Hyvinvointilautakunta, kokous 5.4.2023

§ 45 Vastaus valtuustoaloitteeseen: Lisää lukutaitoa kulttuuripolkuja ja uusia toimia hyödyntäen

ROIDno-2023-226

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Miikka Keränen ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:

"Rovaniemellä vahvistetaan yhteistyössä eri toimijoiden kanssa lasten ja nuorten lukutaitoa ja intoa tarttua kirjoihin. Varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa on käynnistynyt syksyllä 2020 Kirja elää murroksessa -hanke ja Rovaniemen kaupunginkirjasto koordinoi vuonna 2021 Lukeva kunta -verkoston Lukuitu-hanketta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on nyt  julkaissut ensimmäisen Sivistyskatsauksen, jossa luodaan kokonaiskuva ministeriön hallinnonalan kehityksestä viime vuosikymmenten ajalta. 1990-luvulta alkanutta viimeisintä vaihetta leimaavia piirteitä ovat oppimistulosten heikkeneminen, suomalaisten koulutustason nousun pysähtyminen sekä toisaalta julkisten sivistyspanostusten hidas lasku. Katsauksen mukaan myös kirjastojen käyttö on vähentynyt erityisesti nuorissa ikäryhmissä.

Sote-uudistuksen myötä Rovaniemen ja kaikkien kuntien roolissa korostuu erityisesti osaamisen ja kulttuurin edistäminen. Kuntien on siis tehtävä osansa sivistyksen lisäämiseksi ja sen yhdenvertaisuuden takaamiseksi. 

Me allekirjoittaneet esitämme, että Rovaniemen kaupunki ryhtyy kartoittamaan uudenlaista yhteistyötä eri toimijoiden ja sidosryhmien kanssa lasten ja nuorten lukutaidon lisäämiseksi. Lukutaitoa voitaisiin edistää esimerkiksi 1) luomalla erilaisia kulttuuripolkuja, joissa lapset tutustuvat kirjaston, teatterin ja taidemuseon toimintaan. Innostusta lukemiseen voitaisiin etsiä myös perinteisten kirjavinkkausten lisäksi vaikkapa 2) rap-lyriikkapajoilla, jotka voisivat johtaa lasten ja nuoren omien esitysten tuottamiseen. Yhteistyötä voitaisiin tehdä myös Rovaniemen korkeakoulujen kanssa 3) peliteknologian osalta, sillä pelaamisen eri muodot lukeutuvat medialukutaitoihin."

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Nina Sipola, kirjastonjohtaja, nina.sipola@rovaniemi.fi

Perustelut

Kulttuuripalvelut kiittää aloitteesta ja on aloitteen tekijöiden kanssa samaa mieltä siitä, että lasten- ja nuorten lukemisharrastusta tulee yhdessä edistää perheiden, varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja muiden kulttuuritoimijoiden kanssa. Lukutaito on tutkimusten mukaan merkittävässä roolissa teksteihin ja lukutaitoon pohjautuvassa yhteiskunnassa pärjäämisessä, menestymisessä sekä syrjäytymisen ehkäisyssä.

Kaupunginkirjastossa on lukemisen edistämiseksi luotu Kirjastopolku, jossa aina neuvolaikäisistä peruskoulun ylemmille luokille innostetaan lukemaan ja tutustumaan erilaiseen kirjallisuuteen kirjastohenkilöstön opastuksella. Nämä ns. lukuvinkkaukset ja kirjastonkäytön opetushetket ovat myös tukemassa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen opetussuunnitelmien toteutumista. 

Yleisten kulttuuripalvelujen kanssa kirjasto tekee tiivistä yhteistyötä Kuti Kuti -kulttuuria lapsiperheille tapahtumien toteuttamiseksi kirjaston eri toimipisteissä, ja kirjaston sanataideohjaaja vierailee säännöllisesti muun muassa. Monden kulttuuriverstaalla pitämässä sanataidetyöpajoja nuorille.

Taide- ja maakuntamuseoilla on jatkuvaa museopedagogista toimintaa osana museon perustyötä. Rovaniemen teatterilla on myös moninaista teatteriharrastusta tukevaa toimintaa, jonka kohderyhmänä ovat lapset ja nuoret. Rovaniemen teatteri, taidemuseo ja Lapin kamariorkesteri ovat olleet monena vuonna mukana Suomen suurimmassa  Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelmassa, joka tarjoaa kaikille Suomen kahdeksasluokkalaisille kaksi korkealaatuista taidevierailua tehtäväpaketteineen. 

Tarve lukemisen edistämisen työlle ja lasten ja nuorten lukemisharrastuksen tukemiselle on suuri. Kirjaston osalta ole pystytty vastaamaan kaikkiin varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen opettajilta tulleisiin pyyntöihin, mutta kirjaston hallinnoimassa Lukuitu-hankkeessa on pilotoitu yhteistyötä perheiden ja neuvoloiden kanssa. Kehittämistyö tehdään kirjasossa pääosin eri avustusten tuella. Pysyvien toimintamallien juurruttaminen vaatii luonnollisesti henkilöstöresurssia tekemään arjen kirjastotyötä. Positiivista on, että kaupunginkirjasto on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Lapin aluehallintovirastolta kehittämishankkeeseen, jossa suunnitellaan ja pilotoidaan tulevana lukuvuonna.Kirjastopolun jatko toiselle koulutusasteelle. 

Hyvä lukutaito kehittyy lukemalla paljon, se antaa hyvät edellytykset koulussa, työelämässä sekä yhteiskunnassa pärjäämiselle. Lukemisen edistämiseen satsattu euro lapsuudessa ja nuoruudessa kantaa siten pitkälle tulevaisuuteen.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Merja Tervo, palvelualuepäällikkö, merja.tervo@rovaniemi.fi

Hyvinvointilautakunta merkitsee saapuneen aloitteen tiedoksi ja hyväksyy edellä mainitun vastauksen aloitteeseen.

Päätös

Hyvinvointilautakunta hyväksyi palvelualuepäällikön esityksen.

Tiedoksi

Aloitteen tekijä, kaupunginhallitus

Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.