Sivistyslautakunta, kokous 24.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 172 Nivavaaran K-luokkien sijoittaminen Napsun monitoimitaloon

ROIDno-2022-4368

Valmistelija

  • Kai Väistö, palvelualuepäällikkö, kai.vaisto@rovaniemi.fi
  • Tarja Kuoksa, palvelualuepäällikkö, tarja.kuoksa@rovaniemi.fi

Perustelut

Nivavaaran K-luokkien sijoittaminen Napsun monitoimitaloon

Nivavaaran peruskoulun K-luokat tulee säilyttää uuden monitoimitalon yhteydessä. Nivavaarassa toimii kolme kuntakohtaista erityisen tuen pienryhmää eli K-luokkaa, joissa on yhteensä 24 oppilasta. Luokissa opiskelee oppilaita, joilla on vahvaa tuen tarvetta ja osittain tarvetta edetä opinnoissaan toiminta-alueittain. 

Kyseessä on vuosiluokkien 1-9 muun muassa lievästi ja keskiasteisesti kehitysvammaisia ja autistisia oppilaita (entinen harjaantumisopetus). Näissä opetusryhmissä saa perusopetuslain mukaan olla enintään kahdeksan oppilasta. Erityisluokanopettajan lisäksi kussakin ryhmässä työskentelee 2-3 koulunkäynninohjaajaa. Nykyiset esteettömät opetustilat Nivavaaran koulussa on jo alunperin suunniteltu nimenomaan tätä opetusmuotoa varten. Opetusryhmän perusluokkatilan lisäksi tarvitaan kotitalouden ja kodinhoidon opetustila sekä erilaisia terapia-, hoito- ja jakotiloja. Lisäksi tiloissa toimii ns. KIP-ryhmä, eli aamu- ja iltapäivähoito näiden ryhmien pienille oppilaille (klo 7-17), jonka järjestetään yhteistyössä koulun ja vammaispalvelujen kanssa.

Alkuperäinen suunnitelma luokkien sijoittamiseksi Kairatielle muuttui, kun Kairatie 75:n  A- ja B-rakennuksen Ylikylän peruskoululta vapautuneet opetustilat jouduttiin ottamaan kaupungintalon väistötiloiksi. Myös Korkalovaaran ja Saaren peruskoulujen vapaat tilat otettiin muiden K-luokkien käyttöön, koska Syväsenvaaran  peruskoulun luokkatiloja jouduttiin poistamaan käytöstä. Lisäksi tilanteeseen on vaikuttanut kaupungin sisäisestä muutosta johtunut oppilaspaikkojen tarve Keskusta-Ounasjoen koulualueella. Koulutuspalvelut on kartoittanut kaupungissa olevat vapaat opetustiloiksi sopivat tilat, eikä erityisryhmille sopivia tiloja ole käytettävissä.

Edellä mainituista syistä K-luokkien jatkaminen Nivavaarassa tulee huomioida Napsun monitoimitalon hankesuunnittelussa. Nivavaaran ryhmien jatkaminen entisessä kouluympäristössä säilyttää jo pitkään rakennetun yhteisen toimintakulttuurin yleisopetuksen luokkien kanssa. Oppilaille ja perheille jatkaminen tutussa yksikössä luo turvallisen jatkumon. Erityisryhmien tilatarpeet voidaan huomioida pienten koulun peruskorjauksen yhteydessä.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan Naavametsän päiväkodin väistötiloissa olevat kolme ryhmää olisivat sijoittuneet Napsun monitoimitaloon. Lisäksi pienten kouluun oli suunniteltu yhdelle ryhmälle lisätilaa esiopetusta varten. Alueella varhaiskasvatuspaikkojen tarve on lisääntynyt merkittävästi ja Naavametsän päiväkotia laajennettiin kahdella ryhmällä elokuussa 2022.  

Palvelun tarve alueella kasvaa edelleen. Monitoimitaloon suunnitellut tilat eivät riitä kattamaan varhaiskasvatuksen tarvetta. Näin ollen K-luokille vapautuu alkuperäisessä suunnitelmassa varhaiskasvatukselle varatut tilat. Naavametsän päiväkodille tarvitaan korvaavat tilat. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Antti Lassila, toimialajohtaja, antti.lassila@rovaniemi.fi

Sivistyslautakunta päättää, että

  • kaupunkikohtaiset kolme erityisen tuen ryhmää sijoitetaan Napsun monitoimitalon pienten kouluun
  • varhaiskasvatuksen esiopetuksen ryhmät eivät sijoitu Napsun monitoimitaloon
  • tilapalvelukeskus käynnistää Naavametsän päiväkodin tarveselvityksen.

Päätös

Sivistyslautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen.

Tiedoksi

koulutuspalvelut, Juha Välitalo, Janne Alkki