Perustelut
Omassa kodissaan työskentelevälle kunnalliselle perhepäivähoitajalle korvataan lapsen hoidosta aiheutuneet välittömät kustannukset kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen KVTES (2022–2025) perhepäivähoitajia koskevan liitteen 12 13 §:n (Perhepäivähoidon kustannuskorvaus) mukaan vähintään Suomen Kuntaliiton kulloinkin voimassa olevan perhepäivähoidon kustannuskorvauksia koskevan suosituksen mukaisesti.
Tässä suosituksessa mainittuja kustannuskorvauksia myöhemmin tarkistettaessa käytetään perusteena elintarvikekustannusten osalta kuluttajahintaindeksin ravintoryhmän alaindeksin ja muiden kustannusten osalta kuluttajahintaindeksin muutosta. Suositusta tarkistetaan kalenterivuosittain käyttäen laskennan perusteena viimeisinpää tilastokeskuksen julkaisemia toteutuneita indeksejä.
Suomen Kuntaliitto suosittelee keskusteltuaan asiasta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja Julkisen alan unioni JAU ry:n kanssa, että kunnallisessa perhepäivähoidossa suoritetaan ajalla 1.1.–31.12.2023 omassa kodissaan työskenteleville perhepäivähoitajille yksikköhintojen pohjalta laskettuja kustannuskorvauksia. Korvausten on tarkoitus kattaa hoidosta hoitajalle aiheutuvat todelliset kustannukset.
Liite: Hoitokulukorvaukset perhepäivähoidossa 1.1.2023 - 31.12.2023
Rovaniemellä korotukset tarkoittavat noin 6000 euron lisäystä perhepäivähoidon kustannuskorvauksiin vuonna 2023.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Antti Lassila, toimialajohtaja, antti.lassila@rovaniemi.fi
Sivistyslautakunta ottaa käyttöön Suomen Kuntaliiton suosittelemat perhepäivähoidon korotetut kustannuskorvaukset ajalle 1.1 - 31.12.2023.
Päätös
Sivistyslautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen.