaniemen kaupungin hallintosäännön mukaan tekninen lautakunta vastaa vesihuoltolain mukaan kaupungille kuuluvista tehtävistä sekä ratkaisee kaupungille mainitun lain mukaan kuuluvat asiat.

Yhtiön ilmoituksen mukaan hakemuksessa mainitulla toiminta-alueella ei olisi enää kuluttajia. Hakemuksessaan yhtiö on kuvannut, miten korvaavat vesihuollon toiminnot alueella järjestettäisiin ja miten näistä on kiinteistöjen omistajien kanssa sovittu.

Vesihuoltolain mukaan kunta hyväksyy vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen ja tarvittaessa muuttaa hyväksyttyä toiminta-aluetta vesihuollosta huolehtimiseen soveltuvan laitoksen esityksestä tai, jos laitos ei tällaista esitystä ole tehnyt, laitosta kuultuaan. Ennen toiminta-alueen hyväksymistä tai muuttamista asiasta on tiedotettava riittävässä laajuudessa sekä varattava valvontaviranomaisille mahdollisuus antaa lausunto ja alueen kiinteistöjen omistajille ja haltijoille tilaisuus tulla kuulluiksi.

Vesihuoltolain mukaan tehdessään päätöksen vesihuoltolaitoksen toiminnan supistamisesta kunnan on samalla päätettävä, miten vesihuolto turvataan niillä laitoksen verkostoon liitetyillä kiinteistöillä, jotka jäävät toiminta-alueen ulkopuolelle. Kunnan on myös päätöstä tehdessään oltava selvillä, minkälaiseksi vesihuollon järjestämisen kustannukset näille kiinteistöille muodostuvat verrattuna nykytilanteeseen. Vesihuoltolaitoksen tai kunnan on turvattava kiinteistön vesihuolto siten, että asiakkaalle ei aiheudu tästä ylimääräisiä kustannuksia.

Päätösehdotus

Esittelijä

Pertti Onkalo, toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Tekninen lautakunta päättää

  • merkitä tiedoksi saapuneen Napapiirin Vesi Oy:n hakemuksen Ylinamman jätevedenpuhdistamon toiminnan lopettamiseksi ja jätevesiverkoston toiminta-alueen lakkauttamiseksi,
  • kuuluttaa hakemuksen julkisesti nähtäville ja toimittaa kuulutuksen tiedoksi toiminta-alueella sijaitseville kiinteistöille mielipiteitä ja lausuntoja varten sekä
  • pyytää lausunnot Lapin ELY-keskukselta, Rovaniemen kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselta ja Rovaniemen kaupungin terveydensuojeluviranomaiselta 24.10.2023 mennessä.

Lisäksi lautakunta päättää pyytää vesihuoltolaitokselta selvityksen 24.10.2023 mennessä, minkä suuruiseksi vesihuollon järjestämisen kustannukset toiminta-alueen ulkopuolelle jäävillä kiinteistöillä jatkossa muodostuisivat verrattuna nykytilanteeseen.

Lautakunta päättää tarkastaa tämän pykälän kokouksessa.

Päätös

Tekninen lautakuna kuuli asiassa kaupungininsinööri Janne Alkkia.

Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti. 

Valmistelija

  • Janne Alkki, kaupungininsinööri, janne.alkki@rovaniemi.fi

Perustelut

Napapiirin Vesi Oy on hakemuksellaan esittänyt jätevesiverkoston toiminta-alueen ja jätevedenpuhdistamon lakkauttamista Yli-Nammassa. Tekninen lautakunta on käsitellyt hakemuksen kokouksessaan 19.9.2023 §10. Lautakunta päätti kuuluttaa hakemuksen julkisesti nähtäville ja toimittaa kuulutuksen tiedoksi toiminta-alueella sijaitseville kiinteistöille mielipiteitä ja lausuntoja varten sekä pyytää lausunnot Lapin ELY-keskukselta, Rovaniemen kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselta ja Rovaniemen kaupungin terveydensuojeluviranomaiselta 24.10.2023 mennessä.

Määräaikaan on annettu jatkoa siten, että asia voitiin käsitellä ympäristölautakunnan kokouksessa 25.10.2023.

Lausunnon asiassa ovat antaneet Rovaniemen kaupungin ympäristölautakunta sekä  Etelä-Savon ELY-keskus. Mielipiteitä ei ole esitetty.

ELY-keskuksen lausunto

Lapin ELY-keskukselta asian käsittely on siirretty Etelä-Savon ELY-keskuksen käsiteltäväksi, koska ELY-keskusten vesihuoltolain mukaiset
tehtävät on keskitetty Etelä-Savon ELY-keskukseen.

Lausuntonaan ELY-keskus toteaa, että toiminta-alueen lakkauttamisen eli supistamisen lähtökohtana tulee olla jokin olosuhteissa tapahtunut muutos aiempaan, toiminta-alueen hyväksymistä koskevaan päätökseen. Toiminta-alueen lakkauttamiselle on edellytykset, koska toiminta-alueen olosuhteet ovat muuttuneet. Yli-Namman jätevesiverkoston toiminta-alueeseen kuuluu kaksi kiinteistöä, joista toisen, lakkautetun koulun, liittymä on irtisanottu. Toiminta-alueella on näin ollen tapahtunut merkittävä olosuhteiden ja palvelutarpeen muutos aiempaan verrattuna, minkä myötä toiminta-alueen supistaminen on
perusteltua ja mahdollista.

Vesihuoltolain 8 a §:ssä todetaan, että tehdessään päätöksen vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen supistamisesta kunnan on samalla päätettävä, miten vesihuolto turvataan niillä laitoksen verkostoihin liitetyillä kiinteistöillä, jotka jäävät toiminta-alueen ulkopuolelle. Napapiirin Vesi Oy:n hakemuksessa olevien tietojen perusteella 8 a § n vaatimus toteutuu sekä Ämmiläntien 2 kiinteistön jätevesien osalta että Yli-Namman vanhan koulun salaojavesien osalta.

Etelä-Savon ELY-keskus pyytää kunnassa tehtävän toiminta-aluepäätöksen tiedokseen.

Rovaniemen ympäristölautakunnan lausunto

Rovaniemen kaupungin terveysvalvonnan johtajan esittelystä ympäristölautakunta on lausunnossaan edellyttänyt, että korvaava jätevedenpuhdistusjärjestelmä on suunniteltava, sijoitettava, rakennettava ja kunnossapidettävä siten, ettei siitä aiheudu uimaveden pilaantumisvaaraa Yli-Namman uimarannalla tai muuta terveyshaittaa. Ympäristötarkastajan esityksesä ympäristölautakunta on todennut, että ympäristönsuojeluviranomaisella ei ole asiaan lausuttavaa.

Vesihuollon järjestämisen taloudelliset vaikutukset

Edellä mainitun vesihuollon teknisen turvaamisen ohella kunnan on myös päätöstä tehdessään oltava selvillä, minkälaiseksi vesihuollon järjestämisen kustannukset näille kiinteistöille muodostuvat toiminta-alueen lakkautuessa verrattuna nykytilanteeseen. Vesihuoltolaitoksen tai kunnan on turvattava kiinteistön vesihuolto siten, että asiakkaalle ei aiheudu tästä kohtuuttomia kustannuksia.

Ämmiläntie 2 (698-407-158-2) osalta Napapiirin Vesi Oy on ilmoittanut rakentavansa kustannuksellaan jäteveden puhdistuksen siten, että jätevesi johdetaan sakokaivojen kautta olemassa olevaan imeytyskenttään. Yhtiö on sopinut kiinteistön omistajan kanssa, että jätevesijärjestelmä jää kuluineen kiinteistön omistajan vastuulle. Ratkaisu on kiinteistötyypille tavanomainen, jolloin myös sen ylläpitokustannukset tullee olemaan alueelle ja ratkaisulle tavanomaista tasoa.

Yli-Namman vanhan koulun (698-407-94-0) vesi- ja viemäriliittymät on irtisanottu, ja vesiliittymä on tulpattu syksyllä 2022. Näin ollen kyseiselle kiinteistölle ei enää aiheudu vesihuollon järjestämisestä merkittäviä ylläpitokuluja.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Pertti Onkalo, toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Edellä esitetyn perusteella tekninen lautakunta päättää lakkauttaa Napapiirin Vesi Oy:n hakemuksen mukaisesti Yli-Namman jätevesiverkoston toiminta-alueen. Lautakunta edellyttää lisäksi, että korvaava jätevedenpuhdistusjärjestelmä on suunniteltava, sijoitettava, rakennettava ja kunnossapidettävissä siten, ettei siitä aiheudu kiinteistölle kohtuuttomia investointi- ja ylläpitokustannuksia eikä uimaveden pilaantumisvaaraa Yli-Namman uimarannalla tai muuta terveyshaittaa.

Päätös

Tekninen lautakuna kuuli asiassa kaupungininsinööri Janne Alkkia.

Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti. 

Tiedoksi

Etelä-Savon ELY-keskus, Rovaniemen kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen, Rovaniemen kaupungin terveydensuojeluviranomainen, lakkautettavaan toiminta-alueeseen kuuluvat kiinteistöt

Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen. 

Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen. 

Valtuuston päätökseen saa hakea muutosta

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen. 

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, 

  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai 

  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Hallinto-oikeus ei tutki yksinomaan vahingonkorvausperusteella tehtyä valitusta. Yksityisoikeudelliseen oikeussuhteeseen liittyvästä asiassa erimielisyys voidaan saattaa käräjäoikeuden käsiteltäväksi.

 

Valitusviranomainen

Viranomainen, jolle kunnallisvalitus tehdään, on Pohjois-Suomen hallinto-oikeus                        

Postiosoite: PL 189, 90101 Oulu                                             

Käyntiosoite: Torikatu 34-40, Oulu                                                     

Sähköpostiosoite: pohjois-suomi.hao(at)oikeus.fi

Faksinumero: 029 5642 841

Puhelinnumero: 029 5642 800 (vaihde)

Asiakaspalvelu avoinna: ma - pe kello 8.00 – 16.15

 

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet/#/.

 

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);

  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);

  3. vaatimusten perustelut;

  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;

  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;

  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

 

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015 https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=tuomioistuinmaksulaki) säädetään.

Hallinto-oikeudessa valituksen käsittelystä perittävä oikeudenkäyntimaksu on 250 euroa. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään, mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmä kohtainen.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15.

 

Pöytäkirjan allekirjoitus- ja tarkastuspäivä sekä pöytäkirjan yleiseen tietoverkkoon nähtäväksi vientipäivämäärä on esitetty kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.