Perustelut
Suomen ympäristökeskuksen lausuntopyyntö Suomen tarpeesta osallistua Ruotsin Kaunis Iron AB:n kaivostoimintojen laajentamishankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn
asiatunnus SYKE/2025/2071
Asia
Kaunis Iron AB suunnittelee kaivostoimintojen laajentamista Ruotsin Kaunisvaaran kaivosalueella. Suomen ympäristökeskus on vastaanottanut Ruotsin ympäristöviraston ilmoituksen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA-menettely) alkamisesta.
Euroopan talouskomission valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arviointia koskevan yleissopimuksen (SopS 67/1997) perusteella tehdyn ilmoituksen vuoksi Suomen ympäristökeskus on pyytänyt lausuntoa Suomen osallistumistarpeesta em. kaivostoimintojen laajentamishankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn mm. Kolarin, Pellon ja Ylitornion kunnilta sekä Rovaniemen kaupungilta. Rovaniemen ympäristölautakunta toimii em. kuntien ympäristönsuojeluviranomaisena.
Hankkeessa tehdään YVA-menettely noin 30 hehtaarin kaivosalueelle Kaunis Iron AB:n Tapulin kaivoksen lähellä. Alue on Pajalan kunnassa noin 8 km etäisyydellä Suomen rajasta ja Muonionjoesta. Hankkeessa aiotaan hyödyntää alueen mineraalivaroja.
Hankevastaava ei ole tunnistanut, että hankkeella olisi valtion rajat ylittäviä ympäristö- tai terveysvaikutuksia.
Rovaniemen kaupungin ympäristölautakunnan lausunto
Lausunnon antaja katsoo, että Suomella on tarve osallistua hankkeen ympäristövaikutusten arviointiin.
Perustelu on se, että kaivos sekä ottaa rikastukseen tarvittavan raakaveden Muonionjoesta Aarean alueelta, että laskee käytetyn ja puhdistetun jäteveden takaisin Muonionjokeen. Tällä on vaikutusta veden laatuun.
Muonionjoki ja edelleen Tornionjoki kuuluvat Natura 2000 verkostoon. Joet ovat Länsi-Euroopan suurimmat rakentamattomina virtaavat joet. Molemmat joet ovat tärkeitä lisääntymisalueita mm. lohelle, siialle ja nahkiaiselle ym. kalalajeille. Kalastus- ja siihen kohdistuva matkailu- ja majoitustoiminta ovat tärkeitä elinkeinoja jokivarsien asukkaille. Mahdollinen veden laatua heikentävä toiminta tai pelkkä epäilys tästä voi vaikuttaa em. elinkeinoihin. Tämä on mahdollista mainehaitan kautta.
Tämän vuoksi lausunnon antaja katsoo, että asia on tärkeä alueen kuntien ja niiden asukkaiden yleisen sekä taloudellisen edun vuoksi. YVA menettely tulee tehdä niin hyvin että se on myös Suomen osalta hyväksyttävä ja että, niillä joita asia eniten koskee, eli Tornion- ja Muonionjoki varsien asukkailla on tilaisuus tulla huomioiduksi asiassa.
Varsinaisesta kaivoshankkeesta ei ole asiassa enempi lausuttavaa. Hanke hyödyntää alueen luonnonvaroja ja tarjoaa työllistymis- sekä muita mahdollisuuksia myös Suomen puolelle.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Hannu Kangas, johtava rakennustarkastaja, hannu.kangas@rovaniemi.fi
Ympäristöalautakunta päättää antaa esittelytekstin mukaisen lausunnon.